Jossakin Venäjän rajan ja Kittilän välillä ‒ poroisäntä Antti Äärelä seuraa tokkiensa liikkeitä kännykän avulla

Antti Äärelä on kasvanut porotalouteen lapsuudenperheessään. Hän kouluttautui oppisopimuksella porotalouskoulussa ja päätyi Lapin paliskunnan poroisännäksi.  Kuva: Tero Pajukallio

Kun Lapin paliskunnan poroisäntä, vuotsolainen Antti Äärelä istahtaa moottorikelkan päälle, porokoira Rugve hyppää toiveikkaana kyytiin, josko kohta mentäisiin. Lunta tosin on enää hitunen, joten tositoimissa kulkupeliksi valikoituu mönkijä.

Toukokuussa poronomistajia on työllistänyt vastasyntyneiden vasojen merkkaaminen. Syksyllä koittavat erotukset, jolloin valtaosa noin neljän kuukauden ikään ehtineistä vasoista teurastetaan.

Kuluttajat ovat Äärelän mukaan mieltyneet pehmeään ja mietoon vasanlihaan, sillä se ei maistu ”liikaa porolta”.

Lapin paliskunnassa on liki 150 poronomistajaa. Äärelän mukaan porot liikkuvat laajalla alueella aina Venäjän rajalta Kittilän rajalle. Kännykästään hän pystyy seuraamaan, missä hänen tokkansa kulkevat.

Äärelän kilpailuvaltti on se, ettei hän anna poroille lisärehua, vaan eläimet etsivät kaiken ravintonsa maastosta.

”Nykyään se on harvinaista, mutta täällä laitumilla riittää ruokaa, vaikkakin jäkälän määrä on vähentynyt”, Äärelä kertoo.

Lisäruokinnan tarve riippuu muusta maankäytöstä ja siitä, onko laidunkierrolle tilaa. Huonoina sienisyksyinä porot tuppaavat nälkiintymään myös Lapin paliskunnan alueella.

Yksityismaita on noin kymmenes pinta-alasta. Maankäytöllä on suuri merkitys, sillä esimerkiksi koneellinen kullankaivu tukkii jokivarsissa porojen vaellusreittejä niiden siirtyessä talvilaitumilta vasomisalueille.

Myös metsien hakkuut syövät tilaa porotaloudelta. 1990-luvulla poronomistajat haastoivat Metsähallituksen käräjille, mutta nykyään tilanne on parantunut ja poronomistajat pääsevät vaikuttamaan hakkuisiin.

Matkailu ei ole Äärelän mukaan tuonut porotaloudelle mitään hyvää, sillä kaikki muu maankäyttö lisää laidunnuspainetta.

Äärelä kertoo, että viime syksynä sudet verottivat poroja. Raadeltuja tutkapantaporoja löytyi kuolleena. Poronomistajien on kuitenkin helppo saada poistoluvat susille. Myös ahmoista ja karhuista koituu menetyksiä poronhoitoalueen eteläisissä osissa.

Äärelän mukaan petokorvaukset eivät vastaa todellista menetystä, sillä hyvän vaatimen kasvattaminen vaatii monen vuoden työn. Vaatimet vasovat noin kymmenvuotiaiksi, jonka jälkeen ne teurastetaan.

Poroja kuolee myös liikenteessä. Ilmaston lämmetessä ne hakeutuvat teille vilvoittelemaan ja räkkää eli itikoita ja mäkäräisiä pakoon. Lisäksi ilmastonmuutos kovettaa hankia, jolloin porojen on hankalaa kaivaa jäkälää.

Vaikeuksien seurauksena vasojen teurasmäärä on vähentynyt. Katovuosina valtiolta on herunut poronomistajille korvauksia, mutta Äärelän mukaan ne kattavat murto-osan menetyksistä.

Etenkin läntisillä poronhoitoalueilla on odotettavissa jälleen tänä vuonna heikot teurasmäärät.

Äärelällä on pääkaupunkiseudulla vakiintunut yksityinen asiakaskunta, joka tilaa poronlihaa. Kysyntä ylittää tarjonnan, joten poronlihan hinta on noussut viime vuosina, mutta toisaalta kustannuksetkin ovat kasvaneet muun muassa polttoaineiden kallistuttua.