”Sukupolvenvaihdokset javerotus pitää saada kuntoon”
Metsäyrittäjät Jouko Jaatinen (vas.) ja Pekka Okkonen katselemassa Okkosen savottatyömaata Kontiolahdessa. Pureva pakkanen ei näiden miesten työntekoa haittaa. Mikko Makkonen Kuva: Viestilehtien arkistoKONTIOLAHTI (MT)
Metsästä on voitava elää ilman, että raha pitää kierrättää maataloustilien kautta. Asiaa on vuosikaudet pitänyt esillä pitkän linjan metsätalousyrittäjä ja Pohjois-Karjalan metsänhoitoyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Jouko Jaatinen.
Alan tulevaisuuden kannalta ykköskysymyksenä hän pitää, miten metsätalouteen erikoistuneiden tilojen sukupolvenvaihdokset onnistuisivat samoin ehdoin kuin maatilojen.
”Asia olisi saatava seuraavaan hallitusohjelmaan ja sitä kautta kiireellä toteutettua”, 63-vuotias Jaatinen vaatii.
Toisella kontiolahtelaisella metsätilallisella Pekka Okkosella, 48, on työvuosia edessä enemmän kuin Jaatisella. Hän painottaa metsäverotuksen saamista kohdilleen.
Metsistä saatava tulo pitäisi Okkosen mukaan voida jakaa ansio- ja pääomatuloihin. Esimerkiksi taimikonhoito alkaa tuloutua vasta ensiharvennuksessa, ja silloin se nykykäytännön mukaan verotetaan pääomatulona.
Pienemmällä veroprosentilla olevaa ansiotuloa ei tule lainkaan.
Toinen vaihtoehto voisi olla yhtiöitä nykyisellään koskevan yhteisöverotuksen laajentaminen metsätilallisiin.
”Vaikka kemeratuet pois, jos vain verotus saadaan kuntoon. Tuet merkitsevät byrokratiaa tarkastuksineen. Nyt on jo taimikonhoitoon lisätty ennakkoilmoitusvelvollisuus”, Okkonen sanoo. ”Metsätaloutta ei saa missään nimessä viedä nykymaatalouden suuntaan byrokratiassa.”
Okkonen hoitaa metsiään mahdollisimman kevyellä kalustolla. Energiapuuta hän myy paikalliselle lämpöosuuskunnalle ja koivupilkkeitä asiakkaille ympäri maakuntaa.
”Vuonna 2006 luovuin lihakarjan pidosta. Viljelen edelleen kivisiä peltoja ja toimitan niistä rehut muille tilallisille. Tunnen maatalousbyrokratian hyvin ja toivon, että metsätalous pidettäisiin Suomessa omissa käsissä”, Okkonen sanoo.
Hän hoitaa pääosin itse taimikon istutukset, hoidon ja ensiharvennukset.
Järeämpi puu myydään pystykaupoilla.
”Energiapuun teosta saa juuri ja juuri työpalkkansa muttei kantorahoja.”
Jouko Jaatisesta tuli maanviljelijä ja metsänomistaja jo alle kaksikymppisenä vanhempien kanssa tehdyssä tilakaupassa.
Vajaan viiden hehtaarin viljely ja pienen maitokarjan pito eivät olleet vastaus tulevaisuuden haaveisiin, vaan karja pantiin ”korkeelaitaseen”, pellot vuokralle ja poika metsäoppiin.
Jaatinen opiskeli, teki kymmenen vuotta töitä metsätoimihenkilönä puutavarayhtiössä ja silloisessa piirimetsälautakunnassa.
Sen jälkeen kypsyi päätös jättää vakituinen vieras työ. Jaatinen ryhtyi kotitilalleen päätoimiseksi ”metsänviljelijäksi”.
Erikoinen päätös herätti erityisesti tiedotusvälineissä kiinnostusta ja kummeksuntaa: voiko pelkällä oman tilan metsärahalla elää.
Työ oli Jaatisen mielestä mielenkiintoista. Hankintana puunkorjuuta 1 000 mottia vuodessa, lähistöltä metsäpalstojen ostoa ja metsänhoitotöitä. Viidessä vuodessa metsäpinta-ala kasvoi 70 hehtaarilla.
1990-luvun taitteessa tulivat motot ja metsurit menivät.
Jaatiseltakin vapautui työpanosta, kun omien metsien päätehakkuita ei enää kannattanut hankintana tehdä. Vapautuneelle työpanokselle löytyi enenevässä määrin kysyntää erikoishakkuissa. Taajamien hankalat tonttipuut ja niiden korjuu tuovat lisätyötä.
Meneillään oleva talvi on Jaatiselle ensimmäinen yli 40 vuoteen, jolloin mies ei ole savottaa tehnyt. Viime marraskuussa leikattu olkapää on vielä ”vaiheessa”, mutta paluu työelämään alkaa pian.
Molemmat metsäammattilaiset näkevät metsissä tulevaisuuden mahdollisuuksia, kunhan työ pidetään kannattavana. 30 prosentin pääomaverotus ensimmäisestä eurosta alkaen on heidän mielestään liian kova.
Kumpikaan mies ei suostu vastaamaan kysymykseen, minkä kokoisella alalla voi ryhtyä päätoimiseksi metsäyrittäjäksi.
”Se on aina jokaisen omista tavoitteista kiinni. Tiedämme henkilöitä, jotka pärjänneet 20 hehtaarilla, ja vastaavasti niitä, joille 1 500 hehtaariakaan ei riitä”, Jaatinen puntaroi.
Jouko Jaatinen muistelee, että puun hinta oli vuosina 1990–91 korkeimmillaan.
”Nykyisellään puun reaalihinnat menevät alaspäin, mutta ostettavien tilojen hinnat sen sijaan nousevat”, parinsadan metsähehtaarin kokonaisuutta pyörittävä Okkonen kertoo.
Jaatiselle tärkeä havainto omassa metsätaloudessaan oli huomata jo kauan sitten, ettei metsän kiertoaika ole sata vuotta niin kuin yleensä sanotaan.
”Minulla se on ollut vain 20 vuotta. Perustelen sitä sillä, että kotitilan puusto oli vuonna 1970 yhteensä 6 000 kuutiota. Vuoteen 1990 mennessä tilalta oli hakattu 6 000 kuutiota, mutta puuta siellä oli silti 7 600 kuutiota. Kun metsä kasvaa 5 prosenttia vuodessa, ja sitä hakataan kasvun verran, siitähän se puuvaraston 20 vuoden kiertoaika tulee. Se ajattelumalli kannustaa paljon paremmin lähtemään metsänhoitotöihin.”
LIISA YLI-KETOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
