Uusi presidentti kaipaa jo toreille
Ydinasekokous Etelä-Koreassa, valtiovierailu Ruotsiin, Natoa Chicagossa.
Vajaa viikko sitten tasavallan presidenttinä aloittaneen Sauli Niinistön kevätkalenteri näyttää tältä, mutta hän itse haluaisi matkustella myös kotimaassa.
Niinistö kertoi maanantaina ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan presidenttinä, että ”kannattaisi kovasti kotimaan matkailua” ja tekisi mielellään myös maakuntamatkoja, tosin ”eri nimikkeillä ja eri muodossa” kuin edeltäjänsä.
Niitä vain ei ole vielä tiedossa.
”En ole saanut oikein vastakaikua sille halulleni, että ilmaantuisin noin vain jollekin torille”, presidentti viittasi turvapuolen torjuntaan.
MT:n kysymykseen koko kansan presidenttiyden osoittamisesta käymällä maakunnissa Niinistö vakuutti, että ”kyllä hän vielä Suomen-maata kiertää”.
”Ja kyllä siitä sitten kuullaan.”
Yksi kotimaanreissu on tiedossa: matka Inariin saamelaiskäräjille huhtikuun alussa.
Niinistö luonnehti kotiutumistaan työhönsä ja uusiin ympyröihinsä ”oikein mukavaksi”.
”Tilaa on runsain mitoin, mutta vapaudesta en ole ihan varma”, hän sanaili.
Presidenttipari aikoo asua paitsi Mäntyniemeä myös Espoon-kotiaan mahdollisina vapaina viikonloppuina.
Asiapuolelta Niinistö otti esille lähinnä ulkosuhteet, kuten Venäjän presidentinvaalit ja kotimaisen ulkopolitiikan työnjaon.
Niinistö aikoo pitää ilmeisen tiivistä yhteyttä maan muuhun ulkopoliittiseen johtoon. Ensimmäisten viiden päivän aikana hän oli tavannut jo kahdesti ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) ja kertaalleen myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan Timo Soinin (ps.) ja varapuheenjohtajan Pertti Salolaisen (kok.).
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on vuorossa ensi maanantaina.
EU on Niinistön mielestä menettänyt valtaansa kansainvälisesti erityisesti velkakriisin myötä. Ylipäätään hyvien ja kauniiden päätösten ja toteutusten välillä on EU:ssa aukko.
Nato-jäsenyys ei ole Suomelle ajankohtainen, mutta hyvä kumppanuus on, Niinistö linjasi. Pohjoismaista yhteistyötä voisi syventää.
Niinistö pitää presidenttiä myös taloudellisena toimijana, sillä talous kytkeytyy ”valta- ja voimapolitiikkaan maailmalla”. Pohjoismainen yhteiskuntamalli olisi vientituote sinänsä.
Vaalikampanjan aikaan Niinistö lupasi perustaa korkean työryhmän torjumaan nuorten syrjäytymistä.
Nyt hän korosti asioihin tarttumista jo ennen nuoruutta, lapsuudessa.
”Että löytyisikö keinoja, joilla jo lapset pidetään paremmin mukana.”
EIJA POUTANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
