vierasyliö Onko EU:n 141-politiikka kiusaamista?
”Länteen (lue: Euroopan yhteisöön) me kuulumme, tämä on historiallinen mahdollisuus”, näin opettivat historian professorit muitakin professoreita 1990-luvun alkupuolella. Nyt tuon alan professorit vannovat yhteispohjoismaisuuden nimiin, erityisesti jos puhuvat pakkoruotsia äidinkielenään.
Samaa mieltä ovat ruotsalaiset toimijat luettuaan maansa kautta kulkeneita sähköisiä viestejämme.
Hitustakaan liioittelematta voimme todeta kahden vuosikymmenen jälkeen, että Suomi pyrki vuonna 1994 kiivaillen Euroopan unionin jäseneksi. Euroopan unionin virkamiehet käyttivät innostuksesta hikoilevien suomalaisneuvottelijoiden mielentilaa hyväkseen temppuilemalla jo tuolloin kertoman mukaan ainoan konkreettisen asian, artiklaperheen 138–142, kanssa.
Jollei neuvotteludelegaatioon olisi kuulunut ulkoministerinä Heikki Haavistoa, tulos olisi lähennellyt nollaa. Artikla 141 on muodostunut kestokohteeksi, jolla EU:n komissio mittaa fiksuuttaan, näin juuri nytkin.
Ahon hallituksen ajasta vuoteen 2011 saakka olin maatalousvaliokunnassa kuuntelemassa selostuksia Brysselin neuvotteluista.
Yli-innokkaasta, kontrollivajetta aika ajoin potevasta Suomesta tuli EU:n mallioppilas, joka luki direktiivitekstejä ulkoministeriön ohjeiden mukaan kuin piru raamattuaan. Jos ei läpyttänyt riittävästi ja näyttävästi, Suomen kansan edustajakin joutui asiallisesti paitsioon.
Olin todistamassa toki palkkion luovuttamistakin. Neuvottelijamme ilmoitti ”Suomelle sen mallikelpoisen kuuliaisuuden johdosta” myönnetystä ylimääräisestä kertakäyttöisestä sokerikiintiöstä.
Onkohan komission ja pääosaston virkamieskunta vahingossakaan vilkaissut Luoteis-Euroopan karttaa, valtiokohtaisesti analysoinut integraation tilaa ja pohdiskelut oman käyttäytymisensä vaikutuksia nykytodellisuuteen?
Tämä aluehan on ekologian ja politiikan yhdistetty laboratorio, jossa on voinut toteutua jopa järkeen käyviä ekologisesti toimivia vaihtoehtoja.
Varmuuden maksimoimiseksi esitän katsaukseni näin: Islanti kokeili rikastumista kasinopelillä, kuten Suomikin oli tehnyt 1980-luvulla. Karille meni kumpikin onnenonginta. Islannin valtio yrittää nyt rehellisesti luonnontalouden tuotolla maksaa velkaansa. Siinä tarvitaan merenantia, jota kilpailu Euroopan unionin sisämarkkinoilla ei edesauttaisi. Islanti on tekemässä tältä pohjalta itsenäistä ratkaisua.
Norja on upporikas, velaton öljyvaltio, joka saa särvintuloja massiivisella kassilohituotannolla markkina-alueena globaali maksukykyinen kuluttajakunta. Norja on valinnut Euroopan talousalueen jäsenyyden unionin sijasta. Se näyttää sille hyvin riittävän.
Ruotsi liittyi Euroopan unioniin samanaikaisesti Suomen kanssa, mutta säilytti sittemmin oman valuuttansa. Laajimmillaan 17 prosenttia maan maataloustuotteista oli tuotettu niiden leveyspiirien välisellä alueella, joiden rajaamana Suomi tuottaa nykyisinkin koko maataloustuotantonsa.
Suomi on Euroopan unionissa meren ja EU:n rikkidirektiivin takana oleva saarivaltio. Venäjän politiikan venäläistäminen ja Euroopan unionin suurten ongelmien kasautuminen Välimeren vyöhykkeeseen merkitsee täällä pohjoisessa entisestään vähien integraatiohyötyjen kutistumista ja kustannusten suhteellista kasvamista.
Euroalueeseen lukeutuminenkin on vastuiden puolesta enemmän rasite kuin etu.
Ruoanhintavertailussa Suomelle ainoa kelpoinen EU-maa on Hollanti, jossa tulot ovat Suomen tasolla ja joka kuuluu luottoluokituksessa samaan AAA-kerhoon.
Elintarvikkeiden hinnat ovat Hollannissa 24 prosenttia alemmat kuin Suomessa. Miten se voi olla mahdollista?
Yksi malli esiteltiin meille kuulijoille maatalouspolitiikkaseminaarissa paikan päällä. Ilmeisesti jotain seuraavasta on edelleen jäljellä, kun ero on näin suuri.
Äärimmäisellä, ei juuri muualla mahdollisella intensiteetillä, on hoidettu Hollannissa esimerkiksi sika- ja siipikarjataloutta. Rehu tuodaan laivoilla satamaan, jossa eläimet kasvatetaan, teurastetaan ja niiden liha jalostetaan. Ulosteet luiskahtivat aikanaan mereen, minne nyt?
Mantereella pohjavesikin oli onnistuttu pilaamaan. Logistiikka on maansisäisesti äärimmäisyyteen saakka optimoitua.
Varsin hyvin tiedossa on, että verotusrasite yleisesti ja ruoan alv erityisesti vaihtelee maasta toiseen paljon, eivätkä paljasta selkeää kokonaiskuvaa. Todettakoon kuitenkin, että 15 vanhan EU-maan vertailussa Suomen ruoan hinnat olivat neljänneksi kalleimmat, samassa joukossa suhteutettuna tuloihin Suomi oli sijaluvulla viisi (HS 16.9.13).
Kun EU-jäsenyystavoitteet
ähtivät aikanaan eduskunnasta valtioneuvostolle, niissä oli korostetusti tuotu esiin maamme ilmasto- ja kasvillisuusvyöhykkeellinen sijainti. Eteläisin rannikkovyöhyke kuuluu lehtimetsävyöhykkeeseen, jonka pohjoispuolella ovat sekametsä-, pohjoinen havumetsä- ja subarktinen tunturikoivuvyöhyke.
Mitään ei ole tässä luonnonmaantieteessä muuttunut.
Euroopan unionin alueella ei ole toista vastaavasti sijoittunutta logistisesti saarivaltiota. Tämä oli varsin hyvin esillä EU-jäsenyysneuvotteluissa vuonna 1994.
Tämän vuoksi sovittiin varmennusartiklasta 141: ”Jos liittymisestä aiheutuu vakavia vaikeuksia, jotka ovat yhä olemassa sen jälkeen kun 138, 139, 140 ja 142 artiklan määräyksiä on sovellettu täysimittaisesti ja yhteisössä voimassa oleviin sääntöihin perustuvia muita toimenpiteitä, komissio voi antaa Suomelle luvan myöntää tuottajille kansallisia tukia…”.
Varmennusartiklasta 141 sopiminen vuonna 1994 oli maamme kannalta suurta viisautta. Berliinin vuoden 1999 huippukokouksessa sovittiin yhteisön alueen pitämisestä asuttuna perinteisessä laajuudessa, johon liittyen myös maatalouden taloudelliset edellytykset sovittiin turvatuiksi.
Tällä oli ja on luonnonmaantieteellisen oikeellisuuden kannalta merkitystä. En ymmärrä sitä, että komissio edelleen vedättää Suomea kölin alta artiklan 141 sisällöllisessä aktivoimisessa.
2000-luvun poliittiset ja erityisesti niistä seuraavat ekologisesti merkitykselliset elollisen luonnon ilmiöt ovat osoittaneet Berliinin huippukokouksen keskeisen päätöksen merkityksen. Turvatakeita varmentavia mekanismeja ei ole varaa heikentää tai peräti mitätöidä.
ERKKI PULLIAINEN
Kirjoittaja on emeritusprofessori
ja tietokirjailija.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
