HEVOSELÄMÄÄ Lapsuuden muistoja hevosista
Ensimmäinen muistikuvani hevosista on, kun ruohikoissa seisoi harmaa puuhevonen. Se oli varmaan jonkun naapurin pikkupojan pihassa. Puuhevonen näytti seisseen siinä pitkään. Yritimme kavuta selkään, mutta se kaatui.
Vähän vanhempana leikittiin hevosleikkejä. Pojat olivat seuranneet hevosten käsittelyä tarkkaan.
Yksi poika valjastettiin hevoseksi käsikärryjen eteen. Toinen nousi kyytiin ja otti ohjakset esittäen suuren talon isäntää. Minut pyydettiin emännäksi ja toinen tyttö juoksenteli vieressä varsana.
Isäntä roppasi hevosta ohjaksilla ja sitten mentiin. Välillä hevosta piti huiluuttaa, mutta se alkoi hyppiä ja hirnua, kun oli nähnyt hevosten niin tekevän. Minultakin pääsi kimakka hirnahdus. Isäntä kehotti pysymään roolissa; emännät eivät hirnuneet.
Maalla naapurien hevoset ja lehmät tunnettiin nimeltä. Meidän harmaan hevosemme nimi oli Reima. Se oli kiltti ja viisas, ja isä käytti sitä metsäajossa.
Reimaa hoidettiin hyvin, ruokittiin ja harjattiin. Ajojen aikaan ei menty kylään hevosella, vaan senkin annettiin levätä. Kun Reima lopulta piti viedä teurastamolle, oli se vaikea paikka meille kaikille.
Naapurilla oli vaaleanruskea hevonen nimeltään Lempo. Se nyökytteli hyväntahtoisesti päätään, kun menin kouluun sen laitumen läpi. Vähän kauempana oli talossa Manu ja Söpö -nimiset hevoset. Manu pelkäsi ampumista ja kovia ääniä oltuaan sota-aikana rintamalla.
Manu ja Söpö oli viety toukotöihin erääseen taloon. Kesken toukotöiden niille tuli koti-ikävä.
Manu tiesi reitin ja Söpö aukoi portit. Yhteispeli toimi.
Isäntä huomasi aamulla avonaiset tallin portit. Siellä hevoset söivät kauroja tiinusta. Isäntä liikuttui, eikä tohtinut hevosia moittia.
Reiman jälkeen meillä oli Hotja-niminen hevonen. Olimme kerran serkkutytön kanssa lämmittämässä saunaa, kun Hotja oli pellolla irti. Yhtäkkiä Hotja tuli savusaunan oven taakse ja painoi takamuksensa ovea vasten.
Saimme pitää kovaa meteliä ja hakata ovea ennen kuin se suostui siirtymään. Vissiin se meinasi tehdä meistä palvilihaa.
Hotjan varsa oli isälle mieleen. Siitä kasvatettiin meille nuorempi hevonen, jolle tuli nimeksi Hutka.
Isä ja veli opettivat Hutkan reen eteen. Talvella sillä ajettiin hiekkaa puolen kilometrin päästä.
Kerran lähdin viemään mummoa Hutkalla kyläreissulle. Matkalla Hutka yhtäkkiä kurvasi pienen nyppylän jälkeen oikealle niin, etten ehtinyt tehdä mitään. Hevonen pysähtyi hiekkahaudan reunalle.
Mummo kohotti päätään peiton alta ja kysyi, miksi sinne ajettiin. Hutka varmaan tuumi, että nyt oli tullut naisten vuoro ajaa hiekkaa.
Piti palata kotiin, että saatiin suunta uudestaan. Uudella yrittämällä isä käski pitää tiukasti ohjaksista hiekkahaudan tienhaarassa.
Syksyllä enoni oli kaivamassa perunoita pellolla, kun Hutka oli pihalla ulkoilemassa. Eno oli juuri kaatamassa perunoita laatikkoon, kun utelias hevonen huomasi vieraan ja meni nuuskimaan.
Eno ei huomannut sen tuloa ja säikähti niin, että hyppäsi tasajalkaa perunalaatikon yli. Satuin olemaan tuvan nurkalla ja näin hypyn. Se oli kuin sirkustemppu. Naurattaa vieläkin kun muistelen.
Hevosista on monta mukavaa muistoa. Hevonen on viisas eläin ja palkitsee sitä hyvin hoitavan omistajan uskollisuudella.
Mieheni kotona oli Asmo-niminen hevonen, joka piti vasikoista. Kun sille antoi sylyksen heiniä eteen, se hujautti niistä osan viereisen karsinan vasikoille.
Palkaksi vasikat söivät Asmolta hännän lyhyeksi. Kesälaitumella Asmo kulki aidan viertä samaa matkaa vasikoiden kanssa ja nuuski niitä välillä aidan yli.
Vaikeinta oli hevosista luopuminen. Kun viimeinen hevosemme myytiin, ei se meinannut millään nousta autoon. Yritin piiloutua siksi kunnes hevonen olisi viety, mutta minut tultiin hakemaan.
Minun oli noustava lavalle houkuttelemaan, että hevonen saatiin tulemaan perässä. Hellät jäähyväiset heitettiin kyynelten kera.
SEIJA PIHLAJAMIES
Keuruu
Manu ja Söpö oli viety toukotöihin erääseen taloon.Kesken touko-
töiden niille tuli koti-ikävä. Manu tiesi reitin ja Söpö aukoi portit.
Yhteispeli toimi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
