EU-komissio lisäisi kansallista vastuuta: "Suomi voisi ottaa maatalouspolitiikan muutoksessa johtavan roolin"

Professori Jyrki Niemi patistaa Suomea ottamaan johtavan roolin maatalouspolitiikan uudistumisessa. Hänen mukaansa suunta on julkishyödykkeistä maksettaviin palkkioihin. Tuotantoon sidotut tuet vähenevät mutta samalla viljelijän asemaa markkinoilla pitää parantaa. Kuva: Kari Salonen

Euroopan komissio julkisti EU:n yhteisen maatalouspolitiikan capin tulevaisuutta koskevan tiedonantonsa marraskuun lopussa.

Keskeisin muutosesitys komission tiedonannossa on, että maatalouspolitiikan vastuuta siirretään enemmän unionin jäsenvaltioille.

Uudistussuunnitelmat edustavat pikemmin asteittaista kehitystä kuin vallankumousta, Luonnonvarakeskus Luken maatalouspolitiikan professori Jyrki Niemi arvioi. Hänen mukaansa tuissa suuntaus on kohti julkisista hyödykkeistä maksettavia palkkioita.

Epävarmaa on, missä mitassa komission linjaus lopulta toteutuu. Siitä yhteistä näkemystä hakevat komissio sekä jäsenmaiden ministereistä koostuva neuvosto että Euroopan parlamentti. Mielipiteisiin vaikuttavat maatalouspolitiikan tavoitteiden lisäksi EU:n budjettipaineet, joita Brexit entisestään lisää.

Komission mukaan uudistus mahdollistaa cap-järjestelmän, jossa jäsenvaltiot voivat valita juuri ne toimet, jotka parhaiten sopivat paikallisiin oloihin.

Jos komission esitys toteutuu, se antaa isoja kansallisia mahdollisuuksia, Niemi sanoo. Koko cap-budjettia hallinnoitaisiin samaan tapaan kuin maaseudun kehittämisohjelmia.

Ehdotus tarkoittaisi luopumista viherryttämisestä sen nykymuodossa. Sitä puoltaa Niemen mukaan se, että mallin soveltaminen samalla tavalla koko EU-alueella on osoittautunut tehottomaksi ja kohtuuttoman raskaaksi sekä hallinnon että maatalousyrittäjien kannalta.

Nykyiset viherryttämissäännöt ovat epäsuosittuja yhtä lailla niin maatalousyrittäjien, ympäristönsuojelijoiden kuin virkamiestenkin keskuudessa.

Ympäristöön ja ilmastonmuutoksen hillintään liittyvät EU:n yhteiset tavoitteet kuitenkin säilyisivät. Jäsenmaiden valitsemien toimien tulisi edistää niitä.

Suomi voisi ottaa maatalouspolitiikan muutoksessa johtavan roolin, Niemi kannustaa.

Ympäristö, vesistökuormitus ja ilmastonmuutos korostuvat. Nykyisessä kannattavuuskriisissä kannattaa miettiä tukipolitiikan veivaamista uuteen suuntaan.

Sitä paitsi tuet muuttuvat joka tapauksessa väistämättä siihen suuntaan, Niemi ennustaa.

On vaikea nähdä, että nykyinen tukipolitiikka voisi jatkua pitkään.

Varsinaiset cap-maataloustuet ovat perua 1990-luvun alusta. Silloin ne olivat korvausta hintojen alentamisesta. Parhaat alueet saivat suurimman tuen.

Niiden tukien oikeutus on asetettu kyseenalaiseksi, Niemi toteaa. Maailma ja maatalous ovat muuttuneet. Yhteiskunta vaatii selkeämpää vastikkeellisuutta.

Toisaalta Suomen epäedullisten alueiden tuki on Niemen mukaan yhä perusteltavissa tuotanto-olojen erojen tasaamiseksi.

Tulosperusteisuus lisääntyy maatalouden tuissa, Niemi ennustaa. Niin ei tapahdu välttämättä yhdessä yössä, mutta pitkällä sihdillä se on suunta.

Tulosperusteisuus ei tässä tarkoita suurta tuotantoa, vaan palkkioita yhteiskunnalle tärkeiden ympäristö- ja muiden toimien toteuttamisesta.

Yksi peruste voisi olla hiilen sitominen peltoon, kunhan ensin on mittari sitä varten.

Tulosperusteisuuden lisääntyessä vastaavasti vähenee ruuan tuotantoon sidottu tuki.

Näen asian niin, että korvaus ruuan ja raaka-aineiden tuotannosta pitää saada hintana markkinoilta, Niemi sanoo.

Se vaatii toisenlaisia toimia kuin tukia, esimerkiksi entistä laajempaa mahdollisuutta viljelijöiden kaupalliseen järjestäytymiseen suhteessa teollisuuteen ja kauppaan.

Suomalaiselle ruualle tulosperusteisuus voisi tuoda lisäarvoa, Niemi pohtii.

Sellainen mahdollisuus on, jos meillä on luotettavat mittarit osoittamaan yhteiskunnan ja kuluttajien toivomien asioiden toteutuminen. Silloin niitä voisi käyttää myös markkinoinnissa.

Se on tosin pitkä tie.

Byrokratia vähenee, komissio uskoo. Kansallisen päätösvallan lisääminen poistaisi EU-lainsäädännöstä yksityiskohtaisia säännöksiä.

Niemi ei ole siitä niinkään varma. Jäsenmaat joutuisivat yhä raportoimaan komissiolle ja osoittamaan, että politiikka edistää asetettuja tavoitteita.

Siihen tarvitaan erilaisia mittaustapoja, kirjanpitoa, tarkastuksia ja valvontaa.

Komission näkökulmasta uusi toimintamalli kyllä yksinkertaistaisi asioita, Niemi myöntää. Mutta hallinnollinen taakka ja siihen liittyvä monimutkaisuus kaatuisivat kansallisten viranomaisten ja maatalousyrittäjien niskaan, hän varoittaa.

On vähän liikaa luvattu, että taakka kevenee.

Niemen mukaan komission esittämään malliin voi silti suhtautua myönteisesti.

Se saattaa johtaa tehokkaampiin ja hyväksyttävämpiin toimenpiteisiin ruohonjuuritasolla.

Uudistuksen lopullinen sisältö on vielä monen väännön takana, Niemi muistuttaa.

Aikataulu etenee niin, että kevään aikana komissio laatii uudistusesityksen vaikutusarvioinnin ja vuoden jälkipuoliskolla varsinaiset lakiesitykset.

Sen jälkeen on olemassa suuri riski, että komission esittämä uusi toimintamalli hukkuu neuvoston ja parlamentin välisissä lainvalmistelun lehmänkaupoissa, Niemi sanoo.

EU:n nykyisessä päätöksenteon kolmikannassa komissio on menettänyt paljon aiemmasta voimastaan vaikuttaa lainsäädäntöön. Kuten vuoden 2013 uudistuksen yhteydessä nähtiin, neuvosto ja parlamentti ajavat molemmat omia muutoksiaan. Ne saattavat muokata komission alkuperäisen lakiluonnoksen lähes täysin tunnistamattomaksi.

Lisämutkia tuo kesken uudistuksen valmistelun pidettävät Euroopan parlamentin vaalit 2019.

Kun otetaan huomioon Euroopan vaaleissa viime aikoina nähdyt suuntaukset, vaikuttaa kovin kaukaiselta sellainen mahdollisuus, että uudistus tulisi saamaan nykyistä selvästi paremman tuen tulevalta parlamentilta, Niemi arvioi.