Rikas herkutteli, köyhä eli leivällä
Keskiajan ruokakulttuuriin perehtynyt Solveig Kavilo on kattanut pöytään valmistamiaan aikakauden herkkuja, muun muassa lohi-taatelipiiraita. Päivi Karjalainen Kuva: Viestilehtien arkistoEhtoisa emäntä on kattanut herkkupöydän: viinietikassa haudutettua, kananmunalla suurustettua rusinasipulia, suolasilakkaa ja -lohta, suolattua siankylkeä, tattaririeskoja, tattaripuuroa ja puolukoita.
On myös lohella, nokkosmuhennoksella, persikalla ja kuivatuilla taateleilla täytettyjä piirakoita, manteleita, hunajaomenia sekä aterioinnin päätteeksi nautittavia aniksensiemeniä ja pieniä hopeakuulia. Täytyyhän ruuansulatuksesta pitää huolta.
Manteleita, jotka meistä tuntuvat kalliilta herkulta, käytettiin keskiajan ruokataloudessa runsaasti, muun muassa leivontaan sekä mantelimaitoon. Maitoa joivat vain lapset.
Ilman kylmiä säilytystiloja maito pilaantui helposti. Toki siitä valmistettiin voita ja juustoa ja saatiin heraa juotavaksi.
Olutta pantiin ja juotiin litrakaupalla päivässä – siksikin, että kaivovesi oli usein huonoa.
Pöydän kattanut emäntä on kokkolalainen kotitalousopettaja Solveig Kavilo, jonka harrastuksiin kuuluu keskiaikaisen elämäntavan ja ruokakulttuurin tutkiminen. Hän toimii keskiaikaan perehtyvässä Tararant-ryhmässä.
”Suolaamisen lisäksi kalaa myös savustettiin, jotta se säilyisi paremmin, ja tuoreena kalaa paistettiin. Sitä saatettiin myös hauduttaa koivuntuohessa hiilloksella, samaan tapaan kuin nyt foliossa.”
Rannikolla kalaa saatiin hyvin alkeellisillakin pyydyksillä.
Kolmijalkapadassa komeilee kokonainen kaalinkerä keitettynä ja kuminalla maustettuna.
Juureksia, etenkin lanttua ja naurista, haudutettiin ja tarjottiin jäkäläpedillä. Jäkälääkin syötiin, vaikka sen ravintoarvo ei ole kummoinen.
Palkokasveja, kuten herneitä ja härkäpapuja, suosittiin myös, ja sipulia käytettiin paljon. Perunaahan ei keskiajalla vielä tunnettu.
Jälkiruuaksi saatettiin tarjota esimerkiksi hunajalla valeltuja uuniomenia, jotka maustettiin aniksella.
”Omenat olivat tärkeitä. Hääparille lahjoitettiin usein omenapuu, mieluiten kaksi.”
”Punaista lihaa tarjottiin harvemmin ja vain varakkaissa perheissä. Useimmiten käytettiin sianlihaa. Lihaa ja kalaa oli usein tarjolla samalla aterialla.”
Paastoa noudatettiin, koska Suomi kuului osana Ruotsia katoliseen kirkkoon.
Paastopäiviä, joina ei saanut syödä lihaa, olivat maanantai, keskiviikko, perjantai ja lauantai.
Säilöntämenetelmiä olivat suolaamisen lisäksi auringossa kuivattaminen ja etikkaliemeen säilöminen. Myös maitohappokäyminen tunnettiin.
Eksoottisia mausteita kanelista inkivääriin saapui Kokkolan kaltaiseen merenkulkukaupunkiin laivoilla. Suola oli erittäin kallista, joten sitä käytettiin säästäen. Keskiajan tönkkösuolattu ruoka onkin osaksi myytti.
Monipuolinen pitopöytä saattoi olla todellisuutta vain muutamille varakkaille perheille.
Köyhät sen sijaan joutuivat tulemaan toimeen pääasiassa leivällä.
”Köyhien ravitsemustilanne oli heikko. Pääasiallinen ravinto oli leipä, jota syötiin 1,5 kiloa päivässä”, Solveig Kavilo kertoo.
Leipomiseen käytettiin sisämaasta tuotua tattaria ja etenkin ohraa, jonka kasvattamiselle oli rannikkoseudulla hyvät olosuhteet. Spelttivehnää tuotiin vain vähän Keski-Euroopasta. Vehnää ei käytetty.
Ruuat ja leivät valmistettiin yleensä avotulella sisällä. Rahvaan asumukset olivat savutupia. Kylällä saattoi myös olla ulkosalla yhteinen uuni, jonka tiimoilla naiset kohtasivat ja juorusivat.
Yrttejä käytettiin usein lääkinnällisiin tarkoituksiin. Toisaalta yrttejä olivat myös monet sellaiset kasvit, jotka nykyään luetaan ruuaksi.
”Maan päällä kasvavat olivat yrttejä, maan alla juureksia”, maisteri Maria Olli-Vesalainen kertoo. Niinpä viljat, kaalit ja kurpitsatkin olivat yrttejä!
Tuttuja esimerkkejä keskiaikaisesta keittiöpuutarhasta on paljon: persilja, minttu, basilika, tilli, iisoppi, lipstikka, fenkoli, kirveli, kumina, korianteri, anis, selleri, katajanmarja ja piparjuuri.
Yrttilääkinnän taitoja kehitettiin luostareissa. Myös luonnosta löytyi rohtoja monen vaivaan.
”Esimerkiksi siankärsämöä käytettiin moneen tarkoitukseen, muun muassa flunssaan ja vatsavaivoihin sekä haavojen hoitoon. Sitä nautittiin myös voimarohtona keväisin keripukkia vastaan”, monia yrttejä tilallaan Lohtajalla viljelevä Teija Huhtala kertoo.
”Nokkosella hoidettiin lähes kaikkea. Jopa impotenssia”, naiset paljastavat.
Yrttien joukossa kasvaa koviakin aineita. Esimerkiksi koiruoho eli mali kävi vatsalääkkeestä, mutta liiallisesti nautittuna se vaikutti hermostoon ja sai käyttäytymään villisti.
Jos pelättiin myrkytystä, mali sai oksentamaan, ”yrttirouvat” kertovat.
Väärinkäytön vuoksi koiruoho kiellettiin 1800-luvulla.
Unettomuuteen ja ahdistukseen toivat helpotusta salvia, melissa, rosmariini, kuisma, valeriaana ja virmajuuri.
Haavojen hoitoon sai aineksia kehäkukasta, rätvänästä, arnikasta, peltokortteesta ja kärsämöstä.
”Jo pieni vilkaisu keskiaikaiseen yrttitarhaan kertoo, että se oli hyvin laaja ja monipuolinen. Yrtit tunnettiin ja niitä käytettiin”, Olli-Vesalainen toteaa.
”Oli tietoa ja osaamista. Tässä yhteydessä ei voi puhua pimeästä keskiajasta.”
LEENA NYGÅRD
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
