vierasyliö Vanhuksille kuuluu hyvä elämä

Ihmisen vanhuus on kova juttu, koska se on entisten nuorten viimeinen ikä, johon kaikki joutuvat.

Yhteiskunnallamme on ollut tapana työntää vanhukset syrjään, siirtää heidät onnellisten varastoon.

Vanhukset eivät ole tienneet, mitä tahtovat ja kunnat ja sosiaaliviisaat ovatkin voineet arvioida ja määritellä heidän tarpeensa niin alhaiselle tasolle, että ongelmia on syntynyt ja niitä syntyy lisää.

Meidän olisi osattava myöntää, että on olemassa myös vanhan ihmisen hyvän elämän mahdollisuus. Yhteiskunnan rakenne ei voi pohjautua vääryydelle.

Tähän hyvän elämän mahdollisuuteen sisältyy myös globaali vanhustalouden mahdollisuus. Uuden tekniikan varaan voidaan rakentaa kokonaan uutta liiketoimintaa.

Täysin uusia mahdollisuuksia löytävät pienet yhtiöt, joilla on suuria ideoita. Vanhustaloudessa pitää ideoida sekä enemmän että toisella tavalla.

Maailmanmarkkinoilla maan koolla ei ole merkitystä – menestys tulee ihmisistä ja heidän innovaatiokyvyistään, kyvyistä muovata tulevaisuutta.

Yli satavuotias pellervolainen Kainuun Puhelinosuuskunta on esimerkki uuden löytämisestä. Lankapuhelintoiminta ei enää ole loistavaa liiketoimintaa. Osuuskunta on laajentanut reviirejään ja omistaa muun muassa IsCom Oy –nimisen yhtiön, joka on kehittänyt vanhustalouden markkinoille Mirella –etähoivaratkaisun.

Se siirtää tietoa langattoman anturiteknologian avulla ja palvelin analysoi tiedon ja antaa tarvittaessa toimintasuosituksen. Mirella antaa turvaa kotonaan yksin asuvalle ja se antaa turvaa ja tietoa häntä hoivaaville – myös omaisille ja läheisille.

Globaalissa taloudessa pitää aina kääntää katse ensimmäiseksi Kiinaan.

Kiinan oman arvioin mukaan vuonna 2015 kansantasavallassa on 221 miljoonaa ihmistä, jotka tilastoidaan vanhusväestöksi. Tämä tarkoittaa, että nopeasti lähestyvässä tulevaisuudessa tarpeet vastata senioriväestön huolenpidosta tulevat olemaan suuret.

Vuoden 2010 väestönlaskennassa lasten osuus oli vähentynyt edellisestä (vuoden 2000)laskennasta kuusi prosenttia ja yli 65 vuotiaiden osuus oli kasvanut kaksi prosenttia. Väkirikkaassa maassa ne ovat isoja päälukuja.

Kiinassakin tulee eteen kansantaloudellinen tosiasia, että talouskasvu hidastuu, kun on vähemmän nuoria työikäisiä ja yhä enemmän eläkeläisiä. Kukaan ei voi estää edes hallinnollisilla määräyksillä ikääntymisen vääjäämätöntä jatkumista. Eikä kasvun vaatimus hellitä ikääntyvän väestön huoltomenojen lisääntymisen vuoksi.

Virallisten lukujen mukaan Kiinan bruttokansantuote kasvaa vuoteen 2015 saakka vuosittain 7.2 prosenttia ja 6.1 prosenttia seuraavan viisivuotissuunnitelman ajanjaksolla.

Paljon tästä kasvusta on kuitenkin kiinni siitä, miten muualla maailmassa menee ja etenkin miten euroalue selviytyy velkakriiseistään.

Vuosisatainen kiinalainen hurskas perinne, jota vuonna 1996 terästettiin määräyksellä, on edellyttänyt, että lapset huolehtivat ikääntyvistä vanhemmistaan.

Pyrkimys keskiluokkaistua eli nopean rikastumisen tavoite, on johtanut siihen, että yhä useammassa kiinalaisessa perheessä molemmat aviopuolisot ovat ansiotyössä.

Ennen vanhaan kiinalaisetkaan eivät ehtineet miettiä hyvinvointia, mutta saattoivat silti olla onnellisia ja tyytyväisiä. Yhä useampi keskiluokkainen kiinalainen perhe asuu kaupungissa, ja rikastumisen tarve jatkuu.

Yhteiskuntarauhan vuoksi keskiluokkainen kiinalainen on pidettävä tyytyväisenä ja keskiluokkaa on pakko kuunnella.

Monet vanhat kiinalaiset eivät halua muuttaa kaupunkeihin, koska vanhat ihmiset rakastavat asioiden hitautta. Monen kiinalaisen isoäidin on kuitenkin pakko unohtaa perinteinen kotikylän rauha, omat sosiaaliset verkostot ja mukautua uuteen urbaaniin elämäntapaan. Kaupungistua, koska perheet tarvitsevat mummonsa lastenhoitajiksi ja muutenkin.

Muutenkin siksi, että Kiinassa osataan yhä arvostaa sitä, että ikääntyneen ihmisen erityinen osaaminen on äänetöntä, kokemuksellista osaamista.

Kiinan kolmekymmentävuotinen yhden lapsen perhepolitiikka johtaa siihen, että lapset joutuvat pitämään huolta paitsi omista vanhemmistaan, myös isovanhemmistaan.

Tilannetta kutsutaan ”421” –perherakenteeksi. Tämän rakenteen seurauksena vastaisuudessa yhä useammat eläköityvät kiinalaiset tulevat tarvitsemaan yhteiskunnan huolenpitoa.

Koska yhteiskunnan sosiaaliset turvaverkot ovat olemattomat, monesta vanhan polven kiinalaisesta ei koskaan tule kuluttajaa. Kiinalainen on säästäjä.

”Suuri pamaus” tapahtuu vuoden 2015 jälkeen ja silloin vanhustalouden hoivamarkkinoilla on kysyntää ja tilaa – myös ulkomaisille yrittäjille. Amerikkalaiset ja taiwanilaiset ovat jo ehtineet asioimaan.

Pitää muistaa, että nykyinen Kiina ei ole hyvinvointiyhteiskunta, se on maailman toiseksi suurin kansantalous. Tuleva hyvä on oikeuttanut kovat otteet. Siellä opitaan vasta ajan myötä erottamaan oikea ja väärä paremmin kuin vasen ja oikea.

Vanhoista ihmisistä huolehtiminen kuuluu valistuneen valtion tärkeimpiin tehtäviin. Ihmisarvoon on aina liittynyt velvollisuus huolehtia niistä, jotka eivät enää jaksa tai osaa.

Toistaiseksi yksityinen vanhustenhuolto liiketoimintana kantaa ”hyväosaisten” –leimaa. Markkinat palvelevat maksavia asiakkaita ja byrokratia kyykyttää köyhiä.

Vanhuuden kulttuurinen raja siirtyy kaikkialla maailmassa nopeammin kuin elinikä nousee.

Ikääntyviä kiinalaisia saattaa lohduttaa tieto, että tämän päivän läntinen kapitalismi on osittain epäonnistunut, eikä se pysty tarjoamaan parempaa elämää kaikille kansalaisilleen, ei etenkään kaikille vanhuksilleen.

Palvelusektorin tekniset ratkaisut ovat olemassa, pelit ja pensselit toimivat, mutta henkilökohtainen palvelu ei toimi. Palvelu on suorastaan pahaa. Se on vanhojen ihmisten epäoikeudenmukaiseksi koettua kohtelua.

Suomessakin pitää ymmärtää se, että jos suomalainen kunta ei pysty hoitamaan vanhuksiaan se pitää lopettaa.

On sivistyneempää purkaa hallinto kuin purkaa ihmisen elämä.

ERKKI VÄHÄMAA

Kirjoittaja on arkkitehti ja Pellervon valtuuskunnan emerituspuheenjohtaja.

Avaa artikkelin PDF