Sielunmaisema löytyi Sitarlasta
Sitarlanjoki mutkittelee pitkin Sitarlan kylän maalaismaisemaa. Joki näkyy myös kirjailija Hannu Mäkelän olohuoneen ikkunasta. Pekka Sipola Kuva: Viestilehtien arkistoNUMMI-PUSULA (MT)
”Se oli kuin unta”, Hannu Mäkelä muistelee kahdenkymmenen vuoden takaisia tapahtumia. Silloin hän oli asunut Sitarlan kylässä Nummi-Pusulassa jo viisi–kuusi vuotta, mutta tunne kotiutumisesta antoi odottaa itseään.
”Olin sisällä, kun kuulin jonkun tulevan avonaisesta ovesta. Tulija oli aivan vieras koira, samojedi.”
Mäkelä tarjosi koiralle keittiöstä löytyneen herkun ja meni sen jälkeen ulos.
”Pihalla oli koiran isäntä. Hän ihmetteli, että koira oli tullut sisälle. Vielä enemmän hän ihmetteli, kun kerroin, että se oli ottanut herkun kädestäni.”
”Manta ei koskaan mene vieraaseen taloon. Manta ei ikinä ota herkkua kädestä”, isäntä oli sanonut.
Eikä Manta enää tämän kerran jälkeen tullut Mäkelänkään taloon, eikä muutenkaan ollut moksiskaan miehestä.
Koiran käytös hämmästyttää Mäkelää vielä nykyäänkin.
”Ajattelen, että Manta tuli ikään kuin hakemaan minut kylän yhteyteen. Silloin tuli tunne, että kuulun tänne.”
Mäkelä on kirjailija. Hän on lastenkirjoista tutun Herran Huun luoja. Nykyään Herra Huun mökki on Mäkelän talon pihapiirissä ja itse Huu asuu talon olohuoneen pöydällä.
Mäkelä kirjoittaa paljon Sitarlassa. Hän istuu olohuoneen ikkunan edessä, josta näkyy peltoja ja mutkitteleva Sitarlanjoki.
”Aamulla, kun herään, nostan läppärin polville ja alan rumputtaa. Kun kello on kymmenen, päivän työ on jo tehty. Ei näin vanha jaksa montaa tuntia tehdä töitä”, Mäkelä nauraa.
Vaikka Mäkelä kirjoittaa Sitarlassa, voi inspiraatio iskeä muuallakin.
”Olen koko elämäni kirjoittanut kummallisissa paikoissa. Nykyään kirjoitan paljolti joko täällä tai Helsingissä työhuoneessani.”
Mäkelällä on takanaan pitkä ura kirjailijana. Hän on julkaissut yli 200 teosta: kirjoja, näytelmiä, kuunnelmia ja toimitustöitä.
Parhaillaan on tekeillä muistelmien toinen osa.
”Muistan. Nuoruus ilmestyy elokuussa. Muistan. Lapsuus ilmestyi viime vuonna”, Mäkelä kertoo.
Mäkelä osti nykyisen kotinsa kohta kolmekymmentä vuotta sitten.
”Alun perin hankin tämän kesämökiksi. Etsin reviirikesämökkiä. En halunnut, että naapureita on ihan vieressä.”
Mäkelä tiesi ensinäkemältä, että tässä on talo hänelle.
”Tulin pihalle ja tunsin olevani kotona. Tärkeintä oli, kun tajusin, että täällä on rauha, valtavan syvä rauha.”
”Jos kuitenkin järjellä ajattelee, ei ollut mitään järkeä ostaa romahtamaisillaan olevaa taloa”, Mäkelä pohtii nauraen.
Remonttia vähintään satavuotiaassa talossa on kolmenkymmenen vuoden aikana tehtykin.
”Kuten jokainen omakotitalossa asuva tietää, koko ajan olisi jotakin laitettavaa.”
Vaikka talo ostettiin mökiksi, hyvin pian Sitarlan kylä vei mennessään ja Mäkelä muutti sinne pysyvästi.
”Nopeasti tulin tänne kirjoille, enkä ole katunut. Minulla on edelleen työhuone Helsingin keskustassa. Käyn siellä ja viihdynkin hyvin, mutta nukkumaan haluan silti tulla aina tänne.”
Mäkelä ei voi kylliksi korostaa, kuinka hyvin viihtyy Sitarlassa.
”Tykkään tästä seudusta, koska täällä on taitavia ja fiksuja ihmisiä. Täällä saa olla rauhassa, mutta apua saa, jos tarvitsee.”
”Viihdyn kaupungissa, mutta olen äärettömän onnellinen palatessani takaisin tänne. Toivon, että terveyttä on niin paljon, että voin asua loppuikäni täällä.”
Sielunmaisemansakin mies on löytänyt omasta pihapiiristään.
”Näkymä saunan kuistilta laaksoon. Musterpyyn järvikin näkyy kauempana. Se on sielunmaisemani”, Mäkelä kuvailee.
Ainut parannus, jota mies kotikyläänsä toivoo, on parempikuntoinen tie.
”Sitarlantiessä on toivomisen varaa. Se on kovin pomppuinen. Toisaalta sekin on niin pieni harmi, etten itke sitä”, Mäkelä sanoo.
Mäkelä on niin tykästynyt kotikyläänsä, että on leikkimielisesti suunnitellut sen itsenäistämistä.
”Olen sanonut, että Sitarlasta voisi tehdä itsenäisen valtakunnan. Täältä puuttuu vain sähkömies, mutta sekin löytyy Saukkolan naapurikylästä”, mies veistelee.
ANNIINA KESO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
