Susien seurantapannoista loppuu virta
KEURUU (MT)
Ensi syksynä Suomessa ei ehkä ole yhtään sutta, jolla olisi kaulassaan toimiva seurantapanta. Vielä alkuvuonna toimineiden pantojen akuista loppuu virta, eikä uusia pannoituksia pystytä lumiolojen vuoksi tekemään.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) suurpetotutkija Samuli Heikkinen kertoi viime viikolla Keuruulla, että karhujen ja susien pantaseuranta on vaikeuksissa.
Rktl lopetti palvelun ennalta suunnitellusti helmikuun lopussa, kun jäniksen metsästys ajavilla koirilla päättyi.
Pantasusien sijainnit näkyivät 5x5 kilometrin ruuduissa. Palvelun tarkoituksena oli auttaa koiran kanssa metsästäviä välttämään tienoita, joissa pantasudet oleilevat.
Luonnonsuojelijoiden mukaan salametsästäjät pääsivät liian helposti susien jäljille. Poliisikin oli havainnut joissakin pantasusiruuduissa lisääntynyttä ihmisliikehdintää.
Heikkisen mukaan talvella pantasusista ja Rktl:stä oli liikkeellä hirvittävä määrä huhuja. Tutkimuslaitoksen väitettiin sammuttaneen susien pantoja, tai metsästäjien tappaneen sudet ja hävittäneen pannat.
”Pantojen sim-kortit eivät toimineet esimerkiksi Kuhmossa ja Sotkamossa toivotulla tavalla”, Heikkinen sanoi.
Pannassa virtaa riittää noin vuodeksi. Kilu-suden panta toimi puolitoista vuotta.
Pantaseurantapalvelun korvaajaksi Rktl on kaavaillut 60 päivän Tassu-havaintoja. Tassuun riistanhoitoyhdistysten suurpetoyhdyshenkilöt kirjaavat tietoonsa tulleet suurpetohavainnot.
Ne näytettäisiin ensi syksynä halukkaille 10x10 kilometrin ruuduissa.
Karhujen pannoitukset Rktl on keskeyttänyt, sillä pannat vahingoittivat kahden karhun kaulaa.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
