Runsas hirvikanta pilaa tulevaa tukkisatoa
Hirvi, metsiemme uljas kruunupää, ajaa vuodesta toiseen männyntaimikoiden omistajia epätoivon partaalle. Hirvilaumat tekevät pahimmillaan toistuvaa tuhoa niin, ettei taimikkoon juurikaan jää vioittumattomia puita.
Kun hirvi napsii männyntaimista latvat, puut jatkavat kasvuaan monihaaraisina ja rungoltaan mutkaisina. Tyvelle saattaa jäädä isoja poikaoksia.
Männyn arvokkain osa sijaitsee juuri tyvessä, sillä siitä saadaan oksatonta sahatavaraa – tai saataisiin, jos taimikko saisi kasvaa rauhassa häiriköiltä.
Vahinkoa voidaan pienentää ensiharvennuksessa silloin, kun osa puista on säästynyt tihutöiltä.
”Hirven pahoin vioittamat puut erottuvat, ja ne voidaan poistaa harvennuksen yhteydessä”, sanoo vanhempi tutkija Juho Matala Metsätutkimuslaitoksesta (Metla).
Pikkutukeiksi vialliset puut eivät kelpaa, joten metsänomistaja kärsii nahoissaan puiden joutumisen halvempaan energia- tai kuitupuupinoon.
”Voi toki olla myös tilanteita, joissa on pakko jättää viallisia puita kasvatettavaan puustoon, koska terveitä ei ole riittävästi.”
Huonoja puita jää kasvamaan myös vahingossa. Kaikki viat eivät näy päällepäin.
”Piilevät viat alentavat sahatavaran laatua myöhemmin.”
Matalalle ei toistaiseksi ole tullut tietoa siitä, onko sahoilla jo havaittu laatuongelmia männyissä.
”Tällä hetkellä päätehakataan vielä männiköitä, joiden taimikkovaihe on osunut alhaisen hirvikannan aikaan. Näissä ei liene hirvistä johtuvia laatuongelmia.”
Ongelma tulee näkyviin tulevien vuosien hakkuissa. Matalan mukaan Metlan koko maan kattavissa inventoinneissa ei juurikaan ole havaittu varttuneiden metsien hirvituhoja.
”Mutta siitä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka paljon näissä on rungon sisään jääneitä laatuvikoja.”
Taimikoiden tilastoista näkyy sen sijaan selvästi, että hirviä aterioi metsissä sankoin joukoin. Viimeisimmän, kesällä 2012 tehdyn valtakunnan metsien inventoinnin mukaan Lappi–Oulu–Kainuu-alueen mäntytaimikoista 16 prosenttia oli hirvien vioittamaa. Muualla Suomessa laatuvahinkoja oli näkyvissä 11 prosentilla taimikkoalasta.
”Laaja-alaisesta ongelmasta on siis kyse, vaikka hirvituhoille onkin tyypillistä keskittyminen tietyille hirvien talvella suosimille alueille”, Matala toteaa.
Hirvien aiheuttamat ongelmat eivät ole mitään uutta suomalaisissa metsissä.
”Ensimmäiset laajemmat tutkimukset hirvituhojen metsätaloudellisesta merkityksestä ovat jo 1940- ja 1950-luvuilta. Sittemmin vahinkojen laajuus on toki lisääntynyt kasvavan hirvikannan myötä.”
Jos mäntytaimikko sattuu pahaksi onneksi sijaitsemaan hirvien talvehtimisalueella ja vahinkoja on tullut, terveitä puita voi koettaa pelastaa karkoteaineilla tai latvasuojilla.
”Taimikonhoidossa kannattaa myös säästää jo vahingoitetut taimet, koska on havaittu hirven suosivan aiemmin syömiään taimia. Näin voidaan vähentää uusien vioitusten riskiä”, Matala suosittelee.
Silloin kun vahinkoja on tulevaisuudessa odotettavissa, männikkö kannattaa perustaa kylvämällä. Näin taimia saadaan kasvamaan riittävän tiheästi.
”Taimikon varhaisperkaus on riskialueilla erityisen tärkeää lehtipuuston kilpailun vähentämiseksi ja taimikon kehitysedellytysten parantamiseksi.
Varsinaista taimikon harvennusta voi lykätä, jotta riskialttiissa vaiheessa taimikossa olisi vielä särkymävaraa.”
Hirvivahinkoja välttääkseen moni metsänomistaja näyttää valitsevan männyn tilalle puulajiksi kuusen. Tämäkin ratkaisu voi myöhemmin osoittautua huonoksi.
Kuuselle koituu ongelmia, jos se kasvaa sopimattomalla paikalla.
Matala muistuttaa, ettei männyn kasvatuskaan sentään toivotonta ole.
”Yli 80 prosentilla männyntaimikoista hirvi ei ole estänyt laadukkaan männyn kasvatusta. Eli metsänomistajan ja häntä palvelevan metsäammattilaisen tulee perustaa puulajivalinnat ja hoitotoimet alueen todelliseen tilanteeseen.”
Jos hirvivahinkoja ei ole odotettavissa ja paikka on männylle sopiva, mäntyä pitäisi uskaltaa suosia. Taimikon hyvinvointia voi tietysti varmistaa liittymällä vaikkapa paikalliseen metsästysporukkaan.
Matala uskoo, että 50 vuoden kuluttua mäntytukki on heikompilaatuista kuin nykyään. Hirvi ei ole tähän rappioon kuitenkaan ainoa syypää.
”1960-luvulta 1980-luvulle mäntyä on viljelty sille liian reheville maapohjille. Myös taimikoiden hoitamattomuuden kasvu viime vuosikymmeninä heikentänee sahapuiden laatua.”
HANNA LENSU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat