Demokraattisen maailman vasta-aallot

Kun rautaesirippu ja sosialistinen maailmanjärjestys romahtivat 1990-luvun taitteessa, juhlivat liberaalit ajattelijat paremman ja ennen kaikkea avoimemman aikakauden alkua.

Rohkeimmat, etujoukoissa yhdysvaltalainen poliittisen taloustieteen tutkija Francis Fukuyama, julistivat jopa historian loppua.

Demokratisoituminen nähtiin luonnonlain tavoin itseään toteuttavana pysäyttämättömänä voimana.

Demokratia ja markkinatalous ratkaisisivat käsi kädessä kaikki maailman ongelmat.

Fukuyama oli väärässä väittäessään, että demokratian voittokulku jatkuisi itsestään. Päinvastoin 2000-luvulla on ollut havaittavissa täysin vastakkaisia virtauksia.

Esimerkkejä demokratiakehityksen takapakista ilmenee kosolti. Turkin demokratia- ja ihmisoikeustilanne on viime vuosina rapistunut hälyttävästi.

Ongelmatapauksia on myös EU:n sisällä.

Unkarin valtapuolue Fidesz on puheenjohtajansa Victor Orbánin suulla julistanut, että liberaalien demokratioiden aika on ohi.

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen itänaapurissa siirryttiin nopealla tahdilla suunnittelutaloudesta vapaaseen markkinatalouteen ja totalitarismista demokratiakokeiluun.

Venäjä oli 1990-luvulla huomattavasti vapaampi valtio kuin nyt, mutta Boris Jeltsinin valtakausi jää historiaan myös yhteiskunnallisen kaaoksen aikana.

KGB-taustainen Vladimir Putin nousi valtaan 2000-luvun alussa, ja reilu vuosikymmen myöhemmin Venäjän orastava demokratiakehitys on murskautunut ilmaisun- ja sananvapauden sekä opposition mukana.

Edesmennyt yhdysvaltalainen politiikan tutkija Samuel P. Huntington on kirjoittanut demokratisoitumisen aalloista.

Ensimmäisen aallon katsotaan alkaneen 1800-luvun alussa, jolloin 29 valtiota kääntyi demokratioiksi.

Kehitys kohtasi voimakkaan vasta-aallon 1920-luvulta 1940-luvulle. Tuolloin sosialismin ja fasismin nousu laskivat demokraattisina pidettävien valtioiden määrän kahteentoista.

Toisen maailmansodan ja liittoutuneiden voiton myötä nähtiin toinen aalto, joka jatkui 1960-luvulle. Demokratioiden määrä nousi yli kolmeenkymmeneen, pudotakseen sen alle 1970-luvulla.

Kolmas ja merkittävin demokratisoitumisaalto 1970-luvulta 1990-luvulle nosti demokraattisiksi luonnehdittavien valtioiden lukumäärän jo yli sataan.

2010-luvulla eletään jälleen kansanvaltaisten järjestelmien purkautumisen aikaa.

Moni orastava demokratia on lopahtanut, ja myös perinteisesti vahvojen demokraattisten maiden sisällä on havaittavissa huolestuttavaa horjuntaa.

Kun ihmiset mellakoivat toivon omaan isänmaahansa menettäneinä Euroopan kaduilla, pitäisi suurten hälytyskellojen kaiken järjen mukaan soida.

Miksi edustuksellista demokratiaa sitten pitäisi puolustaa?

Siksi, että se on olemassa olevista järjestelmistä ylivoimaisesti vähiten huono.

Keskivertokansalaisen mahdollisuudet toteuttaa itseään, pärjätä ja elää mielekästä elämää ovat paljon paremmalla tasolla kuin järjestelmissä, joissa itsevaltias pienen sisäpiirinsä ympäröimänä päättää kaikesta, eikä valtion johtajia voi vaihtaa.

Ääriliikkeiden noustessa demokratialla on oikeus puolustaa itseään. Mikään luonnonlaki demokratia ei kuitenkaan ole.

Päinvastoin se on järjestelmänä hauras, perustuessaan pohjimmiltaan ihmisten väliseen luottamukseen.

Demokraattinen maailma on vaikeuksissa. Uhkia nousee sekä ulkopuolelta että sisäsyntyisesti.

Kansanvaltaiset poliittiset järjestelmät ovat koetuksella, kun puolueet ja päättäjät eivät saa perusteltua ratkaisujaan kansalle, tai pahimmillaan päätöksiä ei tehdä ollenkaan.

Tällöin ihmiset passivoituvat. Ryhtiliikettä tarvitaan sekä kansalaisten että päättäjien suunnalla.

Monissa maissa ihmiset taistelevat henkensä kaupalla, jotta maahan saataisiin vapaat demokraattiset vaalit ja sortavat rakenteet purettaisiin.

Suomessa väki jää vaalipäivänä kotisohvalle, kun on krapula tai kun yhteiskunnalliset asiat eivät muuten vain kiinnosta.

Myös puolueet saavat katsoa peiliin. Suomessa seuraavan hallituksen on yksinkertaisesti pakko onnistua nykyistä paremmin.

Muutoin ihmisten usko siihen, että asioihin voi vaikuttaa parlamentaarisin keinoin, saattaa lopahtaa.

Avaa artikkelin PDF