EU-komissio hyväksyi Joensuun pyrolyysilaitoksen tuen
Joensuun investointi on saanut Suomen valtiolta 8,1 miljoonaa euroa bioöljyä tuottavan laitoksen investointiin. Komission mukaan tuki edistää EU:n tavoitetta kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä, eikä vääristä kilpailua sisämarkkinoilla.BRYSSEL (MT)
EU-komissio on hyväksynyt valtiontuen Fortumin Joensuun pyrolyysiöljylaitokselle.
Joensuun investointi on saanut Suomen valtiolta 8,1 miljoonaa euroa bioöljyä tuottavan laitoksen investointiin. Komission mukaan tuki edistää EU:n tavoitetta kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä, eikä vääristä kilpailua sisämarkkinoilla.
Komissio hyväksyi keskiviikkona myös Suomen aluepoliittisia tukialueita koskevan kartan.
Korkeimpaan tukikategoriaan kuuluvat harvaan asutut alueet, sekä Nokian tehtaan lakkautuksesta kärsivä Salon alue. Näillä alueilla valtio voi EU:n valtiontukisääntöjen mukaan maksaa yrityksille korkeampaa investointitukea ja muun muassa kuljetustukea.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

