Itämerellä on jo lähes30 000 harmaahyljettä
Itämeren harmaahylje- eli hallikanta jatkaa kasvuaan. Viime kevään laskennoissa tavattiin jo lähes 30 000 hallia.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) mukaan kannan kasvu on 2000-luvun puolivälistä alkaen painottunut Keski-Ruotsin saaristoon. Suomen lounaissaaristossa ei yhtä kovaa kasvua ole todettu.
2000-luvun alussa Halleja oli noin 10 000. Nyt kanta on kolminkertainen. 20 000 hallin raja saavutettiin vuonna 2006.
Hallien karvanvaihtoaikaisen esiintymisen ydinalue on edelleen Itämeren pääaltaan pohjoisreunalla Keski-Ruotsin saaristossa ja Suomen lounaissaaristossa. Laskentakanta on kasvanut Keski-Ruotsin saaristossa koko 2000-luvun.
Selvää kasvua on ollut myös Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa, mutta siellä laskettujen eläinten osuus kokonaiskannasta on vielä vähäinen.
Laskennat tehdään touko–kesäkuun vaihteessa pääasiassa lentokoneista. Karvanvaihdon takia hylkeet makailevat suurina parvina luodoilla ja viimeisillä jäillä.
Parhaassakin tapauksessa osa halleista on näkymättömissä veden alla. Vuodesta toiseen samalla tavalla toistetut laskennat kuvaavat kuitenkin kannan kehityssuuntaa.
Kaikki laskenta-alueet lennetään kahden viikon sisällä. Luodoilta hallit lasketaan tänä aikana 2–3 kertaa. Kultakin alueelta otetaan huomioon suurin päiväsumma.
Viime kevään laskentoja haittasi sumu. Perämerellä oli jäätä vielä myöhään, mikä saattoi vaikuttaa nähtyjen hallien määrään.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
