Vöyrin pankki ei peri maksuja
Vaasan lähellä sijaitsevan Vöyrin säästöpankki ei yleensä peri asiakkailtaan palvelumaksuja lainkaan. Ei laskujen maksamisesta, tilisiirroista, ostoista tai tallettamisista. Ei yksityisasiakkaita eikä valtaosalta yrityksiäkään.
Edellytyksenä on, että tili on tässä pankissa. Vieraan pankin asiakkailta peritään viisi euroa.
Kuinka kummassa te oikein pärjäätte?
”Heh, hyvä kysymys”, pankinjohtaja Jan Björklund naurahtaa.
”Meillä on pienet hallintomenot ja tehokasta toimintaa, ja olemme keränneet 20 vuoden aikana omaa pääomaa.”
Vöyrin säästöpankki on johtajansa mukaan ”itsenäinen ja itsepäinen” pankki. Se on päättänyt jättäytyä erilaisten omistus- ja palkitsemisjärjestelmien ulkopuolelle. Bonuksia ei siis kerry.
”Olemme ajatelleet, että palvelujen maksuttomuus on helpompi tapa palkita asiakkaat.”
Koska omistajia ei ole, vuoden tuloksella kerrytetään omaa pääomaa. Siitä jaetaan avustuksia sitten yleishyödyllisiin tarkoituksiin, kuten paikalliseen yhdistystoimintaan, Björklund kertoo. EIJA POUTANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
