Sota voitettiin, rauha hävittiin
KRISTIINANKAUPUNKI (MT)
Laatokka oli usvan peitossa koleana marraskuun viimeisen päivän aamuna 75 vuotta sitten, kun Neuvostoliiton armeija aloitti hyökkäyksen Karjalan kannaksella. Sotatila levisi samana päivänä myös sisä-Suomeen, sillä venäläisten ilmahyökkäykset kylvivät tuhoa 16 suomalaisella paikkakunnalla.
Toisella puolella Suomea kristiinankaupunkilaiselle Heik-
ki Westerlundille uutinen sodasta ei tullut yllätyksenä, vaikka tiedonvälitys ei tuohon aikaan ollutkaan kovin kattavaa. Huonot merkit olivat enteilleet kriisin puhkeamista jo jonkin aikaa.
”Liikekannallepano oli tapahtunut aiemmin. Tuttuja oli jo lähtenyt aseisiin. Pitkin syksyä sotaa oli pelätty.”
Westerlund oli tuona syksynä 16-vuotias, edellisenä keväänä rippikoulusta päässyt nuorukainen, joka kävi töissä polttoturvetehtaalla.
Hänelle syksy 1939 oli jännittävää aikaa. Maanpuolustustahto oli nuorella miehellä kova, joten hän liittyi sotilaspoikiin ja osallistui muun muassa polttoainevarastojen vartiointitehtäviin.
”Totta kai silloin jo tuli mieleen, että sotaan tästä vielä joudutaan.”
Välirauhan aikana syksyllä 1940 Westerlund matkusti ensimmäisen kerran Karjalaan. Hän halusi osallistua Salpalinjan rakentamiseen ja ilmoittautui töihin Virolahdella. Salpalinjasta oli määrä tulla viimeinen lukko, jonka länsipuolelle neuvostoliittolaisilla ei olisi mahdollisissa myöhemmissä välikohtauksissa asiaa.
”Sain linnoitustöistä vain yhden tilin: lopputilin. Olin liian nuori.”
Sotilaspojan ei auttanut muu kuin suunnata takaisin kotiin.
”Pummilla matkustin junassa Kouvolasta Kristiinaan.”
Tammikuussa 1941 hän pääsi varustelutöihin Savonlinnaan. Se urakka päättyi, kun tuli uusi liikekannallepano ja vanhemmat ikäluokat siirrettiin sotilaspalvelukseen. Westerlund päätyi pioneerikoulutukseen.
Kun jatkosota alkoi, hän on mukana ryhmässä, joka kulki joukkojen perässä. Nuorukaiset hautasivat kaatuneiden venäläisten ruumiita ja rakensivat sähkölinjoja, siltoja ja parakkeja.
Varusmiespalveluksen hän aloitti tammikuussa 1942 Orivedellä. Viiden kuukauden koulutuksen jälkeen hän päätyi Viipurin ja Kivennavan kautta jalkaväkirykmentti 7:n vahvuuteen Inkerinmaalle.
Kahden vuoden kuluttua Adolf Ehrnroothin komentama JR7 oli merkittävässä roolissa, kun Neuvostoliiton suurhyökkäys pysäytettiin kesällä 1944.
Westerlund ja muut JR7:n pohjalaiset miehet ovat kokoontuneet sodan jälkeen aina kesäkuun 13. päivänä, Siiranmäen päivänä. Siiranmäen taistelun tappioiksi on arvioitu suomalaisten osalta noin tuhat miestä, venäläisten osalta moninkertaisesti enemmän.
Westerlund pääsi siviiliin marraskuussa 1944. Sen jälkeen hän palasi kotiseudulleen, perusti perheen, ajoi rekkaa, osti maatilan, työskenteli välillä sirkkelisahurina ja vielä yli kymmenen vuoden ajan turkistarhaajana.
Hän puhuu nykyään sota-ajan kokemuksista avoimesti.
”Vaikeita asioitahan ne ovat. Sellaisia kohtaloita on ollut, ettei niistä voi kertoakaan.”
Ennen Neuvostoliiton hajoamista hän ei sotavuosien asioista ulkopuolisille jutellut. Hän on ryhtynyt kertomaan kokemuksistaan, koska viime vuosikymmeninä on paljon siihen kannustettu.
”Nuorten pitäisi saada tietää, mitä tapahtui.”
Heikki Westerlund on nyt 91-vuotias. Tänä vuonna hän on jännityksellä ja pelolla seurannut Venäjän ja Ukrainan välistä kriisiä.
”Toivoisin, ettei ikinä sotaa tulisi.”
Sodan tilinpäätös on vuosien varrella poliittisten virtausten mukana vaihtunut. On puhuttu muun muassa tappiosta ja torjuntavoitosta. Westerlundilla on asiasta selvä mielipide.
”Sota voitettiin, rauha hävittiin. Kannattaa muistaa, että Helsinki oli yksi niistä harvoista Euroopan pääkaupungeista, joita ei miehitetty.”
HANNA LENSU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
