Syrjäyttäminen jatkuu
Kerrotaan, että Kiinassa oli aikoinaan kylä, jossa miehet saivat 50 vuotta
täytettyään siirtyä uunin pankolle istuskelemaan. Heidän ei odotettu tarttuvan
enää mihinkään työhön. Sen sijaan
viinaksia ja tupakkaa he saivat kuluttaa mielin määrin.
Uunin pankolla hoidettiin sukupolvenvaihdos, ja jos kauniisti ajatellaan,
pankko oli myös palkkio pitkästä työurasta.
Uunin pankolla miehiä odotti tietysti
aika nopea kuolema. Viina, tupakka ja ennen kaikkea turhuuden ja ulkopuolisuuden tunne tappoivat nopeasti.
Eutanasia on kaukaista sukua uunin pankolle. Siinäkin ollaan viisaita ja
ymmärtäväisiä – ja julmia.
Eutanasia, sievistelevältä nimeltään armomurha, on ollut pohdinnan aihe
monille ajattelijoille. Lopullista viisautta
siitä ei ole keksitty – kunnes se vihreiden puoluekokouksessa aivan äsken
keksittiin. Eutanasia on ok, vihreät päättivät.
Muistui mieleen eräs toinen luonnon ystävien joukko. Heidänkin oppinsa
nosti luonnon ihmisen yläpuolelle.
Joukkion johtaja oli kasvissyöjä ja suuri eläinten ystävä.
Valtaan päästyään joukkio toteutti
laajan eutanasiaprojektin. Parantumattomasti sairaat, mielisairaat ja kehitysvammaiset vapautettiin kärsimyksistään, ja elintilaa vapautui terveemmän kansanosan käyttöön.
Myöhemmin laajennettiin harkintaa siitä, ketkä tuli vapauttaa elämän taakasta. Osansa saivat mustalaiset, jehovan
todistajat, vapaamuurarit, kommunistit, tuhannet papit ja kuusi miljoonaa juutalaista. Luonnon ystävien vapauttamilla alueilla poistolistalle joutui muun muassa Puolan koko sivistyneistö.
Vihreiden aloitteella ja natsien toteuttamilla joukkomurhilla ei tietenkään ole mitään tekemistä keskenään.
Sitä vain ihmettelen, missä päätetään, ketkä suomalaiset pääsevät eutanasian piiriin. Tuskinpa siihen löytyy vihreiden puoluekokousta parempaa paikkaa.
Siellähän ratkaistiin asian periaatteellinen
puolikin.
Kiinalaisten uuninpankko on kaukana
Suomesta. Tosin suomalaisista nuorista
suuri osa on siirretty kuvaannolliselle pankolle. Heillä ei ole työtä eikä koulutusta. Sen sijaan päihteitä ja tupakkaa tällä
porukalla kuluu aika paljon.
Pahimmin ovat pankolle joutuneet 90-luvun laman aikana syntyneet nuoret. Lama pakotti vähentämään valtion
menoja, kun velkaa ei voinut ottaa.
Menoja piti leikata, ja leikattiin myös perheiden ja lasten tuesta. Päällimmäinen leikkuri oli valtiovarainministeri Iiro
Viinanen (kok.).
Ministeri Viinanen ei ole tekojaan
katunut. Miksipä katuisikaan?
Leikkauksia jatkettiin laman jälkeenkin
ja myös työväenpuolueiden johtamissa hallituksissa. Nykyisen hallituksen työväenpuolueista se, jonka puheenjohtaja puhuu möreämmällä äänellä, varoittelee Viinasen tapaan valtion velkaantumisesta. Hänen talousoppinsa on sama kuin
muidenkin EU:n oikeistopuolueiden.
Vanha keynesiläinen oppi suositti
lisäämään valtion investointeja laskukauden aikana. Nousukaudella, kun työvoimaa kysytään yksityiselle puolelle,
valtion menoja pitäisi hillitä.
Nykyinen oikeisto ei ole keynesiläistä. Möreämmällä äänellä puhuva työväenjohtaja tukee valtion tuottavuusohjelmaa, jota hän toteutti myös valtiovarainministerinä ollessaan. Se ohjelma leikkaa koko ajan ja kaikkialta. Sieltäkin, mistä Viinanen ei edes unelmoinut leikkaavansa.
Osansa ovat saaneet niin mielenterveystyö kuin perheiden tukeminenkin.
Kun leikkausten jäljet aika ajoin pulpahtavat pintaan, vaaditaan nopeasti rahaa
milloin mihinkin tärkeään tehtävään.
Ja saadaanhan sitä. On saatu luokka-
koon pienentämiseen ja lasten iltapäiväkerhoihin, on saatu nuorten psykiatriseen hoitoon. Kun kohu taas vaimenee, leikkuri
jatkaa roksuttamistaan ja järsii turvaverkkojen reunoja.
Leikkaajat uskovat, että uunin
pankolle työnnetyt voidaan kutsua tarpeen vaatiessa takaisin. Ei onnistu. Lama-ajan ikäluokat ovat siitä elävä todiste.
Kelan mukaan joka arkipäivä keskimäärin kymmenen alle 30-vuotiasta
siirretään työkyvyttömyyseläkkeelle.
Yhden syrjäytyneen nuoren hinnaksi on laskettu 1,2 miljoonaa euroa. Ihmisen menetettyä elämää ei voi rahalla mitata. Säästäminen tulee kalliiksi.
jouko.ronkko@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat