Suomessa alkanut järjestötoiminnan alasajo

Suomessa on 130 000 rekisteröityä yhdistystä, joiden tulevissa syyskokouksissa hyväksytään 2015 toimintasuunnitelma ja talousarvio, sekä valitaan uusi hallitus. Mutta nykyaikana ilmaiseen vapaaehtoistoimintaan ja yhdistyksien hallituksiin on vaikea saada uusia talkoolaisia, kaikesta pitää saada korvaus, eikä kiitos ja hyvä mieli enää riitä.

Vuosia kirkon sekä urheiluseura- ja ammattiyhdistystoiminnassa mukana olleena, yhdeksi syyksi nimeäisin vanhat jääräpäiset aktiivitoimijat. Nuoret tulokkaat eivät jaksa olla kokouksesta toiseen poljettavana, kun mitkään uudet ideat eivät mene läpi ilman vuosikausien nuoleskelua, vaikka kyse ei olisi rahasta.

Tästä pahimpana esimerkkinä 1 500 jäsenen ammattiyhdistyksen uusien talkoohenkisten alle 40-vuotiaiden puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin ero vuoden 2014 aikana. Syynä oli yhdistyksen hallituksen koko 2000-luvun kestänyt lastentarhatouhu, jossa aikuiset ihmiset juonittelevat, valtataistelevat ja kampittelevat toisiaan, eikä positiivisilla tuloksilla tai onnistumisilla ole mitään merkitystä.

Tänäkin vuona yli miljoona suomalaista osallistuu jollakin

tasolla järjestötoiminnan talkoisiin (työpanos yli miljardi euroa). Lähes kaikki pitkän linjan vapaaehtoistoimijat ovat yhdistyksestä riippumatta samaa mieltä, että suomalainen yhteiskunta on 5–10 vuoden päästä pahassa pulassa. Hyvinvointivaltiomme yksi tukiranka on vapaaehtoistyö, joka kokee talkooväen vanhetessa katastrofaalisen tuhon. Tilanteen huomaan yleisötilaisuuksien järjestysmiesten ja kahvitusta hoitavien keski-ikää katsellessa.

Nyt on viimeinen hetki tehdä järjestötoiminnassa uudistuksia: tuoda toiminta 2000-luvulle sekä antaa yhdistysten päättävissä elimissä tilaa uusille toimijoille. Jos esimerkiksi yhdistyksen puheenjohtaja ei ole löytänyt kymmenessä vuodessa itselleen jatkajaa, on puheenjohtajan arvonimi tullut tärkeämmäksi kuin yhdistyksen tulevaisuus. Monesti näkee myös tilanteita, joissa työntekijä on yhdistyksen puheenjohtaja

tai hallituksen jäsen – eli itsensä esimies – ja tulokset sen mukaisia.

Yleensä ongelmana on, ettei uusia aktiivitoimijoita löydy. Te yli 50-vuotiaat pitkän linjan talkoolaiset voitte mennä peilin eteen miettimään, mitä olette tehneet väärin. Mihin yhteenkuuluvuuden tunne ja talkootyön positiivinen imago on kadonnut? Kuinka asiat voisi vielä korjata, jotta arvokas työ, kokemus ja osaaminen eivät menisi mukananne hautaan, vaan ne saataisiin jaettua uudelle sukupolvelle.

Yleisimpänä selityksenä olen kuullut, että ammattiyhdistykset, urheiluseurat, politiikka tai kirkollinen järjestötoiminta kiinnostavat vasta vanhemmalla iällä. Väite ei pidä paikkaansa, sillä 1960–1980 luvulla tätä hyvinvointiyhteiskuntaa olivat järjestötasolla rakentamassa silloiset 20–40-vuotiaat. Lisäksi nykyihmisillä on enemmän vapaa-aikaa kuin koskaan aikaisemmin.

Jarno Strengell

pääluottamusmies

kirkkovaltuutettu

Mikkeli

Avaa artikkelin PDF