Vuoden lotta Eva Lintunen on elänyt täyttä elämää 100 vuotta – haluaa ensi vuonna "oikeisiin Linnan juhliin"

Kouvolan Kuusankoskella asuva Vuoden lotta Eva Lintunen kertoo, että olisi mieluummin mennyt varsinaisiin Linnan juhliin perjantaina. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  

Vuoden lotan Eva Lintusen ei tarvinnut hetkeäkään miettiä, mitä hän laittaisi ylleen elämänsä ensimmäisiin Linnan juhliin.

100-vuotias Lintunen pukee sotaveteraanien ja lottien itsenäisyyspäivän juhlaan harmaasävyisen lottapukunsa, joka on ommeltu yli 80 vuotta sitten.

Presidentti Alexander Stubb ja hänen puolisonsa Suzanne Innes-Stubb kutsuivat tänä vuonna sotaveteraanit ja lotat erilliseen juhlaan Presidentinlinnassa. Juhlatilaisuus järjestetään tänään Valtiosalissa.

Päätöstä veteraanien ja lottien erillisestä juhlasta on julkisuudessa sekä kiitelty kutsuvieraiden korkean iän vuoksi että ihmetelty.

Kouvolan Kuusankoskella asuva Lintunen olisi itse mieluummin mennyt varsinaisiin Linnan juhliin perjantaina.

”Ei meitä niin montaa olisi ollut, että olisimme häirinneet, jos olisimme päässeet sinne ja tunteneet Linnan juhlien atmosfäärin”, Lintunen sanoi STT:lle puhelimitse ennen juhlia.

Presidentti Stubbin mukaan erillinen juhla järjestetään veteraanien omasta toiveesta. Stubb toivoi, että näin useampi heistä pääsisi osallistumaan.

Eva Lintunen tosin onkin harvinaisen hyvässä kunnossa. Ehkäpä siksi, ettei hän ole koskaan tupakoinut tai juonut alkoholia ja on elänyt muutenkin "ihan tavallista elämää", kuten hän itse sanoo.

Lintusen harmaasta lottapuvusta puuttuu vain violetti hihanauha, jollaista hänen kaltaisensa viestilotat sodassa käyttivät.

Lotta Svärd -järjestön vapaaehtoiset naiset olivat tärkeä osa Suomen maanpuolustusta, ja Lintunen itse hakeutui tehtäviin 15-vuotiaana.

Talvisodan aikana 1939–1940 hän palveli pikkulottana huolto- ja muissa tehtävissä kotirintamalla. Jatkosodassa 1941–1944 hän pääsi jo viestilotaksi puhelinkeskuksiin. Tehtävänä oli välittää puheluja ja huolehtia viestinnän sujumisesta sodan aikana.

Hän muistaa, kuinka talvisota yllätti heikosti valmistautuneen köyhän Suomen.

”Talvisota tuli aivan puskista. Ja kun sota sitten alkoi, meiltä puuttui aivan kaikki. Jokaisesta torpasta annettiin suksetkin armeijan keräykseen”, hän muistelee.

”Minusta on hieno asia, että kuulumme nyt Natoon, mutta tärkeintä on, että oma puolustus on kunnossa. Nato on suojana taustalla, mutta oma armeija on se, johon pitää voida luottaa”, hän sanoo.

Huolta on synnyttänyt erityisesti Venäjän jo kolmatta vuotta käymä hyökkäyssota Ukrainassa.

”Uuden sodan mahdollisuus pelottaa minua kovasti. Ajattelen, että nyt pitäisi tukea Ukrainaa kaikin tavoin, että Ukraina jollain tavalla kykenisi pysymään pystyssä”, Lintunen sanoo.

”Meille voi tapahtua ikäviä asioita, jos Ukraina menetetään. Meillä on niin epävakaa naapuri.”

Lintusen syntyessä Suomen sisällissodasta ei ollut kulunut kuin muutama vuosi, ja hän sanoo myös muistavansa yhä kansalaisten kahtiajakautuneisuuden punaisiin ja valkoisiin. Hän itse syntyi valkoisia kannattaneiden sukuun.

Lintunen muistaa myös 1930-luvun laman ja vuoden 1932 Mäntsälän kapinan, jossa Lapuan liikkeen kannattajat yrittivät kaataa Suomen hallituksen. Lintunen oli tuolloin kahdeksanvuotias.

”Meikäläisen alitajunnassa on alituinen vaaran tunne. Mistäs me tiedämme, mitä siellä rajan takana suunnitellaan”, hän miettii.

Lintunen kokee, että sota on nykysuomalaisille kaukainen asia.

”Vaikka minusta tuntuu kuin se olisi ollut eilinen päivä”, hän sanoo.

Kun Lintunen kävi äskettäin koulussa kertomassa lotista, hän ihmetteli, etteivät lapset tuntuneet tietävän Suomen sodista enää paljoakaan.

”Siellä jopa kysyttiin, että keitäs vastaan suomalaiset silloin taistelivat. Vain kaksi pientä poikaa kertoi, että heidän isovaarinsa oli ollut rintamalla”, Lintunen kertoi.

Entinen lotta on pannut merkille, kuinka sodankäynti on muuttunut talvi- ja jatkosodan ajoista. Pommituksia lukuun ottamatta tuolloin sodittiin pääasiassa rintamalla.

”Se oli pientä siihen verrattuna, mitä tänä päivänä tehdään, kun tuhotaan koko maa. Tämän jälkeen raunioiden purkaminen ja jälleenrakennus vie sukupolvia”, hän arvioi.

Lintunen itse sai sodan jälkeen elää vielä täyttä elämää. Vuosikymmeniin on mahtunut neljä ammattia: opettajan ja käsityönopettajan työt, jalokiviasiantuntijan tutkinto sekä myöhemmin metsurin työt. Hän on ollut naimisissa, saanut lapsia ja lapsenlapsia. Toinen omista pojista on seitsemänkymppinen ja asuu lähellä.

Espanjaakin hän opetteli eläkkeellä niin pitkälle, että on pystynyt lukemaan kuusi espanjankielistä romaania. Meksikolaisen miniänsä hän kertoo opettaneensa puhumaan suomea.

Lintuselle jäi silti sodasta henkiset ja fyysisetkin jäljet. Pommihälytysten vuoksi hän ei kymmeniä vuosia myöhemminkään kestä kuulla minkäänlaisia sireenien ääniä, oli kyse sitten ambulanssista tai naapuriasunnon palohälyttimestä.

Talvisodan aikana hän palellutti säärensä pakkasessa, kun hän joutui kävelemään kahdeksan kilometriä hoitaakseen erään perheensä asian.

”Monta, monta vuotta sen jälkeen, aina kun sää kylmeni vähääkään, tuntui kuin jalkoihin olisi vedetty peltitötteröt. Kesti kauan ennen kuin ne jalat toipuivat paleltumisesta.”

Ja kun Lintunen vuosikymmen sitten käveli sittemmin edesmenneen miehensä kanssa erään pizzaravintolan ohi, silmiin pisti mainos 250 gramman pihveistä – sehän oli melkein yhtä monta grammaa kuin mitä elintarvikesäännöstelyn aikaan kansalaiset saivat koko kuukauden aikana.

Uhrauksista huolimatta sodan jälkeen kesti vuosikymmeniä ennen kuin Lintunen ja muut lotat saivat olla ylpeitä Suomen puolustamisesta.

Jatkosodan jälkeen 1944 Suomeen lähetetty liittoutuneiden valvontakomissio nimittäin halusi, että Suojeluskuntajärjestö ja Lotta Svärd -järjestö lakkautetaan jatkosodan rauhanehtoihin vedoten. Järjestöjä pidettiin Neuvostoliitolle vihamielisinä. Lottapuvut ja kaikenlaiset ansiomerkit määrättiin hävitettäviksi.

Lintunen ei raaskinut hävittää omaa pukuaan, vaan piti sen piilossa koko kylmän sodan ajan.

Lottapuvun pukeminen tänään Presidentinlinnaan onkin Lintuselle kunnia-asia, mutta häntä on silti jäänyt vaivaamaan se, ettei hän pääse näkemään muiden pukuloistoa varsinaisissa Linnan juhlissa.

”Entisenä tekstiilityönopettajana olisin niin nauttinut niistä kauniista puvuista. Ja kun olen myös jalokiviasiantuntija, olisin myös halunnut nähdä ne korut omin silmin”, hän sanoo.

Lintunen toivoo, että kutsu tulisi jälleen ensi vuonna, kun hän on 101-vuotias.

”Sanoin presidentinkanslian työntekijälle puhelimessa, että kirjoittakaa nyt muistikirjanne syrjään jonnekin, että kutsukaa minut ensi vuonna oikeisiin juhliin.”