I-P: Villisikakarju ammuttu Möksyssä
Alajärvellä kuukausia liikkunut villisika päätyi viimein metsästäjien tähtäimeen. Tapaus muistuttaa siitä, miksi yksittäisiäkin havaintoja seurataan Suomessa tarkasti.
Villisian metsästyksellä pyritään estämään itäisen kannan leviäminen läntiseen Suomeen. Kuva: Johannes WiehnAlajärvellä kuukausia liikkunut villisika on kaadettu, uutisoi Ilkka-Pohjalainen. Eläin saatiin kaadettua Iiruunjärven lähistöllä Möksyn metsästysseuran alueella. Villisiasta Alajärven seudulla oli tehty havaintoja pitkin kevättä ja kesää.
Alajärven riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Pekka Hautamäen mukaan sika nähtiin perunapellolla maanantai-iltana 10. elokuuta.
Pari metsästäjää odotti passissa eläimen paluuta pellolle, johon se tulikin uudestaan aamuyöllä. Noin 80-kiloinen karju tuli lähes suoraan miehiä kohti ja saatiin kaadettua.
Terveeltä vaikuttaneesta eläimestä otettiin näytteet afrikkalaisen sikaruton ja trikiinin varalta.
Suomessa on kanta idässä ja toinen lännessä. Järviseudulla on tyhjä alue kantojen välissä ja jos tähän muodostuu yhteys, on se riski afrikkalaisen sikaruton leviämiselle.
Hautamäen mukaan seudulta ei ole tehty havaintoja muista yksilöistä. Hän toivoo edelleen, että kaikista mahdollisista uusista villisikahavainnoista ilmoitetaan.
Ruokavirasto maksaa erillisen näytelähetyspalkkion toimitetuista näytteistä.
Näytteiden kustannukset maksaa kaataja itse. Hän saa itselleen myös lihat siinä tapauksessa, että eläin todetaan terveeksi.
Suomen Sikayrittäjät ry kannustaa tähän työhön ja maksaa 185 euron suuruista toiminta-avustusta villisikoja kaataville metsästysseuroille. Lisäksi Ruokavirasto maksaa erillisen näytelähetyspalkkion toimitetuista näytteistä.
Suomen Metsästäjäliitto ja Suomen Sikayrittäjät ry järjestävät avoimen webinaarin torstaina 13.8.2026 klo 17 aiheesta Villisikakannan vähentäminen metsästämällä. Tilaisuuteen voi ilmoittautua täältä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





