Kaleva: Laaninen patistaa keskustan presidenttiehdokkaaksi haluavia esiin
Puoluesihteerin mukaan puoluejohto ei ole siunannut kenenkään ehdokkuutta, vaikka on ilahtunut Vanhasen ilmoittautumisesta.Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen kehottaa Kalevassa puolueen presidenttiehdokkaaksi aidosti haluavia astumaan reilusti esiin odottelematta, että kuinka monta kertaa pyydetään.
Laaninen on ilahtunut Matti Vanhasen ilmoittautumisesta, mutta kiistää, että puoluejohto olisi siunannut kenenkään ehdokkuutta. "Vielä on hyvin aikaa kenttäväen keskustelulle ja myös esivaalille, jos muita ehdokkaita tulee."
Puoluesihteeri perustelee keskustan varhaista starttia kansainvälisellä tilanteella ja viittaa Itämeren heikentyneeseen turvallisuustilanteeseen, terrorismiin ja Euroopan levottomuuksiin sekä pakolaiskriisiin.
Presidenttiehdokkaan asettamisella taataan Laanisen mukaan myös maan hallitukselle työrauha.
Presidenttiehdokas voi kiertää tapaamassa kansalaisia jopa vuoden ennen syksyllä 2017 alkavaa varsinaista kampanjaa.
Puolueessa on Laanisen mukaan käyty keskustelua siitä, pitäisikö puolueen mennä presidentti Sauli Niinistön taakse, jos hän hakee jatkokautta.
Yksimielinen näkemys on ollut, että suurimmalla eduskuntapuolueella pitää olla oma ehdokas, Laaninen linjaa.
Kalevan haastattelu löytyy kokonaisuudessa täältä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

