Päättäjät särkevät leipäkoneita maakunnista

Kolumni: JUHA AALTOILA

Surumielin olen seurannut maan hallitusten 2000-luvun metsällistä tolskausta. Kemera-petu-sekoilu lyö jalat alta energiapuun korjuuseen pääomia sijoittaneilta yrittäjiltä.

Sahoillakin menee huonosti. Nykyhallitus jatkaa edeltäjänsä linjalla.

Vanhasen ja Kiviniemen porukka kehitteli energiatukia ja pelkäsi sellu- ja paperitehtaita sulkevaa äänekästä suurmetsäteollisuutta niin, että sahat jäivät vaille kunnon tukea yhdistettyyn sähkön ja lämmön tuotantoon. Tuen ehdot jäivät sellaisiksi, ettei sahan kannata rakentaa laitosta.

Nurinkurista on teollisuuspolitiikka! Oman maan sahat järjestettiin takamatkalle Saksan ja Itävallan sahoihin nähden ikään kuin ei jo pelkkä maantiede , eli pitkät rahdit, olisi kyllin iso kilpailun rasite pohjoisen sahoille.

Ja Katainen pistää paremmaksi. Kuljetustukia leikataan, dieselveroa korotetaan, yrittäjille sälytetään lisää kuluja pystymetsästä sahalle ja sahalta satamaan saakka. En kadehdi metsäkone- enkä puutavara-autoyrittäjiäkään.

Ruotsin sahat saavat nyt runsaat kuljetustuet verrattuna itäisiin kilpailijoihinsa. Suomen hallituksen otteet lohduttanevat länsinaapurin vaihteeksi vahvan kruunun kanssa tuskailevia sahoja.

Mitäpä jos olisikin nostettu lämmitysöljyn veroa ja tuettu lämmitysjärjestelmien muuttamista pois fossiilisista polttoaineista? Ruotsalaiset osasivat tämän.

Pohjanlahden laivojen polttoaineissa saa olla rikkiä pian vain 0,1 prosenttia, kun isoilla valtamerillä saa seilata 3,5-prosenttisella eli 35-kertaisesti rikkiä sisältävällä polttoaineella vielä pitkään.

Metsät ja sahat ovat Sampo Suomelle. Kantorahatuloista 70 prosenttia tulee tukista. Tukin kupeessa kulkee sahan kautta sellutehtaalle paras, luja ja pitkä kuitukin.

Kantoja ja risuja ei tule uuniin, jos tukkisavotat tukehdutetaan sahojen toimintaedellytyksiä määrätietoisesti heikentäen.

Saha on leipäkone, joka käynnistää

moninaiset eurovirrat maakunnissa, tulot ja verot. Kollega Jyrki Iivonen teki Hesariin (HS 17.12.) oivan jutun maamme viennistä. Ei ollut metsä iltaruskon ala. Sahatavara on maan kuudenneksi suurin vientituote.

Sahaus on siitäkin rattoisaa askarta, ettei siinä juuri tuontituotteita tarvita.

Tilanne on täysin eri esimerkiksi kemian-,

metalli- ja tekstiiliteollisuudessa.

Sahaus on kasvanut Saksassa ja Ruotsissa hyvin 2000-luvulla. Saksa tuottaa yli 20 miljoonaa kuutiometriä lankkua vuodessa, ruotsalaiset yli 15 miljoonaa.

Suomi tippui vuonna 2008 alle 10

miljoonaa kuutiota tuottavien maitten

sarjaan ja siellä poliitikot näköjään

haluavat meidän pysyvänkin.

Eniten suren Pohjois-Suomea.

Yksityiset metsänomistajat ja valtio ovat hoitaneet puustot kovaan arvokasvuun

– nyt olisi mitä ottaa.

Ja sitten päättäjät katsovat hyväksi alkaa vuoron perään potkia leipäkonetta kylkiin.

Parhaat sisupussisahurit ovat rakentaneet vehkeensä hyvinkin pientä puuta sahaamaan. Leimikosta ei jää juuri kuitua pinoon, vähän latvapuuta energiaksi.

Mitä tekee valtiovalta? Kuuntelee

kuidun käyttöä vähentäneiden isojen

poikien kiukuttelua ja särkee leipäkoneet.

Avaa artikkelin PDF