Italialaismeppi Giovanni La Via haluaa eroon turhasta byrokratiasta
Giovanni La Vian mielestä EU-komission cap-esitys lisäisi byrokratiaa, vaikka tavoite on päinvastainen. Hän myöntää, että on vaikea tehdä yhteisiä sääntöjä, jotka toimivat Pohjois-Suomesta Sisiliaan. Juha ROININEN / EUP-IMAGES Kuva: Viestilehtien arkistoBRYSSEL (MT)
Italialaismeppi Giovanni La Via on saanut epäkiitollisen tehtävän. Hän vastaa cap-uudistuksen valvonta- ja hallintoasetuksen valmistelusta Euroopan parlamentissa. Suomeksi sanottuna siis viljelijöiden vihaamasta tukibyrokratiasta.
Byrokratian vähentäminen on ollut jo useamman EU:n maatalousuudistuksen tavoitteena. Monen mielestä byrokratia on kuitenkin jatkuvasti lisääntynyt.
”Saan joka päivä palautetta viljelijöiltä, jotka käyttävät 100 päivää vuodessa tukikaavakkeiden täyttelyyn. On selvää, että näin ei voida jatkaa”, La Via painottaa.
Raportissaan konservatiivimeppi esittää tukilomakkeidensa kanssa taisteleville viljelijöille kahta konkreettista helpotusta.
La Vian ehdotuksen mukaan viljelijä voisi tehdä tukihakemuksen useammaksi vuodeksi kerrallaan, jos olosuhteet tilalla eivät muutu.
Toinen helpotus koskisi tukirikkeistä annettavia sanktioita.
”Pitää tehdä ero petoksen ja tahattoman virheen välille. On järjetöntä, jos viljelijöitä rangaistaan esimerkiksi siitä, että naudan korvamerkki sattuu olemaan väärässä korvassa.”
Sisiliasta kotoisin olevan mepin mukaan pienistä rikkeistä pitäisi selvitä huomautuksella. Tukimenetykset seuraisivat vasta isoista tai toistuvista rikkeistä.
Komission ajamaa maataloustukien julkisuutta La Via pitää hyvänä asiana, kunhan verovarojen käytön julkisuuden ja viljelijöiden yksityisyyden suojan välillä löydetään oikea tasapaino.
Raportööri on poistanut komission esityksestä myös joitakin täydentäviä ehtoja koskevia vaatimuksia. Komissio haluaisi esimerkiksi sälyttää viljelijöiden vastuulle vieraslajien torjumisen.
Hän uskoo, että maatalouspolitiikan valvontaa ja rahoitusta koskevasta horisontaaliasetuksesta päästään parlamentin poliittisten ryhmien kesken sopimukseen marraskuun puoliväliin mennessä. Sen jälkeen täytyy vielä löytää kompromissi jäsenmaita edustavan neuvoston kanssa.
”Isoja ongelmia valvontaa koskevassa paketissa ei kuitenkaan pitäisi olla. Suuremmat kiistat liittyvät budjettiin, viherryttämiseen ja tukien tasaukseen maiden välillä ja sisällä.”
La Via pyörittää kotiseudullaan 100 hehtaarin sitrushedelmätilaa. Meppikiireiden takia hän tosin ehtii käymään tilallaan vain yhtenä päivänä viikossa.
Politiikkaan hän on ponnistanut tutkijataustalta. Tohtoriksi väitellyt La Via työskenteli aikaisemmin Catanian yliopiston maatalouspolitiikan professorina. Ennen meppikauttaan hän toimi Sisilian aluehallituksen maatalousministerinä. Suomessa italialaismeppi ei ole koskaan käynyt, mutta mielikuvat maasta ovat myönteisiä.
”Tiedän, että Suomi on kaunis ja vihreä maa, jossa on paljon vettä. Ainakin enemmän, kuin kuivuudesta kärsivässä Sisiliassa”, hän naurahtaa.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
