Hallitus haluaa uudistaa taksipalveluja
Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) haluaa Suomen mukaan liikennepalvelujen murrokseen.
Lauri Säynäjoki odottaa Ylöjärvellä kyydittäviä ja piristystä koko taksialalle. Kuva: Rami MarjamäkiUusi hallitus ajaa maahan markkinaehtoisia takseja ja muita kuljetetuspalveluja. Maaseutu hyötyisi ministerin mielestä digitalisaatiosta.
Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) haluaa Suomen mukaan liikennepalvelujen murrokseen, jossa hyödynnetään uutta teknologiaa ja haetaan uusia liiketoiminnan malleja.
"Palvelujen kysyntä ja tarjonta tulisi saada tehokkaasti kohtaamaan."
Ministeri myöntää, etteivät markkinaehtoiset liikennepalvelut aina sovellu maaseudulle. Julkisen tuen kasvattaminen ei ole mahdollista.
Taksiliiton toimitusjohtaja Lauri Säynäjoki kehuu Suomen nykyistä taksijärjestelmää maailman parhaaksi. Ammattilaisten kyytejä saa koko maassa ja joka pitäjässä.
”Olemme viimeisinä liikenteen mohikaaneina sitoutuneet tähän”, Säynäjoki vakuuttaa.
Säynäjoki ei näe tarvetta lainsäädännöllisiin muutoksiin.
”Muutokset vaarantaisivat taksipalvelut maaseudulla ja haja-asutusalueilla.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
