Tänään alkaa korkeakoulujen syksyn yhteishaku – haettavana yli 12 000 opiskelupaikkaa
Suurin osa avoimista paikoista koskee ammattikorkeakoulujen koulutuksia.
Syksyn yhteishaussa on mukana parikymmentä ammattikorkeakoulua ja kaksi yliopistoa. Kuva: RONI REKOMAA / LEHTIKUVAAmmattikorkeakoulujen ja yliopistojen syksyn yhteishaku alkaa tänään maanantaina, kertoo Opetushallitus.
Haettavia paikkoja on tänä syksynä yhteensä runsaat 12 000 ja hakukohteita yli 350. Haku tapahtuu Opetushallituksen Opintopolku-palvelussa.
Aloituspaikoista noin 9 700 on suunnattu toisen asteen tutkinnon tai vastaavan ulkomaisen tutkinnon suorittaneille. Lisäksi näistä noin 74 prosenttia on varattu ensikertalaisille.
Suurin osa avoimista paikoista koskee ammattikorkeakoulujen koulutuksia. Syksyn yhteishaussa on mukana parikymmentä ammattikorkeakoulua ja kaksi yliopistoa. Hakukohteista yli 350 on ammattikorkeakouluun ja kuusi yliopistoon. Eniten aloituspaikkoja on terveys- ja hyvinvointialoille.
Yhteishaussa voi hakea enintään kuuteen kohteeseen. Kohteet on laitettava hakulomakkeelle mieluisuusjärjestykseen. Hakijalle tarjotaan yhtä opiskelupaikkaa kohteesta, johon hakijan valintamenestys riittää ja joka on mieluisuusjärjestyksessä korkeimpana.
Tänä syksynä on ensi kertaa käytössä säännös, jonka mukaan voimassa olevat saman ja alemman tasoiset opiskeluoikeudet päättyvät, jos opiskelija ottaa vastaan uuden tutkintoon johtavan opiskelupaikan.
Haku on auki vajaat kaksi viikkoa, ja se päättyy torstaina 10. syyskuuta. Tulokset julkaistaan viimeistään marraskuun 19. päivänä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




