PTT:N TALOUSTUTKA Kuntia uudistamassa
PTT:ssä on seurattu ja tutkittu kuntauudistusta jo yli vuoden ajan. Olemme tehneet laskelmia alueiden väestöstä, työpaikoista ja taloudesta.
Myös PTT-katsauksen aiheena oli Kunnat, rakenteet ja uudistus. Katsauksen kirjoituksista välittyy yksimielisyys uudistuksen tarpeellisuudesta mutta erimielisyys keinoista.
Kuntauudistuksessa on ollut moninaisia vaiheita, kun Suomen hallitus on tehnyt linjauksia hankkeen edetessä. Mielipiteitä kuntauudistuksesta ja sen toteutuksesta on yhtä monta kuin keskustelijaakin.
On erityisen mielenkiintoista, että kunnat ovat vahvasti poliittisen keskustelun ytimessä.
Kuntauudistuksen tavoitteena on saada aikaan elinvoimaisia kuntia koko maahan. Kuntia uudistamalla yritetään tarttua myös julkisen talouden ongelmiin. Väestö vanhenee, joten palvelun tarpeet kasvavat ja maksajat vähenevät.
Kuntien vastuu hyvinvointipalveluista on suuri, joten vähenevät rahat pitäisi saada riittämään.
Elinvoima näyttää tarkoittavan eri alueilla eri asioita. Toisissa kunnissa yritetään selvitä kasvavista menoista ja toisissa kunnissa halutaan kasvattaa tuloja alueen taloutta kehittämällä.
Elinvoima on talouden kielenkäyttöön kuuluva sana, joka kuvaa, että alueiden on itse huolehdittava itsestään, omasta elinvoimastaan.
Alueiden kasvua ja kehitystä on tutkittu paljon vertailemalla metropolialueita. Pienten ja syrjäisten alueiden tutkiminen on jäänyt vähemmälle.
Taantuvia alueita on tutkittu Kanadassa, joka on jossain määrin vertailukelpoinen maa. Tutkimuksissa on havaittu, että riippuvuus luonnonvaroista ja pääomaintensiivisestä teollisuudesta on ajanut alueita taantuvan kehityksen tielle.
Vastaavaa kehitystä on teollisuuden rakennemuutoksen myötä tapahtunut myös Suomessa.
Kaupunkiseudut ovat kansantalouden vetureita ja kuntauudistuksen suurimpia kysymyksiä. Tavoitteena on, että suuremmassa kunnassa alueen talouden ja yhdyskuntarakenteen kokonaisvaltaisella kehittämisellä syntyy entistä elinvoimaisempi seutu.
PTT:n laskelmien mukaan kuntia yhdistämällä voidaan parantaa tilannetta kunnissa, jotka kohtaavat yksin huoltosuhteen merkittävän heikkenemisen.
Elinvoimaisia kuntia on kuitenkin vaikea saada aikaan yhdistelemällä heikon talouden ja väestökehityksen kuntia.
Jotta alue pystyisi tulevaisuudessa kasvamaan ja kehittymään, tarvitaan myös työvoimaa ja kasvavia yrityksiä.
Vaikka kuntauudistuksen päähuomio kohdistuukin kaupunkiseutuihin, suurimmat vaikutukset kansalaisen näkökulmasta saattavat syntyä kaupunkiseutujen ulkopuolella.
Suurempia kuntia on tarjottu ratkaisuksi ongelmiin sekä kaupunkiseuduilla että niiden ulkopuolella.
Uudistuksen perustelut ja muutostarpeet ovat eri alueilla erilaisia. Voisivatko myös ratkaisut olla erilaisia?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
