Eläke-Fennia ja Eläke-Tapiola yhteen
Keskinäiset eläkevakuutusyhtiöt Eläke-Fennia ja Eläke-Tapiola aikovat sulautua yhteen. Uusi yhtiö aikoo tarjota työeläkevakuutuspalveluja yksityisen sektorin yrityksille ja yrittäjille.Yhtiöt tiedottivat aiesopimuksestaan tiistaina.
Uuden työeläkeyhtiön kokonaismaksutulo on noin kolme miljardia euroa ja yhteinen eläkevarallisuus noin 17 miljardia euroa. Vakavaraisuus on 23,7 prosenttia ja eläkevakuutettuja on noin 450 000.
Asiakkaita ovat toiminnan käynnistyessä Eläke-Fennian ja Eläke-Tapiolan nykyiset asiakkaat. Tarkoitus on tehdä yhteistyötä Lähi-Tapiola- ja Fennia-ryhmien kanssa.
Sulautumisesta on määrä päättää toukokuun loppuun mennessä. Yhdistynyt yhtiö aloittaisi toimintansa 1.1.2014 alkaen.
Lähivakuutus ja Tapiola ilmoittivat sulautuvansa yhteen viime helmikuussa. Suomen suurimmaksi vahinkovakuuttajaksi itseään luonnehtiva Lähi-Tapiola aloittaa toimintansa vuodenvaihteessa. Eläke-Tapiola ei ollut mukana tässä yhdistymishankkeessa.
Tavoitteena on, että osapuolet laativat sulautumiseen tähtäävän suunnitelman, jonka yhtiöiden hallintoelimet käsittelevät 31.5.2013 mennessä.
”Aiesopimus uuden työeläkeyhtiön muodostumisesta on mielenkiintoinen viesti työeläketoimijoilta markkinoille ja asiakkaille. Fennia on suomalainen, vahva, keskinäinen vahinkovakuuttaja. Juuremme ja arvomme ovat vahvasti yrittäjyydessä”, Fennian toimitusjohtaja Antti Kuljukka sanoo.
Lähi-Tapiola-ryhmän pääjohtaja Erkki Moisanderin mukaan eläkeyhtiöiden yhdistyminen merkitsisi kattavampaa palvelua Lähi-Tapiolan yrittäjä- ja yritysasiakkaille.
”Eläke-Fennia on ollut pitkään Lähivakuutuksen työeläkekumppani ja Lähi-Tapiola Eläkeyhtiöllä on ollut vastaava asema Tapiola-ryhmässä. Suunniteltu yhdistyminen olisi siten hyvä suunta Lähi-Tapiolan yrittäjä- ja yritysasiakkaiden kannalta.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

