vierasyliö Rapurintamalla tuulee

Kotimaisen rapuperinteen kulmakivi, jokirapu, on vaikeassa tilanteessa, ja laji onkin listattu Euroopassa uhanalaiseksi. Jokiravun säilyttämiseksi ja palauttamiseksi on tehty runsaasti töitä sen jälkeen, kun tuottoisat rapukannat tuhonnut tauti, rapurutto, rantautui Suomeen. Siis jo 150 vuotta.

Tällä hetkellä suurin syy jokiravun ahdinkoon maassamme on kahden tulokaslajin, täpläravun ja sen kantaman rapuruton, leviäminen ja levittäminen. Lajin tulevaisuutta uhkaa myös vesiluonnon muuttuminen.

Viime vuosina on keskusteltu erityisesti vieraslajistrategiasta ja kotoperäisen jokiravun merkityksestä. On huomattu, että täplärapu vieraslajina voi olla jokirapuun verrattuna hyvin erilainen vesiekosysteemin muokkaaja, jolloin myös sen merkitys jokiravun korvaajana rapuvesissämme on kyseenalainen.

Vieraslajistrategiassa täplärapu määritetään haitalliseksi ja sen kantama ja levittämä PsI-tyypin rapurutto erittäin haitalliseksi. Yhdistelmä on tappava jokiravulle.

Kilpailutilanteessa täplärapu aggressiivisena lajina syrjäyttää jokiravun jo ilman biologista asettaankin.

Täplärapu istui eurooppalaisiin vesiin aluksi lupaavasti, tosin nopeasti jo 1960-luvulla todettiin, että se kantaa ja levittää rapuruttoa. Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin, kun täplärapu oli saavuttamassa jonkinlaisen ekologisen tasapainon uudessa ympäristössään Euroopassa, havaittiin, että täplärapu kuolee rapuruttoon ja täplärapukanta voi pysyvästi romahtaa alhaisen tuoton tasolle.

Tästä on esimerkkejä niin pienistä (alle 500 ha) kuin suuristakin järvistä (reilusti yli 500 ha) sekä Suomesta että Ruotsista. Suomessa täplärapukannan romahduksia on todettu mm. Tampereen Pyhäjärveltä ja Näsijärveltä sekä Säkylän Pyhäjärveltä. Hämeessä täplärapukanta on romahtanut ainakin 30 järvessä viimeisen 10 vuoden aikana (Petri Mäkinen, ProAgria Häme).

Viimeisimpänä ikävänä yllätyksenä on yhdessä ruotsalaisten tutkijoiden kanssa tekemämme löydös pyrstöjalkataudista pohjoismaisissa täplärapukannoissa. Pyrstöjalkatauti estää täplärapunaaraan lisääntymisen. Jokiravulla tätä tautia ei ole havaittu.

Rapuruttokantojen tappavuus vaihtelee laboratoriossa tehtyjen tutkimusten mukaan. Tutkimuksissa ei ole löydetty yksiselitteisesti jokiravulle vaaratonta rapuruton muotoa, vaikka yksittäisissä laboratoriokokeissa jotkut yksilöt ovat jääneet henkiin.

Täpläravun levittämä PsI-tyypin rapurutto tappaa jokiravut aina. Ennen täplärapuistutuksia Eurooppaan levinnyt As-tyypin rapurutto on tappavuudeltaan hieman heikompi.

Jotkut jokirapukannat voivat kestää As-tyypin rapuruttoa laboratorio-olosuhteissa muita paremmin, mutta tulosta ei voi yleistää ja alkaa puhumaan vaarattomasta rapurutosta.

Mielenkiintoinen ja monitahoinen kysymys on, kuinka kauan aikaa vie jokiravun ja rapuruton muuntuminen siten, että tasapaino näiden eliöiden välillä löytyy.

Tällä hetkellä on tiedossa, että jokirapukantojen infektiovaste vaihtelee ja muutamat yksilöt voivat selvitä hengissä pitkiäkin aikoja. Myös rapuruton infektiokyky vaihtelee, joten tasapainotilaa hakevat parhaillaan keitoksen molemmat osapuolet.

Luonnon aikajana sopeumien tuottamiseksi on kuitenkin vähintään satoja vuosia. Tieto ei lohduta vesialueen omistajaa, joka haluaa ravustaa järvessään muutaman vuoden kuluttua.

Vesialueen omistajajärjestöjen tapaamiset ovat erinomaisia tilanteita tiedon jakamiselle ja keskusteluille, sillä osallistujat ovat motivoituneita ja jokainen on oman vesialueensa asiantuntija. Näissä tapaamisissa myös tutkimustuloksilla on rooli, ja laboratorioissa hankittua teoreettista tietoa jaetaan ihmisille, jotka käytännössä huolehtivat kala- ja rapukannoista.

Tutkimustuloksista tiedotus on tärkeää, vaikka se usein sotkeekin yksinkertaiseksi miellettyä tilannetta. Tilanteiden monimuotoisuuden pohdinta johtaa kuitenkin ratkaisuihin, joiden perusteet ja niihin liittyvät riskit voidaan ymmärtää.

Ratkaisujen perimmäinen oikeellisuus onkin jo toinen asia, joten varovaisuus on parempi vaihtoehto kuin yltiöpäisyys.

Täpläravun levittämistä perusteellaan rapuperinteen säilymisellä ja täpläravun suorilla taloudellisilla arvoilla. Taloudellisten arvojen korostaminen rapukantojen hoidon motiivina vesiekosysteemin yleisen hyvinvoinnin, kotoperäisyyden suojelun ja ekologisen kokonaisuuden kustannuksella vääristää luonnonvarojen hoidon päämäärää radikaalisti.

Lyhyen tähtäimen taloudelliset edut ovat kestämätön peruste vesistöjemme hoidossa. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa vaihtoehdoista keskusteleminen ja päätösten teko oleellisesti vaikeutuu ja kotoperäisen vesiekosysteemin turvaaminen unohtuu.

Me ihmiset olemme osa globaalia ekosysteemiä ja siten vaikuttamassa sen tilaan. Miten meidän tekomme, kuten haitallisten vieraslajien levittäminen ja ”antaa mennä” -meininki, tulisi ymmärtää?

Onko luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen ylipäätään mahdollista, jos käytännön päätökset perustuvat yksipuolisiin näkökulmiin, emmekä halua tai meillä ei ole kykyä ymmärtää tekojemme pitkän tähtäimen seurauksia monimuotoisessa ekosysteemissä?

Luonnon kanssa toimiessa tulisi noudattaa varovaisuuden periaatetta, koska luonnon manipulointi johtaa yleensä aivan muuhun kuin toimistossa kaavailtuun tulokseen. Meidän tulee toimia siten, että aiheuttamamme uhka alkuperäiselle luonnolle minimoidaan.

Suomessa jokirapu saattaa selvitä ilman meidän ihmisten aktiivisia suojelutoimiamme, mutta kannattaako sen häviämisriskillä leikkiä?

JAPO JUSSILA

dosentti, Itä-Suomen yliopiston (Kuopion kampus) rapuryhmän

johtaja, LIFE+ RapuKamu -hanke

JENNY MAKKONEN

tutkija, Itä-Suomen yliopisto

(Kuopion kampus) rapuryhmä

Avaa artikkelin PDF