Sipilän mukaan työstressi ei aiheuttanut keuhkoveritulppaa
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän keuhkoveritulppa on uusiutunut. Hän itse arvioi, ettei sairaus johdu liiasta työnteosta tai stressistä.”Tämä tehtävä ei ole se, joka sairastuttaa”, keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä oli todennut muulle puoluejohdolle sunnuntai-iltana.
Puoluesihteeri Timo Laaninen oli samaa mieltä, kun MT kysyi puheenjohtajan ja pääministerikyselyjen suosikin työn kuormittavuudesta.
”Kyllä Sipilä on entisessäkin elämässään tehnyt paljon työtä ja matkustellut. Mutta keskustan puheenjohtajuus on yksi suomalaisen politiikan vaativimpia paikkoja”, Laaninen myöntää.
Sipilällä todettiin keuhkoveritulppa myös viime heinäkuussa, ja nyt sairaus siis uusiutui.
Sipilä hakeutui perjantaina hoitoon Oulun yliopistolliseen sairaalaan, kun hänen edellisen sairautensa oireet olivat palanneet lääkityksen päätyttyä. Sairaalatutkimuksissa oli todettu, ettei lääkitys ole tehonnut toivotulla tavalla ja se on vaihdettava. Lisätutkimukset jatkuvat tällä ja ensi viikolla.
Sipilä sanoo tiedotteessa tuntemustensa viitanneen siihen, ettei sairaus ole vielä kokonaan voitettu.
”Hyvä, että asiaan saadaan nyt selvyys ja tehokkaampi lääke. Olen toiveikas, että nyt tehdyt muutokset hoitooni toimivat”, Sipilä sanoo.
Keskustajohtaja on sairauslomalla helmikuun loppuun saakka, ja hän toipuu kotioloissaan Kempeleessä. Sairaalahoidossa hän oli vuorokauden.
”Ei vaikuta politiikkaan”
Sipilältä jää sairausloman vuoksi väliin muun muassa ensi viikolla pidettävät valtiopäivien avajaiset ja ajankohtaiskeskustelut. Eduskunnan kevättä hallitsevat myös kunta- ja sote-uudistukset.
Sipilä arvioi olevansa mukana viimeistään hallituksen kehysriihen aikaan huhtikuun alussa.
Sipilän tehtävät jaetaan muun puoluejohdon ja eduskuntaryhmän johdon kesken. Laanisen mukaan sovitut kokoukset pidetään ja niissä vetovastuun ottavat varapuheenjohtajat Annika Saarikko , Riikka Pakarinen ja Juha Rehula , tässä järjestyksessä.
Myös Saarikko sairastui viime syksynä keuhkoveritulppaan.
Laaninen sijaistaa Sipilää pitämällä esimerkiksi puheen perjantaina valtioneuvos Johannes Virolaisen 100-vuotisjuhlassa. Hän arvelee esiintyvänsä enemmän myös julkisuuteen päin puolueen asioissa.
Laaninen ei usko, että viiden viikon sairausloma rampauttaa puoluetta tai sen julkikuvaa.
”Hänellä on tietenkin oma tapansa ja tyylinsä toimia, mutta meillä on eduskunnassa kokeneita politiikkoja. Sairaus tulee siihen saumaan kun se tulee, ja päällimmäisenä mielessä on nyt helpotus siitä, että Sipilä on hoidossa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

