
Lymyääkö sinunkin varastossasi paloriski? Tarkista nämä kevätsiivouksessa
Vaaralliset laitteet ja aineet kannattaa kierrättää kevätsiivouksen yhteydessä.
Akkujen oikea hävittäminen on tärkeää. Yksikin roskikseen heitetty akku voi sytyttää tulipalon. Kuva: Verna KovanenSuomalaisten kodeissa ja työpaikoilla lojuu yhä enemmän käytöstä poistettuja akku- ja paristokäyttöisiä laitteita, jotka muodostavat merkittävän paloriskin.
Pelastustoimen tietoon tulee vuosittain Suomessa noin parikymmentä akkujen ja paristojen aiheuttamaa tulipaloa tai vaaratilannetta. Todellisuudessa tapauksia arvioidaan olevan enemmän, sillä kaikki tilanteet eivät johda hälytystehtävään.
Akkupaloja on tapahtunut niin jätteenkuljetuksessa, jäteasemalla kuin sähkö- ja elektroniikkajätteen (SER) käsittelylaitoksessa.
”Vaikka tällaiset vaaratilanteet eivät ole määrällisesti yleisiä, ne muistuttavat, kuinka yksittäinen käytöstä poistettu akku voi väärin lajiteltuna sytyttää laajamittaisen ja vaikeasti hallittavan tulipalon ja vaikuttaa koko jäteketjuun”, sanoo paristojen ja akkujen kierrätystä Suomessa organisoivan Recser oy:n toimitusjohtaja Liisa‑Marie Stenbäck tiedotteessa.
“Vaikka akkuja on tänä päivänä jokaisella työpaikalla todella paljon, silti monilta puuttuvat selkeät käytännöt akkujen tunnistamiseen, säilyttämiseen ja käytöstä poistamiseen.”
Laitteiden määrä kodeissa ja työpaikoilla kasvaa, kun yhä useampi arjen käyttöesine toimii langattomasti.
Akkuja on nykyään paitsi puhelimissa ja tietokoneissa, myös langattomissa kuulokkeissa, sähköhammasharjoissa, parranajokoneissa, ladattavissa leluissa ja robotti-imureissa.
Vaaratilanteiden taustalla on se, että käytöstä poistetut akut sisältävät usein edelleen energiaa. Kun akku vaurioituu esimerkiksi kuljetuksessa tai lajittelussa saadun iskun tai puristumisen seurauksena, se voi syttyä palamaan. Tällöin puhutaan niin sanotuista zombiakuista.
Vastaavia tilanteita voi syntyä myös kodeissa, jos esimerkiksi lattialle tai laatikkoon jätetty akku- tai paristokäyttöinen laite putoaa tai joutuu lemmikin hampaisiin.
Pariston virtanavat tulee teipata aina heti piiloon, kun paristo poistetaan laitteesta. Kuva: Jussi RatilainenZombiakkukampanja haastaa tänä keväänä sekä kodit että työpaikat käymään läpi ja laskemaan kaikki käytöstä poistetut akut ja paristot.
“Vaikka akkuja on tänä päivänä jokaisella työpaikalla todella paljon, silti monilta puuttuvat selkeät käytännöt akkujen tunnistamiseen, säilyttämiseen ja käytöstä poistamiseen”, sanoo Työturvallisuuskeskuksen erityisasiantuntija Petri Pakkanen tiedotteessa.
“On hyvä sopia, kuka kerää käytöstä poistetut laitteet, missä niitä säilytetään ja kuka vastaa niiden kuljetuksesta keräykseen. Näin akut eivät unohdu varastoihin.”
Jos akkua ei saa helposti irrotettua, laitetta ei saa rikkoa tai purkaa, sillä se voi aiheuttaa välittömän palovaaran.
Paristojen navat tulee teipata käytöstä poistamisen jälkeen. Ne kannattaa toimittaa kierrätykseen heti tilaisuuden tullen.
Akkuriskien tunnistamisessa ja turvallisissa käytännöissä voi hyödyntää esimerkiksi Työturvallisuuskeskuksen Akkuturvallisuus.fi-sivustolta löytyvää luettelopohjaa. Keskus tarjoaa aiheesta myös maksuttoman verkkokurssin, jonka voi suorittaa itsenäisesti noin puolessa tunnissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


