Lintuinfluenssaa löytyi Ahvenanmaan lintutarhasta
Tarhan ympärille perustetaan 10 kilometrin rajoitusalue.
Maarianhaminalaisen lintutarhan kanoista löytyi lintuinfluenssaa. Kuvan kanat eivät liity tapaukseen. Kuva: Markku VuorikariAhvenanmaalaiselta lintutarhalta on löytynyt nyt ensimmäistä kertaa lintuinfluenssaa, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Eviraan toimitetuista riikinkukoista ja kanoista löytyi korkeaa kuolleisuutta aiheuttava H5-tyypin lintuinfluenssaa. Edellisviikonloppuna lintuinfluenssaa löydettiin Ahvenanmaalta luonnonvaraisista tukkasotkista.
Maarianhaminassa sijaitsevan Lilla Holmenin lintutarhan sairastuneet linnut löytyivät viime viikonloppuna. Eviran mukaan tarhan ympärille perustetaan 10 kilometrin rajoitusvyöhyke ehkäisemään taudin leviämistä.
H5N8-tyypin virus on levinnyt Euroopassa luonnonvaraisissa linnuissa sekä siipikarjatiloilla. Suomea lähimmät tapaukset varmistuivat Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa.
Viruksen ei tiedetä tarttuneen ihmiseen, mutta Evira kehottaa välttämään kuolleiden lintujen koskettamista ilman suojavälineitä. Lintuinfluenssaan viittaavista oireista on ilmoitettava heti kunnaneläinlääkärille tai läänineläinlääkärille.
Maa- ja metsätalousministeriö antoi viime viikolla asetuksen, jolla siipikarja määrätään pidettäväksi sisällä 1. joulukuuta alkaen toukokuun loppuun.
Juttua on täydennetty leviämistiedoilla sekä Eviran suosituksilla klo 18:32
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
