Vieraskolumni Pukki kaalimaan vartijana?

Tällä kertaa maa saa hallituksen varsin ripeästi verrattuna edelliskertaiseen asioiden pyörittelyyn, hidasteluun, soutamiseen ja huopaamiseen eli vatulointiin kuten nykyään tavataan sanoa.

Toivottavasti myös maan asioiden hoito tulee olemaan yhtä rivakkaa.

Sitä ei ole syytä epäillä ainakaan maatalous- ja ympäristöministeriöiden yhteistyössä. Olen vuosien varrella usein vedonnut näiden ministeriöiden yhteistyön puolesta, koska olen nähnyt sen tärkeäksi Itämeren kannalta. Ja niin onkin. Kun asianosaiset ministerit pystyvät yhteistyöhön, tulostakin syntyy.

Tätä toivoin tälläkin kertaa ja yllätys oli suuri, kun ilmeni, että ministeriöitä hallitsee tämän hallituskauden yksi ja sama ihminen. Ei luulisi tulevan riitaa. Mutta aina on tyytymättömiä, niin nytkin.

Vaikka kaikki tietävät, että hallitus on pakotettu leikkaamaan menoja ja vaikean paikan edessä, alkoi valitus säästöistä ennen kuin niitä oli edes julkistettu.

Samoin kävi maatalous- ja ympäristöministerille. Ei mennyt kauaa, kun sain kuulla, että siinä on pukki kaalimaan vartijana, kun kepulainen määrää maataloudesta ja

ympäristöstä.

Mielestäni ei voisi pahemmin erehtyä. Sanottakoon se nyt vielä kerran: suurten ja pienten ympäristöongelmien ratkaisussa maataloudella on merkittävä rooli. Nykyään meillä on ministeri, joka on molempien alojen asiantuntija.

Vanha, jo hyvinkin ensimmäisen maailmansodan ajoilta periytyvä vastakkainasettelu tuottajan ja kuluttajan välillä on syytä unohtaa, sillä ympäristö on yhteinen asia.

Tämä koskee niin maata, merta kuin ilmaakin. Jos mielimme pelastaa Itämeren ja yrittää torjua ilmastonmuutosta, meidän on nähtävä maatalous ratkaisuna.

Elämme taas hankalaa sateiden rytmittämää kylvöaikaa, joten esimerkkiä ei tarvitse kaukaa hakea. Sateiden myötä vesi jää lillumaan pelloille oli ne kylvetty tai ei. Tämä panee pakostakin ajattelemaan ratkaisuja ongelmaan, joka aiheuttaa päästöjä niin vesistöihin kuin ilmaankin.

Kuten O-P Ruponen sanoi, nyt ei pidä jäädä sateeseen

makaamaan, vaan on etsittävä

ja toeutettava ratkaisuja maan paremman vesitalouden

aikaansaamiseksi.

Ja kuinka ollakaan ne ovat samoja kuin päästöjen vähentäminen vesistöihin ja ilmaan. Ojitus kuntoon siellä missä vesi seisoo. Mikäli maa on liian hapan, lisätään kalkkia.

Tämä on kenties nopein toimi saada maan mururakenne

paremmaksi ja paremmin vettä suodattavaksi ja sitovaksi ja siten pintavalumia vähentäväksi.

Samaan suuntaan vaikuttaa orgaanisen aineksen lisääminen peltoon. Viljelijöiden kannattaisikin ottaa tosissaan tämä mahdollisuus.

Nykyään hiilen lisäämisestä

maaperään puhutaan jo ekosysteemipalveluna, koska ”se viilentää ilmastoa”. Jos jotakin pitäisi tukea, niin näitä toimenpiteitä, sillä ne ovat samalla parasta mahdollista ympäristötyötä.

Näin myös viljelijä saa

parempia satoja ja tulosta. Tässä on tietysti vaaransakin. Aina löytyy joku huomauttamaan, että taas maataloussektoria tuetaan. Mutta miksei tuettaisi jos se on tehokkainta ympäristötyötä.

Tässä tulisi nähdä yhteinen etu kautta Suomen semminkin kun hallitus näyttää ajautuvan nokikkain eri intressiryhmien kanssa monessa muussa asiassa.

Avaa artikkelin PDF