Merimies-Unioni: Eckerö Line irtisanoo lähes 500 henkeä – koskee myös Ahvenanmaata ja Manner-Suomea
Ruotsin lainsäädäntö ei anna mahdollisuutta lomauttaa työntekijöitä samalla tavalla kuin Suomessa.Ahvenanmaalainen Eckerö Line irtisanoo lähes 500 henkeä, kertoo Merimies-Unioni. Irtisanomiset tulevat koskemaan myös Ahvenanmaata ja Manner-Suomea.
Eckerö Lineen kuuluva Birka Cruises on irtisanonut koronakriisin takia 323 ihmistä. Birka liikennöi Birka Stockholm -aluksella Tukholman ja Ahvenanmaan välillä, mutta on nyt perunut kaiken liikenteen 15. kesäkuuta asti.
Birkan toimitusjohtaja Tomas Karlssonin mukaan yhtiöllä ei ole muita vaihtoehtoja kuin irtisanoa, koska Ruotsin lainsäädäntö ei anna mahdollisuutta lomauttaa työntekijöitä samalla tavalla kuin Suomessa.
Eckerö Line irtisanoo lisäksi 161 ihmistä Eckerö-alukselta ja Tukholman konttorista. Irtisanomiset astuvat voimaan 24. huhtikuuta. Varustamo on sopinut, että irtisanotut saavat työpaikkansa takaisin, jos liikenne alkaa uudelleen.
Eckerö-alus siirrettiin Suomen lipun alta Ruotsiin vuonna 2009, koska nuuskanmyyntiä ei olisi muuten ollut mahdollista jatkaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

