vierasyliö Ovatko muuntogeeniset kasvitsuuri uhka vai mahdollisuus?

Geenitekniikka osana ruuantuotantoa on asia, joka herättää paljon kiivasta keskustelua. Kannanotot sen hyödyistä ja haitoista vaihtelevat laidasta laitaan.

Geenitekniikan puolestapuhujat uskovat, että geenejä siirtelemällä voidaan tuottaa tulevaisuudessa enemmän, ravitsevampaa ja paremmin säilyvää ruokaa. Lisäksi uudesta tekniikasta uskotaan olevan apua maapallon ympäristökuorman pienentämisessä.

Geenitekniikkaan kriittisesti suhtautuvat korostavat puolestaan sitä, ettei muunneltujen geenien pitkäaikaisista ympäristö- ja terveysvaikutuksista ole vielä tarpeeksi tietoa. Monet pitävätkin geenitekniikkaa hyvin pelottavana – eräänlaisena kauhukuvana ”uudesta uljaasta maailmasta”.

Julkinen keskustelu gm-ruuasta onkin valitettavan usein jyrkän polarisoitunutta. Sille on tyypillistä uuden tekniikan esittäminen ehdottoman hyvänä tai pahana. Todelliset vaihtoehdot eivät kuitenkaan liene koko maatalouden muuttuminen muuntogeeniseksi tai kaikkien gm-kasvien kieltäminen.

Geenitekniikan käyttöönotto kasvintuotannossa sisältää luonnollisesti omat riskinsä. Jotkut riskeistä voivat olla jopa vakavia. Mutta samat riskit koskevat kaikkea viljelyä ja kasvinjalostusta.

Geenitekniikan kuten muidenkin teknologioiden riskejä arvioitaessa täytyykin asettaa vaihtoehdot vastakkain ja pohtia, mitä riskejä niihin kuhunkin sisältyy. Ja mitä riskejä otamme, jos hylkäämme uuden teknologian?

Maataloustuottajien kannalta gm-lajikkeet ovat tuotantopanoksia, joiden käyttö kannattaa, jos sato syntyy pienemmin kustannuksin tai siitä saatava hinta on korkeampi. Yhdysvalloissa saatujen kokemusten valossa gm-kasvien viljely on johtanut 5–20 prosenttia parempaan tuottavuuteen.

Gm-kasvien viljely on johtanut muun muassa merkittäviin sadonlisäyksiin sekä monissa tapauksissa myös torjunta-aineiden käytön vähenemiseen ja sitä kautta tuotannon yksikkökustannusten alentumiseen.

Lyhyellä aikavälillä uuden tekniikan aikaisin omaksuvilla viljelijöillä on mahdollisuus hyötyä kasvaneista voitoista jonkin aikaa. Kunnes muut viljelijät seuraavat heitä.

Pitkällä aikajänteellä parantuneen tuottavuuden vaikutukset valuvat yleensä elintarvikeketjun muihin portaisiin.

Huolestumista gm-kasvien viljelyssä on herättänyt maanviljelijän joutuminen liian sitoutuneeseen asemaan panosteollisuuden nähden, koska geenitekniikan sovelluksia kehittävälle teollisuudelle on tyypillistä tarvittavien tutkimus- ja kehityspanosten suuruus ja kasvava keskittyminen.

Suuret maatalouskemian

yritykset, jotka investoivat kasvibiotekniikkaan, ostavat kasvinjalostusyrityksiä taatakseen hyvän jalostusmateriaalin saannin.

Näin on tapahtunut erityisesti geeniteknologian pioneerimaassa, Yhdysvalloissa. Esimerkiksi kemianteollisuuden jätin Monsanton geenitekniikalla muunnettu geenisoija on kehitetty kestämään kehittäjänsä itse tuottamaa rikkakasvihävitettä (glyfosaattia).

Maatalouskemikaalien, geenitekniikan sekä siementuotannon kehitystyön ja kaupan välille on siten syntynyt hyvin kiinteä riippuvuussuhde. Maataloustuottajien neuvotteluasema ei ole tässä ”geeniteollisessa kompleksissa” kovinkaan vahva.

Gm-elintarvikkeiden vastustus Euroopassa on toisaalta saanut aikaan, että EU on jäänyt täysin jälkeen geenitekniikan hyödyntämisessä ja tutkimuksessa.

Gm-lajikkeiden viljelyn lisääntyessä muualla, niihin liittyvä tuottavuuden parantuminen heikentääkin eurooppalaisen ja suomalaisen maatalouden kilpailukykyä. Tätä taustaa vasten on tuottajien edun mukaista, että saatavilla olisi myös Suomessa menestyviä gm-lajikkeita.

Geenisiirtojen vaatimat suuret tutkimuspanostukset ja Suomen erityiset viljelyolot huomioon ottaen on todennäköistä, etteivät suuret monikansalliset yritykset lähde kehittämään Suomen pohjoiseen ilmastoon ja pienille markkinoille suunnattuja lajikkeita. Suomessa viljeltävät gm-lajikkeet on jalostettava kotimaisen tutkimus- ja kehitystyön tuloksina.

Kuluttajat, jotka äänestävät euroillaan, ratkaisevat lopulta gm-ruuan kohtalon.

Gm-ruuan käyttöönotto epäilyttää kuluttajia, koska uuden tekniikan vaikutuksista tuotteiden turvallisuuteen tai ympäristöön ei ole aiempaa kokemusta ja gm-ruoka koetaan jotenkin ”epäluonnolliseksi.”

Usein keskustelussa unohtuu, että mikään nykyisinkään viljeltävä kasvi ei ole erityisen ”luonnollinen”, vaan pitkän jalostusprosessin tulos.

Ihminen on ehtinyt häiritä geenien toimintaa jo pitkään muun muassa mutaatiojalostuksen keinoin, eikä kaupasta saa hedelmää tai vihannesta, jonka geenejä ei olisi sorkittu. Nykyisten viljelykasvien lajikkeet eivät pystyisi enää selviämään luonnossa, vaan tulevat toimeen vain ”ihmiskäden hoidossa”.

Gm-kasvien parempi tuottavuus voi aikanaan alentaa eräiden elintarviketeollisuuden käyttämien raaka-aineiden hintoja.

Parantuneen tuottavuuden vaikutukset elintarvikkeiden hintoihin jäävät kuitenkin todennäköisesti varsin pieniksi, koska useimmissa elintarvikkeissa raaka-aineen osuus kuluttajahinnasta on vähäinen.

JYRKI NIEMI

Kirjoittaja on maatalouspolitiikan professori Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa (MTT).

Avaa artikkelin PDF