perjantaivieras Kuntauudistus on väärä lääke

Kuntauudistusta koskeva 600-sivuinen aineisto on netissä. On tehty valtava selvitystyö, jotta Lasse Männistön ja Jouni Backmanin hallitusneuvotteluissa kirjoittama poliittinen tilaustyö olisi toteutettavissa. Valtion virkamiehet tekevät kuten ministeri päättää. He eivät ota kantaa hankkeen järkevyyteen. Vain kuntien kova vastarinta voi hankkeen pysäyttää.

Tuloksista pari erikoisinta. Tampereen seudulla kuntaliitoksia tarvitaan Tampereen, ei kehyskuntien takia! Niin, luitte aivan oikein. Etelä-Pohjanmaalla asiointivirrat todistavat, että maakunnan kaakkoiskulman keskus on Tuurin kyläkauppa. Siis kaikki ympäriltä Töysään liittymään!

Huoltosuhteen huonontuminen, itäisen ja pohjoisen Suomen alueelliset ongelmat ja veroprosentin nousu ovat olleet päättäjien tiedossa monet vuodet. Esimerkiksi ministeri Hannes Manninen ennakoi, että ongelmakuntien veroprosentti nousisi 28:aan, ellei muutoksiin ryhdytä.

Ja vastaukseksi oli tarkoitettu palvelurakenteiden uudistaminen eli Paras-hanke. Tarkoitus oli muuttaa palveluiden järjestämisen tapoja. Kuntien mekaaninen yhteenlyönti ei mitään muuta ja on koko asiassa toissijainen keino. Ei mopoa synny siitä, että lekalla hakataan polkupyöriä yhteen.

Kuntatalouden todellinen ongelma on erikoissairaanhoidossa, jonka kustannukset ovat räjähtämässä. Toistaiseksi parhaita vastauksia tähän on muun muassa Matti Vanhasen esitys kansallisesta terveysrahastosta, jolla saataisiin kustannuksiin kuria ja asiakkaiden valintoihin perustuva ohjausjärjestelmä. Kuntakentän mylläys ei millään tavalla tehosta erikoissairaanhoidon ohjausta.

Kuntauudistuksella ratkotaan siis väärää ongelmaa.

Kunta ei ole pelkästään palvelujen järjestäjä. Jokainen kunta on oman alueensa kehityksen moottori. Jos tuo moottori poistetaan, alueelta katoaa kehitys. Kunta on ihmisille me-yhteisö, identiteetin lähde ja yhteistoiminnan kehys. Suurissa kunnissa politiikka jää harvojen käsiin ja ihmiset vieraantuvat. Näin purkautuu tasavallan ja suomalaisen yhteiskuntasopimuksen idea alueidentiteettiin perustuvasta osallistumisesta.

Jotkut katsovat, että pienkuntavaltaisen Suomen hajautuneessa päätöksenteossa kukaan ei ota vastuuta tilanteesta. Tilanne on tasan päinvastoin. Nyt ihmiset todella ottavat vastuuta kotiseutunsa kehittämisestä. Eri asia on, tekeekö valtio osansa. Näkeekö se koko Suomen?

Voisi kysyä, näkeekö Helsingistä koko Suomen. Alueellinen tasaus nimittäin kuuluu hyvinvointivaltioon. Ilman sitä on turha puhua tasa-arvosta.

Tällä hetkellä niin sanottu kylien Suomi, väkiluvultaan 1,2–2,5 miljoonaa suomalaista, on unohdettu poliittisessa keskustelussa. Sitä ei kuulla eikä siltä kysytä mitään. Tämä on kansanvallan kannalta kohtalokas laiminlyönti.

Hyvän muistisäännön mukaan 33 suurinta kaupunkia vastaa 66 prosentista kuntataloutta. Loput runsaat 300 kuntaa vastaa 34 prosentista kuntataloutta. Jos siis haluamme kansantalouden tasolla tehostaa julkista palvelutuotantoa, on huomio keskitettävä ennen muuta suurimpien kaupunkien toimintatapoihin. Hohoi valtiovarainministeriö: Helsinki on maan tehottomin kunta.

Kaupunkiseutujen kuntien kilpailu näyttää ehkä keskuskaupungista katsoen epäterveeltä. Varsinkin, jos unohdamme olemassa olevat yhteistyörakenteet. Mutta tässäkin todellisuus on toista. Kuntien keskinäinen kilpailu kehitysaloitteista, kaavoittamisen fiksuudesta ja palvelujen laadusta pitävät kunnat virkeinä ja palvelee koko seutua. Vain totalitaarisessa ajattelussa kilpailu on haittatekijä.

JUHA KUISMA

Kirjoittaja on kylien liiketoiminta-asimies.

Kunta-

uudistuksella ratkotaan

väärää

ongelmaa.

Avaa artikkelin PDF