Metsäkone syttyi tuleen Heinävedellä – pelastuslaitoksen säiliöauto oli onneksi paikalla minuuteissa
Lavetti ja metsäkone ehtivät kärsiä palovahinkoja sen verran, että ne eivät olleet enää ajokunnossa.Heinävedellä sattui perjantaina metsäkoneen ja lavetin tulipalo, pelastuslaitos tiedottaa.
Kuljettaja oli siirtämässä Heinävedellä metsäkonetta lavetilla, kun hän huomasi kesken ajoa renkaan olevan tulessa. Kuljettaja toimi tilanteessa rauhallisesti ja sai lavetin sellaiseen tienhaaraan, että siitä ei ollut liikenne-estettä.
Lavetin palo sattui olemaan noin kilometrin päässä liikkeellä olleesta säiliöautosta, joten ensimmäinen yksikkö pelastuslaitokselta oli paikan päällä minuuteissa.
Pelastuslaitoksen henkilöstö sai estettyä lavetin päällä olleen metsäkoneen suuremmalta palamiselta. Pelastuslaitos käytti sammuttamiseen myös sammutusvaahtoa.
Kokonaisuudessaan sammuttamiseen käytettiin vettä yhden säiliöauton tilavuus, eli 11 000 litraa. Lavetti ja metsäkone ehtivät kuitenkin kärsiä palovahinkoja sen verran, että ne eivät olleet enää ajokunnossa. Palanut ajoneuvo ei ollut tiealueella, joten omistaja huolehtii sen siirtämisestä myöhemmin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


