VIERASKOLUMNI Vielä kerran 141:stä
Suomen EU-liittymissopimuksen artiklan 141 mukaan Etelä-Suomen maatiloille maksettu kansallinen maataloustuki on ollut kirjavassa julkisuudessa viimeisten viikkojen aikana. Hallituspuolueista kokoomus on tehnyt kotimaiselle ruuantuotannolle elintärkeästä aiheesta sisäpoliittisen pelinappulan syyttämällä erityisesti keskustatoimijoita prosessin hoitamista kohtaan osoittamastamme kritiikistä. Poliittiseen vastuuseen kuuluu kritiikin sietäminen, varsinkin kun sitä esitetään Suomen edun turvaamiseksi.
Kokoomusta seuratessa ikävintä on ollut todistaa viestinnällisiä ratkaisuja, joiden tavoitteena on vaikuttaa puolueen imagoon ensi kevään Euroopan parlamentin vaalien lähestyessä. Ruuantuotannon turvaamisen pitäisi olla hallituksen ykköstavoite ennen puolueen oman edun tavoittelua erilaisin ilmaveivein.
Kokoomuslainen Euroopan parlamentin jäsen on osaltaan harmitellut keskustalaisten kritiikkiä. Keskustan valtuuskunta Euroopan parlamentissa kuitenkin äänesti täysistunnossa muutosesityksen puolesta, joka oli välttämätön Suomen edun turvaamiseksi tilanteessa, jossa hallitus oli aiemmin epäonnistunut neuvotteluissa 141-tuen jatkosta.
Miksi hallitukseen on ollut oikeutettua kohdistaa 141-kritiikkiä? Siksi, että epäonnistumalla 141-neuvotteluissa se käytännössä romutti tuen oikeudellisen perustan ja vaaransi merkittävällä tavalla eteläsuomalaisen maatalouden pitkäjänteisen kehittämisen. Hallituksen puolustautuminen sillä, että neuvottelutilanne oli vaikea ja komissio tiukka, on kestämätön. Tilanne on ollut jokaisella neuvottelukierroksella erittäin hankala ja siitä huolimatta edellinen, keskustavetoinen hallitus onnistui sopimaan 141-tuesta poikkeuksellisen pitkäksi tukikaudeksi 2008–2013.
Suomalaisen elintarviketuotannon näkökulmasta ei ole sama, maksetaanko tukea vuosina 2014–2020 perustuen liittymissopimuksen takaamaan tai unionin yhteisen maatalouspolitiikan lainsäädännössä turvattuun tukioikeuteen. Näiden kahden oikeusperustan ero on merkittävä.
Liittymissopimus turvaa aluepolitiikan puolella harvan asutuksen tuoman erityisrahoituksen, joka on Suomen rahoitussaannon puolesta korvaamaton potti ja jota ei pystytä mitään muuta kautta turvaamaan. Samoin maatalouden osalta liittymissopimus on ainoa mahdollisuus saada EU tunnustamaan Suomen poikkeuksellista rahoitusta vaativat erityisolosuhteet. Kun 141-tuesta on nyt luovuttu, liittymissopimuksen mukaiseen menettelyyn ei voida enää koskaan palata. Tämän seurauksena uusi niin kutsuttu Suomi-pykälä alistetaan vuoden 2020 jälkeisen kauden neuvotteluissa koko EU:n maatalouspolitiikan uudistukselle.
Kaikki kokeneet EU-vaikuttajat tietävät, että niissä neuvotteluissa saatetaan parhaimmillaan olla pahoillaan yksittäisen maan erityisolosuhteista. Rahaa ei kuitenkaan tipu, koska se olisi muilta pois. Tämä näköalattomuus oli hallituksen valitseman neuvottelutaktiikan keskeisin virhe. Pahimmillaan se oli periaatteellinen valinta suomalaisen maatalouden alasajosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
