KALAJUTTU Elokuu, osa 1
”Juhani, Juhani!”
Huutajan ja kuulijan välissä oli pelto ja tuntui ihmeelliseltä, miten ääni saattoi kantaa koko matkan. Mies pellon takana laittoi pyöränsä autotallin seinustalle ja meni sisään. Pian hän tuli pihalle ja lähti kiertämään peltoa. Kävi vaihtamassa kumisaappaat, huutaja arvasi. Hän kulki kohti rantaa sininen muoviämpäri heilahdellen. Joen rannassa mies pysähtyi odottamaan.
”Terve, piti käydä kirkolla hakemassa bensaa.”
Nuorempi mies tuli pellon toista laitaa kiertänyttä polkua. Polku kiersi pidemmän matkaa, siksi sillä kesti kauemmin. Ja pitihän sen kantaa polttoainesäiliökin.
Vesirajassa oli vain muutama vene. Toiset oli vedetty rantatörmän päälle, ettei tulva veisi niitä. Vaikka saattoi se siltikin viedä. Mies ajatteli, että vene olisi pitänyt keväällä tervata. Oli vain tuntunut niin turhalta. Vielä huhtikuussakin oli tuntunut, ettei kesä tule. Sitten kesä tuli niin äkkiä, että piti viedä verkkoja, eikä venettä enää ehtinyt. Nyt taas oli jo myöhäistä. Kesä oli jo mennyt.
Joku kerta on viimeinen kun nostaa verkot, samoin joku kesä on viimeinen. Ei sitä silti tule ajatelleeksi, että pitäisi ottaa kiinni, saada kiinni tästä, saada ote.
”Pitäisi tuo pohjakin tervata”, sanoi nuorempi mies.
Niin.
Moottori lähti rauhallisesti säksättäen työntämään harmaata puuvenettä rannasta. Vanha mies istui sinisen puikkarin kanssa ja nuorempi käytti moottoria. Ensimmäinen koho meinasi mennä ohi.
Yläpaulaa ja roskaista verkkoa nousi tummasta vedestä. Ei kalan kalaa, mutta nostetaan ylös vain. Pitäisi puhdistaa ja paikata, vaikka eipä kaupan tavaralle paljon maksa vaivaa. Eikä niitä tälle syksylle enää kannata.
”Anna mennä taas.”
Joki oli leveimmillään. Keskellä oli saari, jonka taa aurinko oli painumassa. Saaren takana päivä jatkui vähän kauemmin.
”Tuossa saarennokassa oltiin kerran tulossa.”
”Yrjön kanssa?”
”Joo, ja oli se Erkki kanssa. Yrjö sanoi, että pannaan tuohon verkko. Minä sanoin, että eihän siitä mitään tule. Vähän siinä jo torattiinkin, mutta verkko pantiin. Yrjö kerkesi sen verran suutahtaa, että sanoi syövänsä raakana kaiken mitä siitä kaloja tulee.”
Yrjöllä oli leveä naama, mies muisti, ja monta leukaa. Kun se suuttui, niin se veti lakkia syvemmälle ja kaulusta korkeammalle.
”Siihen meni semmoinen puolen kilon hauki. Muistutimme tietenkin, että ei muuta kun haukkaamaan. Oli meillä mukavia kalareissuja, ei siinä mitään.”
Vanha mies nappasi puikkarilla seuraavasta verkosta. Näki, että nuorempi hymyili itsekseen. Sekin muisteli, miltä Yrjö näytti kun se suuttui.
Ei tullut kalaa. Päivästä oli jäljellä enää sininen kaistale joen takana. Jossain aukaistiin ikkuna ja joelle kuului television taustamusiikkia. Iltajunan kolinakin kantautui vettä pitkin.
Ennen, kun tuli tällainen sopivan pimeä ilta, saattoivat miehet lähteä kirkonkylästä tuulastamaan kesken tanssien. Mies muisti kuinka Vilho, joka oli kova selvittämään, sanoi joskus, että tuli niin paljon kaloja, että piti välillä käydä tyhjentämässä vene, kun siinä ei sopinut enää seisomaan. Oli kaunista seurata rannalta, miten karbidilamput loistivat kirkkaina pimeässä. (Jatkuu)
EEMELI HAKOKÖNGÄS
Helsinki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
