Koskisen uusi nautakasvattamo säästää työtä ja kustannuksia
Petri (vas.), Douglas ja Aki Koskinen halusivat rakennuksen, jossa on mahdollisimman vähän häiriöherkkää automatiikkaa. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkistoPÖYTYÄ (MT)
”Toissa vuonna turvekustannus myytyä eläintä kohti oli meillä 160 euroa”, pöytyäläinen maatalousyrittäjä Douglas Koskinen kertoo.
Kuivikekustannuksen päälle tulevat kuivittamisesta ja lannanpoistosta aiheutuva valtava työmäärä sekä polttoainekulut.
Kun tilalle ryhdyttiin suunnittelemaan uusinta kasvattamoa, oli selvää, että turpeen kanssa puljaaminen saa jäädä. Kannattavuus kohenee vain, jos kuluja saadaan pienemmiksi.
320-paikkainen, 1 500 neliön ritiläpalkkipohjainen lämmin loppukasvattamo otettiin käyttöön joulun alla.
Maatalousyhtymä Koskisen omistaa kaksi sukupolvea, Douglas Koskisen lisäksi hänen lapsensa Petri ja Aki Koskinen sekä Heidi Kulmala.
Tilaa on kasvatettu ja kehitetty voimakkaasti.
Kun Douglas Koskinen aloitti 1981, viljelyssä oli 27 hehtaaria. Lypsäviä oli 15 ja sonnimullikoita sadan paikkeilla.
Nyt omaa peltoa on 70 hehtaaria ja vuokramaita yli 300 hehtaaria. Kun sopimusalat lasketaan mukaan, satoa korjataan kaikkiaan 440 hehtaarilta.
Lehmät lähtivät 1982. Sen jälkeen viljeltiin parinkymmenen vuoden ajan perunaa.
Lihakarjaa tilalla on ollut koko ajan. Siihen liittyviä laajennuksia on tehty muutaman vuoden välein.
Välillä tilalla oli 90 emolehmää, mutta kun tukileikkuri vei niiltä yhdessä yössä 20 000 euroa, Koskisen mitta tuli kerralla täyteen. Sen jälkeen on pysytty sonneissa.
Muutama vuosi sitten naapurista vuokrattiin sikala, johon tehtiin juottamo.
Nyt tilalla on 1 158 eläinpaikkaa.
Ternivasikat tulevat alkukasvattamoon 1–3 viikon ikäisinä. Niistä huolehtii palkattu hoitaja.
Parin kuukauden kuluttua eläimet siirtyvät teiniosastolle ja siitä vajaan parin kuukauden päästä loppukasvattamoon.
Teuraskypsiä eläimet ovat noin 19 kuukauden iässä.
Douglas Koskinen on tyytyväinen yhteistyöhön Atrian kanssa. Eläimiä tulee ja menee sujuvasti kolmen viikon välein.
Tavoitteena on yli 600 gramman päiväkasvu.
”Kun aloitin, käsityötä oli valtavasti”, Douglas Koskinen kertoo. Rankinta oli säilörehun kuskaaminen kottikärryllä.
Nykyään rehu jaetaan apevaunulla.
Nelipyöräinen 20 kuution vaunu jyrsii itse säilörehun kasan reunasta. Seoksessa on säilörehun lisäksi muun muassa tuoresäilöttyä viljaa, mäskiä, perunarehua, juurikasleikettä ja hiukan olkea.
Käsityötä ei uudessa kasvattamossa tarvita kuin juomakuppien pesussa.
Tavoitteena oli myös, että rakennuksessa on mahdollisimman vähän rikki meneviä osia. Vain ovi ja ilmanvaihto toimivat sähköisesti.
Jos tilaa täytyy lämmittää, käytössä on maalämpö.
Uudessa kasvattamossa ei ole lainkaan kiinteitä makuualueita, vaan eläimet oleilevat koko ajan ritilöiden päällä.
”Saa nähdä, tuleeko niille loppuvaiheessa jalkavikoja”, Koskinen pohtii.
Jos niin käy, eläimiä on mahdollista siirtää tilan muihin rakennuksiin kuivikkeen päälle.
Tilalla on kaksi 2 500 kuution lieteallasta. Lisäksi kasvattamon ritilän alle mahtuu 1 500 kuutiota.
Lantatilaa on niin paljon, ettei haittaa, vaikka yksi levitysvuosi jäisi sääongelmien takia väliin.
Lannan levityksen hoitaa urakoitsija.
Urakoitsija myös niittää nurmen. Säilörehu tehdään yhdessä lähitilan kanssa yhteisellä ajosilppurilla.
Betonisissa, läpiajettavissa rehusiiloissa on tilaa 11 400 rehukuutiolle.
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
