Vain laiskat roskaavat

Elämäämme leimaavat nykyään kulutus ja nautinnon hakeminen. Ostamme paljon uusia vaatteita ja tavaroita. Hankimme illanistujaisiin kertakäyttögrillin ja muovirasiaan pakattuja pihvejä. Juomat haemme halvalla lahden takaa.

Kiipeämme korkealle kalliolle ruokinemme ja juominemme. Sytytämme ehkä nuotion ja pidämme hauskaa.

Jostain kumman syystä muovirasiat ja metallitölkit alkavat tyhjennyttyään painaa enemmän kuin jaksamme kantaa.

Emme halua viedä niitä enää takaisin kotiin, sillä olemme siihen liian heikkoja. Ulkolaisista metallitölkeistä ei saa edes panttia, joten niitä ei kannata kauppaan raahata, vaikka voimia olisikin.

Ahkerana luonnossa liikkujana en joskus voi kuin ihmetellä yllä kuvattua välinpitämättömyyttä ja laiskuutta. Emmekö ajattele lainkaan eläimiä tai edes toisia ihmisiä?

Kaljatölkkejä, ruokapakkauksia sun muuta roskaa lojuu kallioilla ja teiden varsilla. Bussipysäkit ovat täynnä tupakantumppeja, ja puiden alla makaa pinokaupalla jakamattomia mainoslehtiä.

Metsistä voi lisäksi löytyä vanhoja sohvia, tuoleja ja muuta kierrätykseen sopivaa tavaraa. Samoin akkujen ja ympäristölle haitallisten aineiden paikka on jossain muualla kuin luonnossa.

Koirankakat tai banaaninkuoret eivät minua niin haittaa, sillä nehän maatuvat aikaa myöten. Maatumattomat roskat, kuten tupakantumpit, kaljatölkit ja muovit ovat pahempia.

Ne rumentavat maisemaa ja ovat ongelmaksi luonnolle jopa vuosikymmeniä ellei -satoja.

Metalli ja lasi voivat aiheuttaa haavoja niin luonnossa liikkuville eläimille kuin ihmisillekin. Pikkueläimet voivat myös jäädä vangiksi pulloihin ja tölkkeihin etsiessään ruokaa.

Tupakantumpeista saattaa liueta kadmiumia, lyijyä ja arsenikkia. Linnut tai pikkulapset voivat myös syödä tumppeja ja saada niistä myrkytyksen.

Muovi aiheuttaa ongelmia etenkin veteen joutuessaan.

Kalat ja muut eläimet voivat vahingossa syödä muovin paloja, mikä tukkii niiden suolistot. Myös tukehtumisriski on suuri, jos eläin saa esimerkiksi muovipussin päähänsä.

Vedessä muovikappaleet voivat kuljettaa vieraslajeja kelluessaan hitaasti paikasta toiseen. Samalla niistä voi irrota ympäristölle haitallisia orgaanisia aineita.

Ehkä yksi maailman tunnetuimmista roskaukseen liittyvistä ilmiöistä on Tyynenmeren jätepyörre. Se koostuu pääosin muoviroskista.

Pyörteen pinta-alaa ei tiedetä tarkkaan, sillä se muodostuu pienistä muovihiukkasista ja liikkuu koko ajan. Sen on kuitenkin arvioitu sisältävän jopa 330 000 muovinpalaa neliökilometriä kohden.

Tällainen muovitiheys on jo erittäin vaarallinen kaloille ja muulle merieliöstölle.

Monet saattavat perustella roskaamista sillä, että tavaran vienti kaatopaikalle tai kierrätykseen maksaa tai vie liikaa aikaa.

Tämä on osittain tottakin, sillä yksityishenkilön tuodessa jätettä esimerkiksi helsinkiläiselle kierrätysasemalle hänen tulee maksaa siitä 7–90 euroa. Maksu riippuu jätteen määrästä ja hyödynnettävyydestä.

Jätteitä ja roskia kerätään myös taloyhtiöiden ja kauppojen pihoilla. Sekin tietysti maksaa, mutta tällöin maksu peritään esimerkiksi yhtiövastikkeen muodossa eikä se ole kuluttajalle niin näkyvä.

Kuitenkin roskaaminen on usein kalliimpaa kuin jätteiden hyötykäyttö. Tämä johtuu etenkin puhdistuskustannuksista. Roskaaja voi myös joutua maksamaan teostaan sakkoa.

Nykyään roskaamiseen suhtaudutaan yleisellä tasolla nuivasti, ja sitä pyritään vähentämään kampanjoinnilla ja opetuksella. Tästä esimerkkinä toimii Roska päivässä -liike, joka on levinnyt Suomesta useisiin muihin maihin.

Ehkä kuuluisimpia liikkeeseen kuuluvia on intialainen hyväntekijä Äiti Amma. Suomessa siihen ovat liittyneet monet laulajat ja suurlähetystöjen edustajat.

Roska päivässä -liike on valistuksen lisäksi jakanut monissa tapahtumissa filmipurkeista tehtyjä miniroskiksia. Niihin voi helposti sujauttaa tupakantumpin, purkan tai maahan pudonneen karkin.

Lopuksi jokainen ulkonaliikkuja voisi vielä koittaa pitää mielessä seuraavan hokeman: Roskat ei taskussa paljon paina, älä siis niitä maahan laita.

Se voisi yhdessä muiden keinojen kanssa pelastaa monta pikkueläintä ja helpottaa siistimmän maailman luomisessa.

tiina.heikkinen@maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF