Pehmeät kyydit vanhoilla kieseillä
Jari Arsio ohjastaa Ypäjä Tarjan reippaaseen raviin. Vanhat mutta käyttökuntoiset kiesit antavat pehmeät kyydit. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoYPÄJÄ (MT)
Kahdeksanvuotias punarautias Ypäjä Tarja ravaa letkeästi Ypäjän hevosopiston hiekkatietä Jari Arsion ohjastamana. Hevonen on valjastettu tällä kertaa 1940-luvulla valmistettujen alkuperäiskuntoisten kiesien eteen.
Kyyti on pehmoista. Ihan kuin tiellä ei olisi kuoppia ollenkaan, vaikka sateisen syksyn jäljiltä nimismiehenkiharaa riittää.
”Tasaisen kyydin salaisuus on näiden kiesien jousituksessa. Nämä ovat olleet jo alkuaan delux-mallit, joista löytyy monta hienoa yksityiskohtaa”, paljastaa Arsio.
”On tietämättömyyttä kuvitella, että entisaikojen menopelit olisivat olleet automaattisesti epämiellyttäviä. Rahalla sai siihenkin aikaan parempaa kyytiä.”
Ypäjän hevosopiston tallien vinteiltä löytyy rivistöllinen vanhan ajan hevosvetoisia kulkupelejä, joiden kunto vaihtelee mainiosta surkeaan.
”Ne pitäisi käydä läpi, jotta voidaan valita säilytettävät ja käyttökelpoiset sekä ehdottomasti kunnostusta kaipaavat talteen”, toivoo Suomen vaunuhistoriallisen seuran varapuheenjohtaja ja hevosopiston opettaja Heikki Heiskanen.
Tallinvintiltä löytyy esimerkiksi lähes satavuotiaat Viktoria-tyyppiset kuomulliset vaunut, joiden kyytiin kuljettajan lisäksi mahtuu kaksi matkustajaa. Niillä on aikoinaan Jokioisten kartanon pehtoori ajellut.
”Nämä ovat eri käsityöammattien taidonnäyte. Ja kuten huomaatte, edelleen käytössä ja käyttökelpoiset, kun niistä on pidetty huolta.”
Suomessa on säilynyt paljon vaunukalustoa tsaarin ajalta.
”Meillä näkyvät vaikutteet eri puolilta Eurooppaa. Yhtä arvokasta on meidän oma ajoperinteemme, jossa korostuu hyötyajo.”
Kun maatilojen ja kartanoiden työt entisaikaan tehtiin hevosvoimin, ajopelit oli pakko pitää kunnossa. Heiskanen muistuttaa miehen ja hevosen olleen erottamaton työpari.
”Jos tilalla oli vain yksi hevonen, varusteiden oli oltava sellaiset, että hevonen pysyi työkunnossa. Toimeentulo loppui muuten nopeasti koko perheeltä”, Heiskanen selittää.
Osa suomalaista ajokulttuuria on monipuolinen suomenhevonen.
”Suomenhevonen on monikäyttöinen. Sen kanssa on tehty niin metsä- kuin peltotyötkin ja vielä voitu ajaa reellä talvisin ja kieseillä kesäisin asioimaan. Kilvanajoakaan ei sovi unohtaa.”
Kartanoissa oli varaa pitää paljon hevosia ja hankkia monipuolista kalustoa.
”Kun puhutaan hienostovaunuista, yksityiskohdissa ja viimeistelyssä ei ole säästelty. Kun kartanonrouva on lähtenyt kaupunkiin, matkustusmukavuudessa ei ole ollut huomautettavaa.”
Koneistumisen myötä hevoset alkoivat hävitä. Samaan aikaan vanhat kiesit, trillat ja vaunut jäivät nurkkiin pölyttymään. Pikkuhiljaa niiden kunnossapito-osaaminen alkoi unohtua.
”Suomessa on tuhansia maatiloja, joiden nurkista löytyy huonokuntoisia vanhoja ajopelejä. Usein tilanne on se, että ei oikein tiedetä mitä niille tehtäisiin. Ja niin ne vaan jätetään taas yhden sukupolven ajaksi oman onnensa nojaan”, Heiskanen sanoo.
Monet vaunut tai kiesit on vain työnnetty vanhaan latoon tai navetan vintille pois tieltä. Ja unohdettu niille sijoilleen.
”Harmillista on, jos ne on jätetty maapohjaiseen latoon, missä kosteus nousee puuosiin. Jos puupyörät pääsevät lahoamaan, niiden korjaaminen on suuritöistä. Sama ongelma vaivaa, jos varaston katto vuotaa.”
Hienostovaunujen korjaaminen alkaa olla jo taidetta, jossa tarvitaan useamman alan käsityöläisten osaamista.
”Puuosien lisäksi tarvitaan nahka-, kangas- ja metalliosia.”
Jotta edes osa näistä aarteista saataisiin pelastettua, Ypäjän hevosopisto ja Suomen vaunuhistoriallinen seura järjestävät hevosvaunujen ja ajopelien kunnostuskurssin. Sen ensimmäinen jakso on viikon päästä eli 26.–28. lokakuuta.
Kurssille voi tuoda oman kaluston kunnostettavia osia.
”Kunnostusta on kahdenlaista: käyttökunnostusta ja restaurointia. Arviointi pitää tehdä yksilökohtaisesti, kumpaa ryhdytään tekemään. Tärkeää on myös ymmärtää, miten kunnostuksessa kannattaa edetä ja mistä saa apua.”
Museaalinen kunnostus on mittava työ, josta Heiskasen mukaan voi tulla elämänmittainen harrastus.
Mitä sitten Ypäjä Tarja tykkää vanhan ajan vaunuista ja kieseistä? Reen eteen suomenhevostammaa ei ole vielä valjastettu.
”Tarjahan on mitä rauhallisin ja miellyttävin hevonen, joka lähtee mielellään töihin”, Jari Arsio kiittelee.
Presidentti Tarja Halosen omistama suomenhevostamma ravistelee harjaansa ja seisoo kaikessa rauhassa, kun Arsio irrottaa kiesit ja parkkeeraa ne tallinvintille muiden vanhojen ajopelien rinnalle.
Seuraavan kerran yleisöllä on mahdollisuus nähdä Ypäjä Tarja tänä viikonloppuna Helsinki international horse show’ssa.
Lisätietoja kurssista osoitteesta www.vaunuhistoria.fi.
STINA HAASO
Jos tilalla
oli vain
yksi
hevonen, varusteiden oli
oltava
sellaiset, että
hevonen pysyi työkunnossa.
Suomessa on
tuhansia maatiloja, joiden
nurkista
löytyy huono-
kuntoisia vanhoja ajopelejä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
