Laatu, luovuus ja läheisyys ratkaisevat lukiossa
Koulutuksen järjestäjillä oli mahdollisuus kommentoida luonnoksia hallituksen esityksiksi eduskunnalle lukiolain muuttamisesta. Kommentointi koski lukiokoulutuksen järjestämistä sekä rahoitusta koskevia säännöksiä.
Uudistuksen tavoitteena on ikäluokkien pienentyessä turvata koulutuksen laatu ja alueellinen saavutettavuus. Tavoitteena on vähentää koulutukseen ohjautuvaa julkista rahoitusta ja lisätä koulutuksen tuloksellisuutta. Yksinkertaistaen tavoitteena ovat pienemmät panokset ja suuremmat tuotot.
Luonnoksissa painotettiin vahvojen koulutuksen järjestäjien merkitystä. Lieneekö ollut lipsahdus kirjoittajilta, kun yhdessä lauseessa oli vahvuuden vastakohdaksi kirjattu pienuus. Lakiluonnosten mukaan pieni koulutuksen järjestäjä ei siis voi olla vahva.
Koko ei ohjaa koulutuksen järjestäjän vahvuutta. Kosken 120 opiskelijan lukio on kustannuksiltaan taloudellinen ja tuloksiltaan menestynyt huippulukio. Lukioon tullaan kymmenestä eri kunnasta ja opiskelijamäärä on kasvanut vuosi vuodelta.
On perusteetonta ohjata luvat vain suurempiin yksiköihin. Pieni maaseutulukiokin voi täyttää jo nyt kaikki luonnoksissa vaaditut edellytykset. Tiivis yhteisöllisyys tukee nuorta ja lisää henkilökunnan työhyvinvointia. Kuntien ja kuntalaisten tuki on maaseutukunnissamme ainutlaatuista.
Lukiojärjestäjien toiminnallinen yhteistyö on tärkeää, mutta hallinnon on oltava riittävän lähellä opiskelijaa. Jos hallinto ohjataan suurempiin yksiköihin, tulee se kangistamaan nykyistä joustavaa järjestelmää ja alentaa myös perusopetuksen tasoa.
Pieni yksikkö voi suurta tehokkaammin käyttää voimavaransa koulutuksen tuloksellisuuteen ja ennakointiin. Sillä ei ole päällekkäisiä toimintoja ja työnjako on selkeä.
Pieni yksikkö on valppaana muutoksille lähellä ja kauempana. Toimintaa sopeutetaan ja kehitetään paikallisten vahvuuksien ja mahdollisuuksien avulla.
Esitetyssä luonnoksessa ollaan kaukana nykylukion arjesta. Hyvinvointivaltion menestys perustuu korkeaan ja tasavertaiseen koulutustasoon. Tasa-arvo ei toteudu tasapäistämällä vaan antamalla sija paikallisille, kehittyville toimintamalleille. Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat säästöt joudutaan maksamaan välillisesti moneen kertaan takaisin.
Marja Jalli
Koski Tl
Eeva Korimäki
Marttila
Pieni yksikkö on valppaana muutoksille lähellä ja kauempana.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
