MINUN AUTONI Avoautoonennen ajokorttia
Oli vuosi 1969. Olin silloin 18-vuotias ja kuljin työmatkani Haukiputaalta Ouluun linja-autolla.
Kerran töistä tultuani isäni kertoi, että lehdessä oli myytävänä erikoinen avoauto Renault Floride S, siisti vähän ajettu ja ollut yhdellä omistajalla. Auto kiinnosti, vaikka minulla ei ollut ajokorttiakaan.
Niinpä sitten nousimme äitini kanssa linja-autoon ja matkustimme Ouluun. Vähän meitä ”tyttöjä” jännitti. Äitini harrasti nahkavaatteiden ompelemista. Olimme pukeutuneet samantyyppisiin nahkahamosiin, tietysti mini-sellaisiin muodin mukaan.
Meitä nauratti avatessamme autoliikkeen ovea; kaksi naista ostamassa autoa, eikä kummallakaan ole korttia, eikä mitään tietoa autoista. Löysimme Renaultin heti, oikea kaunotar muiden tavallisten anglioitten ja valianttien keskellä.
Innokas myyjä kertoi autosta mittariluvun ja esitteli rekisteriotetta. Yritimme äitini kanssa pitää ilmeemme peruslukemilla ja aloitimme auton tutkimisen isäni neuvojen mukaan. Äitini potki renkaita ja minä kyselin kulutuksesta, nostatin myyjällä konepellin ylös ja tutkailin moottoritilaa.
Kysymyksiä en enää osannut tehdä, kun edellisetkin kysymykset ja vastaukset menivät jo päässäni sekaisin.
Myyjä oli hyvin asiallinen ja enempiä ihmettelemättä hän kysyi, haluaisimmeko koeajaa autoa. Siinä taisi meillä jo nauru revetä, kun jouduimme kertomaan, että meillä kummallakaan ei ole ajokorttia.
Myyjä lupasi toimia kuskina ja viedä meidät autolla kotiimme. Sielä isä tinkasi hinnasta viisisataa pois ja sopi kaupat ilman koeajoa. Oli siinä automyyjällä hetken aikaa ihmettelemistä erikoisista autonostajista ja nopeista kaupoista.
Parin päivän päästä velipoikani, joka omisti ajokortin, lähti minulle kuskiksi hakemaan poikaystävääni töistä. Istuimme autossa velipoikani ja minä Toppilan tehtaan portilla.
Poikaystäväni käveli työpäivän päätyttyä tehtaan portista ulos ja ihmetteli hienoa autoa tunnistamatta meitä.
Yllätys oli melkoinen tarjotessani hänelle kyytiä ja kertoessani hänelle omistavani auton. Menee sitä nuorenmiehen pää vähemmästäkin pyörälle!
Siitä alkoi meidän molempien autokoulunkäynti, mitä seurasi monta ihanaa automatkaa kesäisessä Suomessa, ja siitä alkoi pian avioliittomme, joka on kestänyt jo 45 vuotta.
Harmillista, että jouduimme vaihtamaan automme isompaan perheen kasvaessa nopeasti neljällä lapsella. Renault Floridea, autojen kaunotarta, on ikävä vieläkin.
OUTI VÄLITALO
Oravasaari
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
