KALAJUTTU Lohenkalastusta 1950-luvulla, osa 1
Tornionjoki on tyyni, vain raskaat nuottaveneet jättävät pyörteet ja vanan väylän pintaan. Veneet uivat syvällä raskaina miesten ja verkkojen painosta. Pellot on tehty, lehmät viety Luomajoen kesäkentälle. Kenttäpiiat asustavat kenttäpirteissä koko kesän.
On lohenaika, miesten aika puhaltaa, pyytää lohta. On se sen väärti, pyytää vaikkei saisikaan. Väylä, saaret ja lohi, kesäiltojen tuoksua. Sitä rannoilla kasvaneet miehet kaipaavat. Kello lähentelee seitsemää, tuurin vaihto on silloin. Rousunmatalan rantaan ajetaan. Tuomenkukkien tuoksu sekoittuu moottoribensiinin katkuun.
Saarennokat kierretään, Rapakkosaari ja Maatunu. Valtaväylällä tulee vastaan Kultaniitty. Sen rantaan miehet vetävät veneet ja hyppäävät rannalle. Vene kiinnitetään köydellä omaan paaluun.
”Soon pojat siihenlaihiin, että tyihäntakia tet minua hättyytitte. Meän vuorohan on heittää vasta viimeisenä. Eilen illalla met nostima juuri ko ruottalaisila alko tuuri. Nähkää pojat, vasta on Rääkkö menossa. Maunu sielä alasia viskoo ja Akke perässä päälisiä.”
”Nuottamiehillä ei menekhään ko rapea varttitiima. Mutta meilähän oon vasitummat vehkeet. Kultheelahan menhään keskele väylää heittämhään. Ainaski puoli tuntia siinä hieraantuu.”
”Mikäs soon nuottamiehilä, yhelä venheelä kalastavva. Viis miestäki tarttee vain olla porukassa.”
”Mie ainaski menen kämphään ja lyön maata, saapiipa sitä tulevana yönä valvoakki.”
Kalakämppä on pieni, paksuista pahvilevyistä koottu. Kaikilla porukoilla ei ole omaa kämppää. Ollaan toisten kämpissä lepäämässä vuorojen välillä. Yhteinen nuotiopaikka on ulkona, siellä keitetään nokipannukahvit ja paistetaan loimulohta. Eemeli laittaa kahvipannun tulelle. Samassa kuuluu huuto: ”Heittämhään!”
”Soon Kyttärien vuoro. Ovvat niin uneliasta porukkaa, että saapi kyllä niile krouvimmastikki karjasta.”
”Vallatikki Huhan Olli, soon niin kova nukkumhaan, että sitä mainovat kaikki, Maijasen Einariki, kristitty mies, sano kerran, että eikös tuole nukkumiselle voi mithään tehhä. Soli Anunin Matti, joka kurkotti kämpän katole ja teki pienen reijän justhiin Ollin nokan kohale. Pullon laitto vettä tippasseen reikhään. Olli ryntäsi ulos ja karju, että kukas sen teki, mutta eihän sitä kukhaan tieny.”
Nostimella näkyy juuri kokoontuvan väkeä. Siellä on Unran porukka vetämässä verkkoa maalle. Anuntin Pekka näkyy olevan taukomiehenä, tiukasti pitää köyttä vyötärön ympärillä. Verkko on jo puoliympyrässä, kaikki jännittävät, alkaako verkon sisältä nousta kuplia. Kuplat tietävät sitä, että lohet siellä poukkoilevat.
Miehet hyppäävät veneestä, verkko on lapettava nopeasti veneeseen. Kepillä kohotetaan koko ajan verkon yläpaulaa, ettei kalat karkaa. Taukomies on tarkkana, helposti lohi hyppää vielä silmukastakin pois.
Verkko käännetään, taukomies irrottaa köyden, kiiltäväkylkinen lohi liikehtii vikkelästi verkossa. Miehet nostavat verkon rantaan. Äkkiä kala saa kuolettavan iskun kurikasta. Verkot ja saalis on veneessä, tuuri on ohi.
Yläjuoksulla viedään vene rantaan omalle paikalle. Lohi jätetään pajupensaan katveeseen odottamaan uusia saaliita. Se peitetään märällä hurstisäkillä.
”Taisit saaha Unran miehet vissiin kymmenkilosen marjaskalan”, rannalla arvaillaan.
”Jokhaan soon meän vuoro nuitten Koijjarien jälkhiin. Väylälä jo on saahneet venheet yhtheen. Meinaakhaan niilä olla kallaaki, ko Sinkkosen Heikki heiluu strumsan kans ko viimistä päivää.”
”Häätyyhän siinä nostaissa trumsala sysiä, muutenhaan lohet päättävä lähteä uiskentelemhaan.”
”Saikhaan kallaa, noon niin salhaisia, ettei sano, eikä kukhaan näe, ko ne väylälä nostava.”
”Oohan se tietekki kultheela maholisuus saaha paremin, mutta se pittää olla eri verkot ja kaks venettä.”
Törmälle nousee veneestä uusia vieraita, tyttöjä koreissa hameissa, jollakin kansallispuku yllä. Tytöt kävelevät ujostellen nuotiota kohti. Jos alkavat kiusoitella, että olemme tulleet poikia vahtaamaan, tytöt puhelevat keskenään.
Taas kuuluu huuto: ”Heittämhään!” (Jatkuu)
ANNI KORPI
Ylitornio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
