Mihin katosi luottamus?

Viime perjantaina poljin pyörällä töistä kotiin. Ilma oli aurinkoinen ja puistot täynnä iloisia nuoria. Ihmettelin, miksi joukossa pyöri myös huomattava määrä

poliiseja. Sitten vasta muistin, että on koulujen päättäjäisviikonloppu.

Mietin, monikohan nuorista on saanut jo lorottaa pussikaljansa nuormikolle poliisin valvovan katseen alla ja kuinka monelle poliisi soittaa ”nolon puhelun” kotiin tai peräti toimittaa juopuneen kotiovelle. Seuraavana aamuna on kenties odotettavissa kiusallinen puhuttelu vanhemmilta...

Mitä vielä! Poliisi palkitsi sadat lukuvuoden päättäneet nuoret ja heidän perheensä lastensuojeluilmoituksella. Niitä tehtiin pelkästään Helsingin ja Espoon alueella useampi sata yhden viikonlopun aikana.

Kauhistuin luettuani asiasta lehdestä. Mieleeni tuli taas kuoliaaksi kidutetun pikku-Eerikan tapaus, jossa lastensuojelu ei avunpyynnöistä huolimatta toiminut.

Nyt ilmoitusjonoon saatiin taas satoja teinejä, joiden riekkuminen on mielestäni kaikkea muuta kuin lastensuojelun asia. Suurin osa näistä nuorista tulee aivan tavallisista perheistä, joiden tehtävä on itse valvoa, moneltako lapset liikkuvat ja missä. Ei se poliisiakaan pitäisi noin kovasti kiinnostaa.

Asennoituminen nuorisoa kohtaan on nykyään kaikin puolin perin kummallinen. Miksi nuoriin ei luoteta? Varsinkin, kun nuorten säännöllinen humalajuominen on vähentynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen. Asiasta raportoi viime

vuoden puolella Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Samaisen tutkimuksen mukaan 15–16-vuotiaiden koululaisten raittius on vuosien 1995 ja 2011 välillä lisääntynyt ja tupakointi vähentynyt.

Kuriositeettina mainittakoon, että nuuskan ja huumeiden käyttö on lisääntynyt eli juuri niiden aineiden, joihin kaikkein jyrkimmin suhtaudutaan. Tästä voidaan päätellä, että nuoria kiinnostaa kaikki kielletty.

Törkein esimerkki luottamuksen puutteesta oli Suomen Vanhempainliiton taannoinen kampanja, jonka julisteissa vaadittiin ulkonaliikkumiskieltoa alaikäisille.

Liiton mukaan kampanja oli ”tahallaan kärjistetty”, mutta minusta se kuullosti lähinnä lasten perusoikeuksien polkemiselta. Perustellut kotiintuloajat ovat varmasti joskus hyvästä, mutta kannattaisi pohtia, mitä ylitiukalla meiningillä lopulta saavutetaan. Pahimmillaan lapsesta kasvaa epäsosiaalinen nuori aikuinen, jolla ei ole ulkomaailman tarjoamista mahdollisuuksista tai sisältämistä riskeistä hajuakaan.

Antamalla luottamusta ja vastuuta kasvaa tervehenkisiä nuoria aikuisia, jotka osaavat huolehtia itsestään ja kantaa vastuun valinnoistaan. Isin tai äidin herranterttu ei kiireisessä ja osin kovassakin aikuisten maailmassa pärjää.

Tykkäsin erityisesti Suomen Partiolaisten vastavedosta Vanhempainliiton vouhotuskampanjaan. Partiolaiset julistivat omassa näköisjulisteessaan: ”Kotoa poistuminen ehdottoman suositeltavaa.”

Elä enemmän (ja anna lapsesikin elää)! Fiksua ja toiset huomioon ottavaa käytöstä oppii aika paljon paremmin kodin ulkopuolella kuin tietokoneen tai telkkarin edessä. Viisaita sanoja pärjääviltä partiolaisilta.

katja.koljonen@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF