Kirjat Ennen ja jälkeen murhenäytelmän
Yhdysvaltalainen kirjallisuuden professori Jayne Anne Phillips (s. 1952) tuli suomalaisille tutuksi heti esikoisteoksella Mustat kuviot (suom. 1982). Kaikki myöhemmätkin teokset on käännetty suomeksi. Arvostettu kirjailija on vieraillut Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessakin.
Uusimman romaanin lähtökohdaksi hän on ottanut karmaisevan rikoksen kotikylästään 1930-luvulta. Useilla nimillä esiintynyt sarjamurhaaja Harry Powers valitsi kirjeenvaihtoilmoituksista uhrit, joille lupasi turvattua tulevaisuutta rinnallaan. Tähän verkkoon joutui myös nuori leski Asta Eicher kolmen lapsensa kanssa.
Phillips kuuli tapauksesta alunperin äidiltään. Tämä oli 8-vuotiaana kulkenut oman äitinsä kanssa ohi paikan, josta uhrit oli äskettäin kaivettu esiin. Utelias ihmisjoukko parveili alueella.
Vaikka Murhenäytelmä kertoo rikoksesta, sitä ei voi sanoa rikosromaaniksi. Teos yhdistelee teemoja ja tyylejä ja yllättää kehittelemällä yltiöromanttisia, onnellisia suhteita kaameuden vastapainoksi. Taitavasti Phillips näyttää aikakauden erityispiirteitä, tapoja ja kulisseja.
Kirjailija tuo tarinaan neljä kuvitteellistakin persoonaa, joista merkittävin on itsenäinen lehtinainen Emily. Hänen kauttaan seurataan lehdistön roolia, kun oikeudenkäynti alkaa.
Phillips eläytyy Eicherin perheen arkeen, heidän haaveisiinsa ja mahdollisuuksiinsa silloin, kun kaikki oli hyvin. Yhdeksänvuotiaalle taiteelliselle Annabel Eicherille hän antaa äänen kuoleman jälkeenkin. Myös perheen koiralla on tärkeä osuus tarinassa.
Alkutekstissä kirjailija esittelee työtapansa: ”Heidän ajatuksensa, havaintonsa ja keskinäiset suhteensa ovat kuviteltuja. Valokuvat, kirjeet, oikeuden pöytäkirjat ja otteet eri lehdistä on lainattu sellaisenaan alkuperäisistä dokumenteista.”
Murhaaja oli Hollannista siirtolaiseksi Iowan maaseudulle lähteneen perheen poika. Häntä Phillips ei pyri selittämään juuri enempää, kuin mitä dokumenteista on ilmennyt.
Aiheesta huolimatta lukukokemus ei ole painostava. Historian patinakin armahtaa. Mutta ajatuksissa nämä ihmiset elävät kauan.
ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN
Jayne Anne Phillips: Murhenäytelmä. Suom. Kersti Juva. 584 sivua. Tammi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
