KIRJA Pelkoa kohti, että vapautuisi
Nykyrunoutta pidetään vaikeana. Isot kustantajat patistavat runoilijoita uudistumaan ja panostavat kokeellisuuteen. Moni kirjailijakollegakin sanoo nostaneensa uutuuskokoelmien edessä kädet pystyyn. Pienkustantajilla on merkittävä rooli tarjonnan monipuolistajana.
Jaana Viskari (s. 1987), Joutsenossa syntynyt äidinkielenopettaja, voitti netissä runokilpailun ja sai palkinnoksi esikoiskokoelman kustannetuksi. Huolella viimeistelty Muuttolintumaisema nojaa perinteeseen ja välittyvään, puhuttelevaan viestiin.
Muuttolintumaisema on kasvutarina koulun pihalta aikuisuuteen. Välitunnilla sormet ovat osoittaneet erilaiseksi itsensä kokevaa. Kotimetsässä on voinut leikkiä näkymätöntä: ”Hetken tuntuisi siltä että kivulta voisi välttyä. / Aamulta, joka tulee aina, / koulun harmaalta pihalta, verkolta johon uimista ei voi välttää.”
Mutta elämä on elettävä, kipu on otettava omaksi. ”Jos kuvaa ei voi paeta, se on katsottava. / Se on katsottava niin että se särkyy.” Koetusta voi tulla aikanaan vahvuutta, sillä ”Armo on aika joka kuluu. Armo on poskilta haihtuva häpeänpuna.”
Kokoelmassa ollaan alati matkalla. ”Ei enää missään. Ei vielä.” Kotoa irronnut ei ole juurtunut muualle. Juna kulkee kaupunkien väliä, mutta matkalla oleminen on myös henkinen tila. Hyönteiset ovat läpi kokoelman keskeinen symboli. Ne ovat kurkussa pesiviä lausumattomia sanoja. Eläviä, sillä siivet havisevat. Eheytyvä voi päästää ne lentoon.
Mutta eheytyminen on pitkä prosessi: ”Vihreät kasvit muuttuvat ruskeiksi reunoistaan. / Näinä päivinä en osaa pitää mitään hengissä, / tuskin itseänikään. / Olen hiljaa, päiviä. Ajattelen vain / paleleeko puu ilman lehtiään, montako peittoa siskollani on.”
Kun runominä alkaa nähdä enemmän aloituksia kuin kaiken loppua, Sylvia Plathin runouden mieleen tuova melankolia väistyy. ”Olen minä rakastanutkin. / Ihmisten ja hyönteisten kielellä. / Laulanut perhosia suusta. / Laulanut oman ääneni. / Piirtänyt taivaankaaren.”
Täyteläisestä kokoelmasta olisi riittänyt vähentää kertaavaa ainesta, mutta tyylikeinona toisto vahvistaa ääriviivat, joitten sisältä maailmaa katsotaan. Jaana Viskarin avaus on kaunis mieleltään ja kieleltään: ”Minä haluaisin antaa liikaa / ja kantaa harteillani tätä maailmaa / niin kuin vesi kantaa taivasta kalvollaan, / vahvana ja tyynenä.”
ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN
Jaana Viskari:
Muuttolintumaisema. 82 sivua.
BoD – Books on Demand.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
