Salon kyläkoulut säästyivät leikkauksilta
Kyläläiset pyrkivät vaikuttamaan päättäjiin monilla eri tavoilla.
Joka keskiviikko lasten vanhemmat järjestävät Hajalan kyläkoululla Salossa nuortenillan eli nuorkan. Kuva: Lari LievonenSalon kaupunginvaltuusto päätti eilen illalla, ettei yhtäkään kyläkoulua lakkauteta.
Kaupunginhallitus esitti vastoin alkuperäistä esitystä, että valtuustolle esitetään neljän kyläkoulun lakkauttamisen sijaan vain yhden koulun lakkautusta. Nyt tämäkin koulu säästyi lakkautukselta.
Lakkautuksen vältti Hajalan, Hähkänän, Sirkkulan ja Teijon kyläkoulut.
MT uutisoi eilen, että jokaisen lakkautusuhan alla olleen kyläkoulun alueen kyläläiset ovat pyrkineet yhdessä vaikuttamaan päättäjiin useilla eri tavoilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






