UUTISTAUSTA Eurooppa Münchenistä Minskiin

Vuosi ei alkanut hyvin. Pöydässä vastapäätä istunut suomalainen kenraali kysyi: ”Mitä arvelet, mitä Putin tekee seuraavaksi?”

Vastasin rehellisesti. Olin asiaa miettinyt, mutta varmaa vastausta en osannut antaa. ”Minä melkein tiedän”, hän sanoi, ”Itä-Ukrainassa taistelut kiihtyvät varmasti”.

Ajatus kulki näin: Itä-Ukrainan separatistien oli Venäjän avulla vakautettava tilanne alueen pohjoisosassa. Heidän oli saatava haltuunsa sekä Donetskin lentokenttä että Debaltseve. Tämän jälkeen olisi mahdollista siirtää joukot etelään Mariupolin valtausta varten. Tämä on välttämätöntä, koska Krimille on pakko avata maayhteys. Meritse ei aluetta voi huoltaa eikä Kertšin salmen silta siihen riitä.

Kehityksen keskeytti helmikuussa Minskin sopimus. Sitä olivat laatimassa Ukrainan presidentti, jonka alueesta oli jo riistetty Krim ja jota nyt leikattiin lisää. Toimenpidettä olivat todistamassa EU:n edustajina Saksan ja Ranskan päämiehet, vaikkei EU:lla tiettävästi ole varsinaisen sodan kanssa mitään tekemistä.

Läsnä oli myös Venäjän presidentti, vaikka hän oli sinnikkäästi väittänyt, ettei Venäjä ole sodan osapuoli. Sen sijaan paikalla ei ollut USA:n edustajaa, vaikka Venäjän mukaan nimenomaan Yhdysvallat on koko konfliktin alku ja juuri.

Minskin kokouksen alla Saksan ja Ranskan johtajat kävivät Münchenissä selostamassa, mitä tuleman piti. Kaupungissa pidetyssä turvallisuuspoliittisessa konferenssissa ei tehty Ukrainan tulevaisuutta koskevia päätöksiä.

Toisin oli muutama vuosikymmen aiemmin, kun samassa kaupungissa olivat koolla Saksan Adolf Hitler, Englannin Neville Chamberlain, Ranskan Édouard Daladier ja Italian Benito Mussolini.

Euroopan rauhan säilyttämiseksi ja uuden suursodan välttämämiseksi he päättivät antaa Saksalle Tšekkoslovakialle kuuluneet niin sanotut sudeettialueet, missä asuneiden saksalaisten suojelijaksi Hitler oli julistautunut. Muutamaa kuukautta myöhemmin Hitler ottikin sitten koko Tšekkoslovakian.

Kukaan ei voi varmasti sanoa, mitä Minskin sopimuksesta Ukrainalle ja Euroopalle lopulta seuraa. Monet ovat kiinnittäneet huomiota määräyksiin, jotka koskevat Ukrainan rajojen valvontaa ja perustuslain uudistusta. Ne on sopimuksessa kytketty toisiinsa.

Kapinallisten hallitseman alueen osalta Ukrainan ja Venäjän välisen rajan on määrä siirtyä Ukrainan valvontaan kuluvan vuoden loppuun mennessä. Ehtona on perustuslakiuudistus. Sitä laadittaessa ”on otettava huomioon Donetskin ja Luhanskin tiettyjen alueiden erityispiirteet”.

Uuden, vallan hajauttamiseen nojaavan perustuslain hyväksyminen ei Ukrainan parlamentissa tule olemaan mikään läpihuutojuttu. Mutta niin kauan kuin uudistusta ei ole, Venäjän asevoimat voivat esteittä liikkua rajan yli separatistien hallitsemille alueille ja asettua siellä asemiin.

Kiovassa presidentti Petro Porošenkon kannatus on nopeasti rapautumassa. Venäjä kiristää kaasuhanaa ja Ukrainan talous horjuu romahduksen partaalla. Vuoden loppuun mennessä Venäjä voi hyvin todeta, ettei Ukraina ole pannut toimeen Minskin sopimuksen määräyksiä. Uuden sodan uhatessa kolmas Maidan kaataa Porošenkon ja Ukrainan hallituksen. Jos näin käy, missä leimahtaa seuraavaksi?

Nobelilla palkittu islantilainen kirjailija Halldór Laxness ihaili 30-luvulla Stalinia ja Neuvostoliittoa. Kolme vuosikymmentä myöhemmin hän tuskaili typeryyttään: ”...ei ole mitään rajoja sillä, mitä ihminen voi uskoa...ei ole mitään tavallisempaa kuin että ihminen kieltäytyy uskomasta sen, mitä omin silmin näkee, mutta sen sijaan näkee sellaista, mitä todistettavasti ei ole olemassa.”

Nelisen vuotta sitten kuuden puolueen puheenjohtajat sopivat keskenään, ettei Suomen toimintaympäristössä voi edessä olleen vaalikauden aikana tapahtua mitään valtion ulkoiseen turvallisuuteen vaikuttavaa muutosta. Nyt tiedetään, kuinka väärässä he olivat. Itsekritiikkiä ei silti ole näkynyt, ja osa heistä on valmis toistamaan saman virheen uudelleen.

Avaa artikkelin PDF