Kalevi Hemilä tyrmää Karhisen raportin: "Ympäripyöreää puhetta ja toiveiden tynnyrin pyöritystä"

Lohjalaistunut Kalevi Hemilä käy ostamassa perunansa torikauppias Jussi Lahtiselta. Lopelta Lohjan torille tuleva kauppias juhlii tänä vuonna 50-vuotista torikauppiasuraansa. Kuva: Jaana Kankaanpää

Entisen maa- ja metsätalousministerin, elintarviketeollisuuspomon ja työmarkkinajohtaja, ministeri Kalevi Hemilän (sit.) odotukset uudelle elintarvikemarkkinavaltuutetulle ovat varsin laihat.

Selvitysmies Reijo Karhinen kävi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen toimeksiantona läpi Suomen ruokamarkkinoita ja erityisesti kaupan, teollisuuden ja tuottajien suhdetta, ja laati tuloksista raportin. Hemilän mielestä siitä puuttuu villoja.

”Minusta Karhisen jutut olivat toiveiden tynnyrin pyöritystä ja täysin ympäripyöreää puhetta”, hän sanoo MT:lle ilmeisen pettyneenä.

”Puhutaan tärkeistä asioista, mutta mistään ei saa kiinni. Kaupan asema on edelleen aivan kohtuuton."

Hemilä otti kantaa kaupan vahvaan asemaan MT:n haastattelussa jo viisi vuotta sitten. Hän epäili, ettei kauppa ymmärrä kotimaisen tuotannon merkitystä kokonaistaloudelle, vaan ajattelee vanhakantaisesti. Hemilä halusi kyseenalaistaa kaupan keskittyneen ja tuki kilpailuviraston vahtityötä.

"Uuden ruokavaltuutetun merkityksen kannalta on aivan ratkaisevaa, missä hän istuu ja kenen kanssa tekee töitä. Jos hän on Seinäjoella, näkökulma on eri kuin jos hän on vaikka kilpailuvirastossa samaa työtä tekevän porukan kanssa ja aivan hyödytön, jos hänet jätetään yksin johonkin toimiston nurkkaan. Hänen pitää olla kova luupäinen tyyppi.

Työpaikkahakemuksessa mainittiin, että "valtuutettu on toiminnassaan itsenäinen ja riippumaton" ja että hänen sijoituspaikkansa on ensisijaisesti Helsinki tai Seinäjoki.

Hallitus päätti perustaa viran uuden elintarvikemarkkinalain myötä. Viisivuotiselle kaudelle ensi vuoden alusta valittiin oikeustieteen tohtori Olli Wikberg. Hänen tehtävänään on antaa suosituksia, lausuntoja ja ehdotuksia sekä valvoa sopimuksia ja antaa neuvontaa.

Hemilä oli keskeisessä asemassa ministerinä vuosina 1995–2002, kun Suomi väänsi EU-komission kanssa Suomen EU-liittymissopimukseen kuuluvan vakavien vaikeuksien eli 141-artiklan jatkosta. Suomi sai ajettua EU-kokousten loppulausumiin kerta toisensa jälkeen maininnan, että maataloutta on voitava harjoittaa kaikkialla unionissa. Suomi maksoi tuet itse ja pykälän mukainen tuki päättyi vuonna 2014.

Hemilä on edelleen sinnikkäästi sitä mieltä, että erityisolojen tuet pitää saada osaksi yhteistä politiikkaa ja EU-tukien piiriin.

”Osaksi niin on käynytkin, ja EU-maatalouspolitiikka on kaikkineen mennyt Suomen kannalta edulliseen suuntaan. Kansallisen tuen perusteet ovat edelleen olemassa, että niitä voidaan käyttää ja artiklasta täytyy muistuttaa”, hän myöntää.

"Pitäisin nykyisenkin ministerin puheissa pohjoisen sijainnin vahvasti mukana. Suomella on EU:n ainoana maana pohjoista maataloutta eli lyhyt kasvukausi ja arktiset olot, eikä se ole muuttunut miksikään ja totta hemmetissä sen täytyy olla mukana jatkossakin. Ruotsin kaikki maatalous on Suomen eteläpuolella, näillä leveyksillä ei viljellä."

Hemilä hiiltyy edelleen, kun aletaan muistella Ruotsin "aivan mahdottoman" ministeri Margareta Winbergin "törkeitä" yrityksiä kampittaa Suomen lupa maksaa erityistukia.

Hemilän mukaan omia asioita voi ja pitää ajaa EU-puheenjohtajana, koska mikään muukaan maa ei sitä tee. Hän itse johti puhetta maatalousministerien kokouksissa Suomen ensimmäisellä puheenjohtajakaudella 20 vuotta sitten eli vuonna 1999, kun tehtiin Agenda 2000 -maatalousuudistusta – aivan kuten nytkin.

”Puheenjohtajana täytyy olla topakkana ja pitää mielessä Suomen edut, niin tekevät muutkin”, hän neuvoo Jari Leppää (kesk.).

”Maa- ja metsätalousministerin tehtävä on vaativa. Kielitaito ja agronominen ja poliittinen osaaminen on mahdottoman tärkeää”, hän toistelee pariinkin kertaan.

Paavo Lipponen (sd.) kutsui hänet ministeriksi kahteen hallitukseensa.

”Olen muuten edelleen Suomen ylivoimaisesti pitkäaikaisin maatalousministeri”, Hemilä huomauttaa ja virnistää päälle.

Hemilä laukoi Maatilahallituksen pääjohtajana jo ennen Suomen EU-jäsenyyttä vuonna 1994, että maatalouden kilpailukyky vaatii maatilojen määrän puolittamista. Tavoite suututti tuottajaväen, vaikka niin on nyt käynytkin. Silloinen 103 000 on nyt 48 000.

”Aikataulu yllätti minutkin. Oletin, että määrä putoaa aluksi nopeasti ja sitten hitaammin, mutta se putosikin aluksi hitaasti ja romahti vasta äskettäin. Se on vain inhimillistä ja tapahtui sukupolvenvaihdosten tahdissa, mutta mukana on edelleen pois hiipuvia tiloja."

Lue myös:

Kalevi Hemilä kuulumisistaan: ”Voin oikein hyvin”